Kello oli eilen jo niin paljon kun tulin tallilta, etten muistanut edes kirjoittaa. Harjailin Ronin ainakin puoli tuntia ennen kuin menin kentällä. Krista oli seuranani ja hänen lapsensa auttoivat harjaamaan hevosen puhtaaksi.
Ruuna tuntui jotenkin kivalta. Ennen kuin hyppäsin selkään taluttelin lapsia kentällä. Kävelin itsekin vielä pitkään, taivuttelin ja asettelin ja tein voltteja volttien perään. Emme ottaneet laukkaa ollenkaan, koska halusin jättää hyvän mielen hevoselle ja ratsastajalle. Unohdin kokonaan ottaa piiskan mukaan, mutta se ei tuntunut haittaavan. Roni oli pohkeelle nopea ja muutenkin sopivan reipas. Ylimääräistä pöllövirtaa ei ollut, vain naapuri polkupyörineen pelotti hurjasti.
Nyt ei valitettavasti ole yhtään kuvaa... Tänään lähdemme siskoni Hennan kanssa käymään laitumella ottamaan kuvia hevosista, nyt taas kun on jo parempi ilma kuin eilen ja sen jälkeen menen tallille. Eli tänään on luvassa ainakin jotain kuvia.
*MUOKS! Lisäsin tuonne oikealle kyselyn, sekä tein pienen esittelyt.. Onko nyt hyvä??
tiistai 31. heinäkuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Maastoilupelko
Lapsena ratsastin paljon maastossa. Toki siihen ei ollut vaihtoehtoja, sillä kotona ei ollut ratsastuskenttää. Oli siis pärjättävä metsässä...
.jpg)
-
Jo toinen kuukausi taputeltu tältä vuodelta ja kuukauden kulut on lyöty yhteen. Rahaa paloi tänäkin kuukautena paljon, ylimääräisten hankint...
-
Arvonta lähtee käyntiin nyt ja aikaa osallistua on 28.6. klo 22.00 asti.. 1 arpa: Olet rekisteröitynyt lukija ja kommentoit oman sähköpost...
-
Pian koittaa taas jokaisen hevosihmisen kevään kohokohta, Helsinki Horse fair. Pääsin jälleen mukaan bloggaajana ja ajattelin koostaa päiväo...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti