Taas on pitkä aika vierähtänyt etten ole tallilla ollut tai blogia kirjoittanut.
Viime viikolla maalasimme esteet ja mieheni teki myös muutaman uuden esteen. Näistä ajattelin tehdä erikseen postauksen kunhan vain ideasuoni lähtee vetämään..
Tänään oli ratsastamassa Ronin. Maija oli saanut jo etupään kengitettyä, joten askellus oli jo paljon parempaa, muttei vieläkään puhdasta. Huomenna Maija lupasi kengittää myös takapään, josko askel siitä sitten muuttuisi rennommaksi ja arkominen loppuisin..
En tehnyt mitään erikoista. Kävelin vain, muutaman kierroksen otin ravia, mutta tyydyin käyntityöskentelyyn. Taivuteltiin ja harjoiteltiin nopeaa pysähtymistä ja siirtymistä käyntiin. Muutaman kerran tuli myös väistettyä pohjetta.
Huomenna menen varmasti tallille, kun minulla on vapaapäivä. Ihan varmaksi en vielä mene vannomaan..
torstai 9. elokuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Maastoilupelko
Lapsena ratsastin paljon maastossa. Toki siihen ei ollut vaihtoehtoja, sillä kotona ei ollut ratsastuskenttää. Oli siis pärjättävä metsässä...
.jpg)
-
Jo toinen kuukausi taputeltu tältä vuodelta ja kuukauden kulut on lyöty yhteen. Rahaa paloi tänäkin kuukautena paljon, ylimääräisten hankint...
-
Arvonta lähtee käyntiin nyt ja aikaa osallistua on 28.6. klo 22.00 asti.. 1 arpa: Olet rekisteröitynyt lukija ja kommentoit oman sähköpost...
-
Pian koittaa taas jokaisen hevosihmisen kevään kohokohta, Helsinki Horse fair. Pääsin jälleen mukaan bloggaajana ja ajattelin koostaa päiväo...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti