Luvassa hirmuisen pitkää postaus
Lauantaina lähdin aamusta katsomaan seuraestekisoja Teerisalon tilalle. Kuvia tuli napsittua paljon ja mielestäni ne onnistuivatkin aika hyvin.. Tässä muutama esimerkkikuva:
Tuolta kisoista lähdin tallille Marin luokse. Minun piti mennä ratsastamaan, mutta koska vettä tuli kuin aisaa tyydyin tallin siivoukseen Suvin ja Katrin kanssa. Suvi löysi kissanpentuja kesken karsinoiden siivouksen ja viemme pienet lämpimämpään paikkaan kera emokissan. Kaksi pentua oli hengissä ja yksi oli kuollut.
Teimme yhdessä iltatallin ja otimme hevoset jo hieman aikaisemmin sisään, kun vettä vain tuli ja tuli.
Sunnuntai:
Aamulla nukuin lahjakkaasti pommiin, sillä minun piti olla yhdeksältä Koivumäen tallilla jatkamassa kuvausurakkaa, tällä kertaa koulukisojen merkeissä. Ensimmäinen luokka meni ihan hukkaan kun myöhästyin niin paljon, mutta muutaman luokan ehdin kuvaaman kunnes piti lähteä tallille ja kotiin. Kisat olisivat kestäneet ilta kahdeksaan saakka.. Muutama kuva sieltäkin..
Koulukisojen kuvat ovat heikkolaatuisia, koska minulla ei ole kunnon objektiivia maneesikäyttöön. Loput kuvat löytyvät kuitenkin kuvasivuiltani..
Nyt päästään itse asiaan, eli olin ratsastamassa suokkiruuna Jästillä myös sunnuntaina Marin luona. Hevonen oli jotenkin niin kiva ratsastaa, että olisin voinut keikkua siellä selässä tuntitolkulla. Suvi tuli omalla ponillaan Siirillä kentälle myös ja heitä seurasi tietysti Siirin varsa.
En tehnyt mitään erikoista, taivuttelin ja väistin pohjetta. Jästin ravi oli ihanan tasainen, niin taisainen etten edes muistanut sen olevan niin helppo. Laukkasin myös ensimmäistä kertaa kyseisellä hevosella ja se meni kivasti. Laukat nousi heti molempiin suuntiin ja se pyöri hyvin. Sain Jästin kulkemaan välillä myös hienosti pyöreänä ja muoto näyttikin hyvälle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Maastoilupelko
Lapsena ratsastin paljon maastossa. Toki siihen ei ollut vaihtoehtoja, sillä kotona ei ollut ratsastuskenttää. Oli siis pärjättävä metsässä...
.jpg)
-
Jo toinen kuukausi taputeltu tältä vuodelta ja kuukauden kulut on lyöty yhteen. Rahaa paloi tänäkin kuukautena paljon, ylimääräisten hankint...
-
Arvonta lähtee käyntiin nyt ja aikaa osallistua on 28.6. klo 22.00 asti.. 1 arpa: Olet rekisteröitynyt lukija ja kommentoit oman sähköpost...
-
Pian koittaa taas jokaisen hevosihmisen kevään kohokohta, Helsinki Horse fair. Pääsin jälleen mukaan bloggaajana ja ajattelin koostaa päiväo...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti