Hyvästi rakas!

Tuuli tuule sinne missä muruseni on

Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro, häntä ootan yhä vaan

Mitä tapahtui?

Saimme viettää Irman kanssa yhdessä aivan liian vähän aikaa. Ostin tamman elokuussa 2018, eli yhteista aikaa meillä ehti olla vain 1,5 vuotta. Meillä oli ongelmamme, mutta opin rakastamaan Irmaa koko sydämestäni. Suurinta rakkautta on mielestäni osata päästää irti oikealla hetkellä.

Päätin Irman ostaessani, että jos sille tulee jotain, lähtee se taivaslaitumille. Viime kesä oli ihottuman kannalta todella vaikea ja säälin hevosta jo silloin. Vaikka miten yritin hoitaa sen harjaa, se oli vähän väliä vereslihalla. Koko kesä tuntui olevan hevoselle täyttä tuskaa.

Syksyllä alkoi ratsutus ja tamma etenikin ihan kivasti. Kaikesta huolimatta se oli erittäin toispuoleinen ja ajattelin sen olevan kiinni siitä, että olihan se tavallaan vanha ravuri. Pääsimme syksyllä tekemään hyvän pätkän töitä, kunnes alkoi ontuminen. Sama tapahtui jo aiemmin keväällä. Irma ontui voimakkaasti.

Olin aiemmin tutkituttanut tamman mahaa hiekan varalta ja nyt päätin, että ihan oikeasti olisi aika kuvata myös jalat. Irma ei ontunut montaa päivää, mutta edelleen se oli outo. Minulla oli pidempään tunne siitä, että jotain suurta oli vikana. 

Irmaa hierottiin säännöllisesti, eikä sillä ollut ikinä mitään aivan älyttömiä jumeja, silti se oli outo. Sitä on vaikea selittää. Sen lisäksi, että se oli toispuoleinen, se ei ikinä seissyt suorassa käytävällä, ei peruuttanut suoraan ja siihen päälle osasi olla häijy kuin mikä.

Ajattelin aina, että se on vain tamma. Mutta nyt voin sanoa, että hevonen ei ihan varmastikkaan pelkän sukupuolen vuoksi ole niin hapan ja häijy. Viimeisinä päivinä Irma hyppi tarhassa kesken rapsutushetkien pystyyn, eroahdistui ja muutenkin pakeni kuoreensa. Tätä hevosta ei oltu luotu oloneuvokseksi tai pelkäksi maastokaveriksi. Irma nautti aina tehdä töitä ja nyt kun se vain oli ja sillä käveltiin ei mistään tullut mitään. Viikossa se söi koko uuden tarhan tolpparivistön uuteen uskoon.

Oli siis ilmiselvää, ettei tamma tosiaan nauti elämästään. Sen kanssa mikään ei enää ollut turvallista, eikä sen kanssa ollut hyvä olla. Irma olisi vielä joskus saattanut kestää kevyttä maastoilua, mutta koska en itse pysty maastoilemaan kovinkaan usein, en halunnut antaa hevosta myöskään muualle. Mitä jos sen kanssa olisi yritetty treenata ja sen kivut olisivat taas kovenneet. 

Tiedän itse reumataustani vuoksi miltä tuntuu, kun niveliin sattuu. En halua suoda sitä kenellekkään muulle, niimpä päätös lopetuksesta oli helppo. Irma lopetettiin metsästäjien toimesta kotipihalle, sen olessa aivan tyyni ja rauhallinen, kuin se olisi tiennyt hetkensä koittaneen.

Lauantain ilma oli niin surullinen ja tuntui siltä, että taivas itki kanssani. Nyt rakkaan ja parhaan ystäväni on kuitenkin hyvä olla, eikä se enää kärsi ihmisen itsekkyyden takia. Se teki kaikkensa eteeni vaikka siihen sattui, joten minun oli osattava päästää irti oikealla hetkellä. Tuntuu pahalta sanoa, mutta hevonen ei kärsi kuolemasta, me ihmiset kärsimme kun menetämme rakkaamme.

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen

saan kulkea rajoilla ajattomuuden.

Olen kimallus tähden, olen pilven lento.

Olen kasteisen aamun pisara hento.

En ole poissa, vaan luoksenne saavun

mukana jokaisen nousevan aamun.

ja jokaisen tummuvan illan myötä,

toivotan teille hyvää yötä.

Irmastiina 9.6.2012-22.2.2020

Tunne vs Järki

Näin sadepäivän aikana on hyvä pohtia omia suunnitelmia ja tavoitteita. Luonteeltani olen ihminen, joka innostuu erittäin helposti ja innostus myös lopahtaa yhtä nopeasti.

Maksoin itselleni kisalupamaksun, koska hetken huumassa päätin, että tänä vuonna kilpaillaan kouluratsastuksessa. Mahdottomuus tämä ei olisi, mutta tavoitteet ja realismi eivät oikein kohtaa. Sääntöihin tuli valtavasti muutoksia ja esimerkiksi, että nykyään helpoissa luokissa saa keventää, helpottaa omalla kohdallani paljon.

En ole kovin hyvä ratsastamaan hevosta ns oikeinpäin, joten tuntuu kohtuuttomalta pomppia harjoitusravissa kuin perunasäkki. Hevosta kohtaan tämä ei missään tapauksessa ole oikein. Periaatteessa kuitenkin nyt kun keventäminen on sallittu, on minunkin mahdollisuus osallistua kilpailuihin.

Oikeasti en kuitenkaan millään tavalla ole valmis ratsastamaan rataa. Minulla on todella isoja ongelmia istunnan kanssa, jota en oikein osaa kuvailla. Välillä tuntuu siltä kuin koko keskivartaloni ja lantioni olisi lukituttunut kiinni. Minun on vaikea myödätä hevosen liikkeitä ja samalla yrittää hengittää.

Viime kertainen ratsastustunti antoi minulle henkilökohtaisesti todella paljon toivoa. Minusta tuntui kuin olisin ratsastanut paremmin kuin ikinä. Ratsastamaan ei opi kuin ratsastamalla, mutta itse toivoisin oppimisen tapahtuvan ilman harjoittelua. Tämähän ei mitenkään ole mahdollista.

Tiedän, että töitä asioiden eteen on tehtävä. Minut on kasvatettu niin, että saadaakseen jotain pitää sen eteen oikeasti tehdä paljon. Meitä oli kuusi lasta, joten lienee selvää ettemme mitenkään saanut kaikkea tahtomaamme.

Vaikka väitän etten ole kehittynyt, voin sanoa että olen. Kuva viime kesältä

Näinä hetkinä kun mietin paljon, huomaan murehtivani ja vellovani murheissani. Tämä johtunee taustalla olevasta ahdistuneisuushäiriöstä. Olen tehnyt todella paljon normaalin arjen eteen töitä ja olen oppinut pärjäämään tietyllä tavalla ongelmien kanssa. Vielä kun oppisin lopettamaan itseni ruoskimisen joka ikisestä asiasta.

Haluaisin oppia ratsastamaan oikeasti niin, että voisin sanoa olevani Helppo B tasoinen ratsastaja, ehkä joskus jopa HeA. Minulla on ihan älyttömästi ongelmia ihan perusasioiden kanssa, joita en osaa yksin ratkaista. Onneksi minulla on kuitenkin juuri minulle paras opettaja, siskoni Maija. Hän tuntee ongelmakohtani ja osaa kohdata minut ihmisenä. Toivoisin olevani niin rikas, että hän voisi käydä opettamassa minua kaksi tai jopa kolme kertaa viikossa, mutta juuri nyt se ei ole mahdollista.

Rahaa uppoaa hevosharrastukseen ihan älyttömästi. Maksoin juuri monella sadalla eläinlääkärilaskuja, joka söi ison osan muuta budjettia. Tälläkin hetkellä ajatukseni lähtevät harhailemaan ihan muualle ja mietin vain miksen ole rikas. Järki sanoo kuitenkin, ettei tarvitse olla älyttömän rikas ollakseen onnellinen. Raha helpottaa paljon asioita ja voinkin sanoa olevani onnellisessa asemassa sillä saan kaksi kertaa kuussa palkan. Rahamenoja on kuitenkin paljon muitakin, kuin pelkät hevoset.

Tarinani tuntuu rönsyilevän nyt aivan joka suuntaan. Tämä on minulle jonkinlainen asioiden oksentaminen ja olo alkaa olla parempi kuin tekstin alussa. Olen vellonut monta päivää todella syvissä vesissä hevosten suhteen.

Irma lopetetaan heti kun isälleni sopii ja tuntuu, että jään taas yksin. Irma on tuonut ympärilleni ihanan määrän ihmisiä. Mitä nyt tapahtuu, kun tamma lähtee taivaslaitumille? Jouduin jo aiemmin yhdelle liikuttajalle sanomaan heipat, sillä ei yhdestä hevosesta riitä millään neljälle ratsastajalle. Jäljelle jäi vielä kaksi apukättä, josta olen todella onnellinen. Molemmat tytöt ovat aivan ihania.

Jotenkin tämän tilanteen myötä ratsastusmotivaationi on taas kadonnut. En halua viedä toisten ratsastusintoa omahyväisyydelläni. Minulle riittää tällä hetkellä oikein hyvin pari kertaa viikossa ratsastus. Tässä tilanteessa minun varmasti kuuluisi oikeasti ajatella itseäni ja omaa kehitystäni. En kuitenkaan pysty tähän, sillä pelkään. Pelkään kovasti jääväni kokonaan yksin hevosineni. Joku toinen tässä tilanteessa olisi varmasti todella onnellinen; kotona talli, hevoset ja kenttä. Minä kuitenkin olen välillä todella surullinen. Jossain toisella tallilla saisin ihan varmasti paljon enemmän sosiaalista kanssa käymistä.


Välillä tuntuu siltä, että ajan ihmiset pois ympäriltäni oman luonteeni vuoksi. Olen oikeasti pohjimmiltani rauhallinen ja mukava ihminen, mutta helposti olen äreä ja haluan toisten tekevän niin kuin minä haluan. En millään voi päättää asioita toisten puolesta, mutta toisaalta varmasti yritän vältellä omia asioitani puuttumalla toisten juttuihin. Mielialani hyppii laidasta laitaan ja samalla päivällä voin itkeä ja nauraa. Ei tosiaan ole helppoa olla nainen.

En oikeastaan muista enää edes mistä minun piti puhua. Ai niin kilpailemisesta. Tämän hetkisellä tasollani voisin varmasti osallistua HeC luokkaan, mutten halua. Haluasin saada tulokseksi oikeasti sen yli 60 prosenttia, enkä sitä koskaan ole saanut. Parhaan tulokseni sain ensimmäisissä kouluratsastuskilpailuissani Zafiirilla, 57,75% ja siitäkin on pian seitsämän vuotta aikaa. En siis ihan oikeasti ole kehittynyt näin pitkässä ajassa mihinkään.

Suurin haaveni olisi osallistua seuramestaruuksiin. Aikuiselle ihmiselle tämä ei olisi temppu eikä mikään, mutta minulle sen on. Minulla on todella vähän kokemusta kouluratsastuskilpailuista, mutta eihän sitä kokemusta saa kuin osallistumalla.

Yritän saada kerättyä rahaa sen verran kasaan, että voisin liikkua pois kotoa hevosineni. Saisin käydä maneesilla kerran viikossa ilmaiseksi, mutta en voi sinne kulkea ratsain. Siskollani on traileri, jota saan kyllä aivan varmasti lainata, mutta kisoihin liikkuminen näin on hankalaa. Maija pyörittää omaa ratsastuskoulua ja ihan varmasti myös tallilaiset haluavat kisoihin. Siispä oma traileri olisi todella hyvä.

Ennen keskityin omistamaan täydelliset kisavaatteet, mutta oikeasti niitä ei tarvitse tällä tasolla mihinkään. Omistan edelleen valkoiset ratsastushousut, joten niillä pääsee pitkälle. Suurin ongelma tällä hetkellä on kuitenkin treenaaminen. Onneksi siskoni on hyvä potkimaan minua persuksille ja tällä hetkellä minulla on ainakin kerran viikossa treenit. Samalla olen päättänyt alkaa harjoitella tiettyä ohjelmaa kotona, jotta osaan sen vaikka silmät ummessa. Suurin haaste ratsastuksellisesti on kuitenkin vain laukannosto. Alma on vaikea ratsastaa ja vaatii hyvät avut. Ilman raippaa se on todella laiska, joten taitaa olla aika kaivaa kannukset esiin ja herätellä se taas pohkeelle. Samalla kun tietysti harjoittelemme todella paljon siirtymisiä.

Ehkä se vielä tästä iloksi muuttuu. Tämä purkautuminen helpotti oloani niin paljon, että närästyksen kaltainen ahdistus hävisi lähes kokonaan. Nyt on oikea aika keskittyä taas treenamiseen ja sen tuomaan hyvän olon tunteeseen.

Jaksoitko lukea koko avautumisen alusta loppuun saakka?

Ostin uuden hevosen!

Irman tilanne ei anna periksi enää, joten pohdin paljon omaa harrastustani. En halua lopettaa oppimista, joten uusi hevonen olisi laitettava kiikariin. Selailin paljon myyntisivustoja ja laitoin jopa oman ostoilmoituksen, kunnes mieleeni välähti ajatus. Uusi hevonen löytyi lähempää kuin osasin aavistaakkaan.

Murunen odottaa hierojaa myrskyltä suojassa.

Hevonen sattumoisin löytyi omasta tallistani. Alma on toimittanut meillä hyvänmielenhevosen virkaa ja se onkin onnistunut tehtävässään täydellisesti. Tamman piti alkujaan lähteä keväällä takaisin siskoni luo, mutta nyt se ei lähde mihinkään, vaan viettää loppuelämänsä meillä. Se on erittäin osaava hevonen ja opin sen kanssa varmasti todella paljon.

Olen alkanut itsekkin enemmän puuhailemaan Alman kanssa. Sitä on hierottu sekä olen alkanut touhuilemaan sen kanssa muutakin. Alkuun tuntui, että se on minulle aivan liian vaikea hevonen, mutta nyt muutamien ratsastuskertojen jälkeen olen erittäin onnellinen.

Loppu jumpat hierojan kanssa.

Koska tamma on melko herkkä ratsastaa, en omilla taidoillani pärjää yksin. Hätiin kuitenkin riensi siskoni Maija, joka pitää aivan loistavia tunteja. Hän on opiskellut Ypäjällä vaikka mitä ja opiskeleekin tällä hetkellä sekä valmentajaksi, että kengittäjäksi.

Tänään meillä oli ensimmäinen yhteinen valmennus. Keskityimme aivan perusasioihin, kuten hevosen asettamiseen, läpi saamiseen ja siirtymisiin askellajien sisällä. Opin aivan uusia asioita ja nyt vasta minulla onkin ihan huikea motivaatio. Minulle ohjastuntuma on ollut aina tosi vaikea asia. Nyt Maijan neuvoilla uskalsin ensimmäistä kertaa ottaa ohjat oikeasti tuntumalle ja ratsastaa hevosta. Ei se menekkään rikki jos pidän ohjista kiinni.



Mulla oli tänään ensimmäistä kertaa sellainen olo, että hevonen on tuntumalla. Ajatella kuinka kauan tässä on mennyt aikaa. Se tunne oli oikeasti aika huikea. Nyt vaan jatkamaan harjoituksia, jotta motivaatio säilyy. Olen luonteeltani herkästi sellainen, että innostun nopeasti, mutta innostus myös laskee todella nopeasti.

On muuten aika siistiä kun on iso perhe ja melkein kaikki harrastavat tai työskentelevät hevosten parissa. Siskoni Maija kengittää ja pitää tunteja, samalla kun pyörittää omaa tallia. Toinen siskoni Henna on hevoshieroja ja kolmas siskoni Mari kasvattaa hevosia. Pari muutakin siskoa vielä löytyy, mutta he ovat onneksi sen verran viisaita, että eivät työskentele hevosten parissa.

Saimme muuten vihdoin tehtyä kotiin oman hiekkatarhan, jolloin ei tarvitse enää miettiä syökö hevosemme naapurin tarhan aitoja. Uusi tarha oli kokonaisen päivän ehjä. Hevoset syövät tylsyyttään aitatolppia, jolloin ne vääntyvät ja melkein kaatuvat. Olisi varmaankin pitänyt hankkia paksumpia tolppia. Vika saattaa olla myös siinä että löin tolpat ihan itse maahan. Olisi varmasti pitänyt löydä kovempaa.

Hiekkatarhasta hevoset pääsevät edelleen kulkemaan metsään. Se on oikeastaan tosi kiva, kun tarha on vaihteleva ja niillä on tilaa liikkua. Metsätarha on edelleen rajattu kuravellin takia pienemmäksi, mutta ehkä sen taas keväällä saa käyttöön kokonaan.

Tammikuun menot!

Ihanan moni bloggaaja on alkanut rehellisti puhumaan rahasta ja myös mitä haluan tehdä niin. Tammikuu on hyvää aikaa aloittaa ja olenkin säästänyt kaikki kuitit menneeltä kuulta. Kuukausi ei näytä kovin hyvältä ja kukkaroni huutaakin tyhjyyttään. Isoja investoja oli ja ne ovatkin sellaisia, mitä ei todellakaan ole joka kuukausi.

Heinät maksan aina niiden tekoaikaan, joten niistä tulee taas kesällä isompi kuluerä. Kuivikkeita ostan yleensä joka toinen kuukausi ja nyt tammikuussa vältyin olkipelletin ostolta. Helmikuussa sekin on edessä.

Ensimmäisessä sarakkeessa mulla on sellaiset mitä ei voi eritellä erikseen hevoselle. Tallitarvikkeita ei yleensä ole näin paljon, mutta nyt kun teemme uutta tarhaa sisältää se 35 aitatolppaa, laatikon eristimiä ja kaksi kieppiä lankaa. Näiden lisäksi siihen sisältyy kolme motonetistä ostettua lehtisäkkiä. Mieheni sponsoroi uuteen tarhaan kankaat ja hiekat, joten niiden hintaa en tiedä.

Rehuissa yleispuolella onkin kivennäinen, jota kaikki hevoset syövät. Olisin voinut jakaa säkkin kolmeen pekkaan, mutta päädyin tähän ratkaisuun. Ensimmäisessä sarakkeessa on myös oma istuntavalmennukseni,

Irmalla oli tässä kuussa kovimmat menot uuden satulan vuoksi. Sain satulasta 800 euroa alennusta, sillä annoin vanhan vaihdossa. Tätä en lisännyt erikseen tähän. Tämä satulakohta antaa hiukan epärealistesen kuvan, sillä joudun maksamaan lopun satulasta osissa, sillä mulla ei juuri nyt ollut tuon verran löysää pankkitilillä. Munkinpippuria piti ostaa lisää ja kengityskin oli.

Alman varusteisiin lukeutuu uusi Beriksen kuolain, suora kumikuolain ja linimenttipullo. Etsin sopivaa kuolainta, joten ylimääräisiä menoja tuli. Lisäksi ostin kirpparilta kuuden kuivatusloimen ja harjakassin. Puolikas Smart säkki sai aikaan rehukulut ja myös Alma kengitettiin ympäri.

Riinalla ei yleensä ole kamalasti kuluja. Rehuiksi luin puolikkaan Smart säkin sekä pussin tinjamia. Kengityskin on edullinen sillä ponin kengät otettiin pois ja vuoltiin.

En osaa laskea sähkönkulutusta tähän, niin sen voi vain arvoida. Talvella sähköä kuluu enemmän, koska vesi pitää pysyä sulana ja varustehuoneetkin pitää lämmittää. Näillä keleillä myös loimia on saanut kuivattaa todella paljon. Onneksi kevät kuitenkin ihan varmaan saapuu tänäkin vuonna ja sähkönkulutus pienenee. Vedestä meillä ei oman kaivon vuoksi tule kuluja.

Miltä kuulostaa kuulla kotitallin kuluja? Jatketaanko ensi kuussa?

Uusi motivaatio

Varasin itselleni melko extempore istuntavalmennuksen täksi päiväksi. Märehdin Irmaa jo monta viikkoa, mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Puhun jatkuvasti uuden hevosen hankinnasta, tajusin vasta pari päivää sitten ettei se ole pakkollista.

Mulla asuu täällä kotipihalla Alma, siskoni hevonen. Tamma on todella osaava, mutta toisaalta vaativa ratsastaa. Se vaatii erittäin tasaista kättä ja istuntaa. En tunne olevani tarpeeksi hyvä ratsastaja Almalle, mutta enköhän minäkin voi oppia.

Tänään keskityimme pääasiassa ratsastajan käteen. On muuten todella vaikeaa yrittää hengittää, joustaa kädellä ja olla puristamatta jalalla samaan aikaan. Oma ratsastukseni on toisaalta ottanut takapakkia, mutta toisaalta taas olen sisältänyt paljon asioita päässäni ja työstänyt niitä valmiiksi. Tällöin oppiminen on oikeasti paljon helpompaa, sillä oikea motivaatio auttaa todella paljon.

Minulla oli Alman kanssa ihan sama homma kuin Irman kanssa. Tuntui todella vaikealta saada hevonen ravaamaan, samalla kun oikein keskittyy olemaan siellä selässä. Suurin ongelma lienee oikeasti jaloissani. Annan  pohjetta, jonka jälkeen jään silti puristamaan, enkä osaa hellittää jalkaa.

Toinen iso ongelma mulle on ohjastuntuma. Varsinkin Alman kanssa en uskalla ottaa ohjaa kunnolla tuntumalle, sillä jotenkin pelkään sitä. Olen aina ajatellut, että löysällä ohjalla hevosesta tuntuu paremmalta kuin tuntumalla oleva ohja. Tamma protestoi vääränlaista kättä viskaamalla päätä ja sen lisäksi siitä on tullut opittu tapa. Se turhauttaa ja harmittaa, mutta tänään sain siihen todella paljon työkaluja.


Mietin videon julkaisemista hetken, mutta päädyin sen tuomaan esille. Kaiken elämän ei tarvitse olla yhtä suurta kiiltokuvaa, vaan myös omat viat ja puutteet voi tuoda esille. Muiden mielestä tämä ei välttämättä ole oikein, mutta tahdon tehdä asiat omalla tavallani.

Olen ylipainoinen, en saisi ratsastaa. Haluan muuttua ja haluan eniten oppia ratsastamaan kauniisti ja eleettömästi. Se vaatii töitä, mutta niitähän tässä tehdään! Myös Alma on todella paksu, mutta sen taustat tietäen, ei liikakilot ole päälimmäinen huolenaihe. Heinää on alettu rajoittamaan ja liikuntaa lisätty. Hiljaa hyvä tulee ja tuleekin takuuvarmasti ilman suuria ongelmia esimerkiksi vatsahaavan kanssa.

Toivon, että tämä motivaatio mikä mieleni on vallinnut, säilyy pidempään. Olen luonteeltani todella ailahtelevainen, mutta toivon tietyllä muuttuneeni ja kasvaneeni ihmisenä edes hieman. Seuraava tavoite olisikin luoda itselleni tavoitteet lyhyille ja pitkälle aikavälille.

Huonoja uutisia

Tunnen pitkästä aikaa olevani todella ahdistunut. Eläinlääkäri vieraili luonamme viime viikolla, enkä vain ole pystynyt kirjoittamaan asian todellista laitaa. Julma tosiasia on kuitenkin se, että Irmasta ei tule enää ratsua. Ei sellaista, joka minä haluaisin sen olevan tai millaiseksi haluaisin sen tulevan.

Torstai-aamuna juoksutin Irmaa, jotta eläinlääkäri voisi katsoa sen liikkeessä. Emme lähteneet taivutukseen, sillä tamma osaa olla välillä hieman arvaamaton. Ell halusi ehdottomasti kuvata Irman etujalat, koska sen jalka-asennot ovat aika hirveät. Venytin kengitystä liian pitkälle, mutta halusin tutkia hevosen ennen, jotta kengittäjällä olisi selvät ohjeet.

Irma rauhoitettiin ja sen etujalat kuvattiin alhaalta. Tulos ei ollut yhtään sellainen, jota osaisin odottaa. Sillä oli molemmissa ruununivelissä muutoksia ja vasemmasta löytyi iso ongelma, sillä nivel oli jo kiinni ulommalta puolelta.

Takajalkojen liikkeessä ei juoksutuksen aika ihme kyllä näkynyt mitään outoa. Halusin kuitenkin kuvauttaa myös polvet ja kintereet, koska oma intuitioni sanoi jonkin olevan pahasti pielessä. Tässä tilanteessa voin vain sanoa, että onneksi halusin.

Irman oireet ovat alusta asti olleet sellaisia, että ne voi sekoittaa voimattomuuteen tai vain toispuoleisuuteen; alkujaan raviin ei meinannut millään löytää tahtia, oikeaan kierrokseen tamma ei välillä meinannut mennä edes uralle, se ei peruuttanut suoraan, eikä muutenkaan ikinä seissyt suorassa. Osasin toisin sanoen odottaa jotain isompaa vikaa.

Irma oli vielä hyvässä kännissä, joten siirryimme takajalkojen kuvaukseen. Oikealta löytyi kinnerpatti, joka selitti kyllä välillä jäykän näköisen liikkeen. Vasemmalta taas löytyi jotain niin isoa, että itku meinasi päästä. Irman vasemmasta takapolvesta löytyi todella laaja nivelrikko.

Tamma kääntyi vuoden alussa vasta 8 vuotiaaksi, mutta silti sillä on nyt todettu joka jalassa nivelrikkoa. Pahimmat ovat molemmat vasemman puoleiset jalat. Se mistä nämä ovat tulleet tai missä ajassa, ei selviä minulle ikinä.

Saimme ohjeeksi aloittaa kuntoutuksen, joka sisältäisi alkuun kaksi kuukautta pelkkää kävelyä. No, Irmalle tämä ei ole mikään kovin helppo nakki. Irma ei oikein ole luonteeltaan oloneuvos, eikä varsinkaan seurahevonen. Jo tämän lyhyen sairasloman aikana se on tuhonnut aitoja oikein urakalla.

Eläinlääkäri ei valitettavasti ole ennustaja, mutta veikkasi tamman tulevan kestämään kevyttä maastoilua. Oman turvallisuuteni vuoksi nämä suunnitelmat voidaan unohtaa. Joko Irma näyttää kipunsa piruilemalla tai sitten se yksinkertaisesti ei halua vain olla pienellä liikutuksella.

Koska se on tamma, voisi sillä tehdä varsan. Ajattelen tässä tilanteessa kyllä todella paljon itseäni, enkä lähde tähän alkuunkaan. Itselläni on torstaina jälleen reumalääkärin vastaanotto ja voin kokemuksesta sanoa, että niveliin kun sattuu, niin niihin sattuu aivan pirusti.

Saatan olla todella itsekäs, mutta oikeasti ajattelen vain hevoseni parasta. Sen kohtalo on sinetöity ja se lopetetaan ennen kesää. Sillä on melko paha kesäihottuma,  joten jo senkään takia en tahdo sen enää kärsivän. Irma saa viettää onnellista pullaponi elämää vielä hetken, jonka jälkeen isäni lopettaa sen.

Minusta jokaisen ihmisen pitäisi osata luopua kun sen aika on ja mielestäni meidän aikamme yhdessä on tullut päätökseen. Irma on opettanut mulle kärsivällisyyttä ja niin paljon hevosen käsittelytaitoja, etten usko yhdenkään hevosen pystyvän samaan.

Oma kauan kadoksissa ollut motivaationi ja jälleen lopahtamaisillaan, mutta nyt en aio luovuttaa. Pystyn ratsastamaan Alman kanssa niin paljon kuin jaksan, joka toisaaltaan piristää minua. Hevosten kanssa pääsen karkuun omia ajatuksiani, sekä myös kipuja. Liike on ollut erittäin hyvä lääke näihin nivelkipuihin ja selkänikin voi jo paljon paremmin kun olen ratsastanut.

Vaikka minun ja Irman tarina loppuukin, en pysty lopettamaan omaa tarinaani. Irmasta on näiden aikojen saatossa kuoritunut paras ystäväni, enkä halua että se kärsii yhtään enempää minun takiani. Sen ilmeestä ja olemuksesta näkee, että sitä sattuu jatkuvasti. En halua tai aio olla niin itsekäs, että pidän sen kärsimässä vain sen takia, etten halua luopua siitä.

Jos nyt Irman jälkeen en hanki uutta hevosta, tiedän etten tee sitä enää ikinä. Viime vuodet ovat koulineet minusta täysin erillaisen ihmisen ja olen ottanut opikseni. Olen joutunut viiden vuoden aikana luopumaan jo kahdesta hevosesta ja Irmasta tulee jo kolmas.

Tuntuu todella surulliselta, mutta onneksi aika kultaa muistot ja ne pysyvät sydämessäni ainiaan.

Mitä kävi kun hevosilta loppui vapaaheinä?

Viikko sitten siivosin tarhasta miellettömän määrän sotkuttua heinää. Päätin silloin, että nyt riitti! Rahaa voi käyttää muuhunkin kuin järkyttävään määrään heinää, kun vähempikin riittää.

Pohdin Facebookin talliniksit ryhmässä, että millä sitä heinää sinne tarhaan oikein kuskaisi. Koska meillä on vain kolme hevosta, tykkään laittaa monen päivän heinät valmiiksi. Meillä ei ole asfalttia pihalla, vaan tuiki tavallista sepeliä. Tästä taas seuraa automaationa se, että paalin ympäriltä kun haravoi levinneet heinät, tulee sinne heinän joukkoon oletettavasti hieman hiekkaa.

Riinalla on vielä omat pikkupussinsa kuvan ulkopuolella.

Hiekka taas on sellainen juttu mitä en halua hevosille mielelläni syöttää, joten haravointi on siis saatava minimiin. Järkevämpää siis on täyttää X määrä pusseja pari kertaa viikossa, jolloin hiekkaa mukaan tulee myös määrä X. Jos taas joka päivä laittaisin heinää tulisi hiekkaa se sama määrä, mutta päivittäin.

En siedä pitkin pihaa olevaa heinää, joten siivoan sen pois pussien täytön yhteydessä. Suurimmat heinät pussitan maasta ja loput heitän kakkakärryyn. Kolmella kavioeläimellä kuluu viikossa aika paljon heinää, joten ikean pusseja tarvitaan iso määrä. Inhoan kuitenkin kantaa niitä tarhaan miljoona kappaletta kerrallaan, niin päädyin sitten ostamaan muutaman isomman pussin.

Facobookissa sain monen monta ehdotusta, mutta nämä yllä kuvassa olevat vihreät jättiläiset veivät voiton. Asioin motonetissa ostamassa näitä lehtisäkeiksi ristittyjä, 350 litraisia hirmuja. Äkkiseltään laskettuna tähän mahtuu monta ikean pussillista ja sama tuli todettua. Säkin sai sullottua niin täyteen, ettei sitä jaksanut enää edes kantaa. Heinän kuskaaminen on siis ratkaistu!

 Hevoset eivät pitäneet alkuunsakkaan vapaan heinän loppumisesta. Vaikka heinää on melkein jatkuvasti tarjolla, aloittivat ne selvän protestoinnin tylsyyttä vastaan. Ennen niiden päivä kului pääsääntöisesti paalilla, joten ne keksivät itselleen äkkiä muuta puuhaa.

Tämä muu puuha ei mielestäni ole alkuunsakkaan hyvä juttu, sillä ne alkoivat syödä naapurin puolella olevaa lankkuaitaa. Kyllästetyt tolpat alkoivat kummasti ohentua, kuin majava perhe olisi pesiytynyt sinne. Lankut eivät kestäneet hampaita, vaan alkoivat tippumaan alas. Tästä syystä jouduin telkeämään hevoset oleskelemaan vain metsätarhan puolelle, jolloin niillä oli käytössään melko pieni alue.

Viikonlopun koittaessa isäntä työkaluineen palasi kotiin. Tarha saatiin korjattua ja hevoset saivat jälleen tarhan kokonaisuudessaan käyttöönsä. Päätin kuitenkin keksiä niille edes hieman virikkeitä, joten kaadoimme niille muutaman pienen haavan. Kun nämä on syöty, pääsevät he maistelemaan kuusia. Yritän pitää niillä nyt koko ajan jotain puuhaa ja mietin jo jumppapallonkin ostamista.

Saa nähdä pysyvätkö aidat nyt ehjinä. Meillä on muutama muutos tulossa tarhaan, mutta siitä lisää enemmän kun homma pääsee alkuun!