Aamu alkoi talleilulla. Meillä oli sovittu joulumaasto porukalla. Starttasimme tallin pihalta yhden maissa, vaikka vettä tuli kuin aisaa. Ensin hiukan mietitytti, että onko siinnä mitään järjeä lähteä rämpimään kaatosateeseen, mutta kun tieltä pääsimme metsään ei vesisade juurikaan haitannut.
Kuvanlaatu ei vesisateessa johtuen ole parasta, mutta on ainakin kuvia. Meitä oli maastoilemassa viisi ratsukkoa ja kun tallille päästiin tunnin reissun jälkeen otin vielä kavereita kuvan.
Tästä sitten kaverit tulivat alas ja ottivat vielä minusta ja Zafiirista kuvan. Olin siis tällä tammalla maastoilemassa.
Kun sai tamman hoidettu pois oli aika hypätä vielä suokkiputen selkään, jonka joku tarkkasilmäinen saattaa tunnistaa. Kaveri napsi meistä vielä muutaman joulukuvan, jonka jälkeen napsin vielä hänestä :)
Tämän jälkeen meninkin kotiin suoraan saunaan ja siitä anoppilaan, tästä vielä illalla oman suvun kanssa hetkeksi iltaa istumaan. Käytiin kimpassa ottamassa hepat sisälle. Jutta oli niin ihana, että oli ostanut mulle uusia ratsastussukkia :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Maastoilupelko
Lapsena ratsastin paljon maastossa. Toki siihen ei ollut vaihtoehtoja, sillä kotona ei ollut ratsastuskenttää. Oli siis pärjättävä metsässä...
.jpg)
-
Jo toinen kuukausi taputeltu tältä vuodelta ja kuukauden kulut on lyöty yhteen. Rahaa paloi tänäkin kuukautena paljon, ylimääräisten hankint...
-
Arvonta lähtee käyntiin nyt ja aikaa osallistua on 28.6. klo 22.00 asti.. 1 arpa: Olet rekisteröitynyt lukija ja kommentoit oman sähköpost...
-
Pian koittaa taas jokaisen hevosihmisen kevään kohokohta, Helsinki Horse fair. Pääsin jälleen mukaan bloggaajana ja ajattelin koostaa päiväo...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti