Hyvästi rakas Ystävä!

Jos et halua lukea hevosen lopetuksesta, älä lue tätä postausta!

Keskiviikkona sain tietää, että tänään perjantaina on se päivä kun Oliver pääsee pois kivuistaan. Alkuun oli suunniteltu, että isäni hoitaa lopetuksen ampumalla, mutta koska nyt on puintiaika, ei se onnistu. Samoin myös keskustelimme metsästysseuran porukoiden kanssa, että kyseessä on todella iso riski. Oliverilla on ollut erittäin paha eroahdistus, eikä se todellakaan pysyisi paikallaan kuin kavereiden kanssa. Näiden asioiden varjolla päätimme muuttaa suunnitelmaa niin, että eläinlääkäri on kutsuttava paikalle saattamaan ruuna ikiuneen.

Viimeiset hetket rakkaan ystävän kanssa.

Olen kuullut niin paljon kauhutarinoita siitä miten eläinlääkärin lopettaessa hevonen, on se todella kamalaa katseltavaa, eikä sitä toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle. Nämä väitteen kumoan heti alkuunsa. Paikalle tuli minulle entuudestaan tuntematon kaupungin eläinlääkärin sijainen, joten mietinkin hetken että mitä helvettiä tästä tulee. Äkkiä kuitenkin selvisi, että kyseessä on hevosihminen itsekkin. Kerroin peloistani ja Oliverin eroahdistuksesta ja kaikista kauhuskenaarioista. Ell kuunteli minua ja totesi, että rauhoitetaan hevonen jo muiden vieressä laitumella.

Kaikki postauksen kuvat on ne jotka Oliverista on tänään viimeisenä otettu.

Rauhotteen vaikuttaessa hevonen siirrettii pois muiden luota ja vietiin lopetuspaikkaan. Kaikki sujui todella kauniisti ja Oliver kirjaimellisesti nukkuin pois luotamme. Aurinko paistoi, oli lämmin, tuntui kuin luontoäiti olisi pistänyt parastaan tälle maailman parhaalle hevoselle. Kaikki oli niin rauhallista, että tuntui kuin olisimme olleet unessa.

Se tunne kun oma hevonen, tärkeä perheenjäsen ja hyvä ystävä nukkuu pois on aivan perseestä. Mieleni kuitenkin valtasi pian niin suuri helpotuksen tunne, nyt Oliver ei enää kärsi. Oliver haudattiin laitumelle kavereiden ollessa lähellä ja pian hautaamisen jälkeen Riina tuli laitumen portille ja hirnahti kaihoisasti, ikään kuin hyvästiksi parhaalle ystävälle. Jäljellä olevasta laumasta huokui rauhallisuus, aivan kuin nekin olisivat tajunneet ettei kaveria enää satu.

Olen maailman otetuin ihminen kun sain tuntea tämän herrasmiehen. Tämä hevonen on opettanut minulle enemmän kuin kukaan koskaan ikinä. Opin arvostamaan isoa eläintä, opin kuuntelemaan sitä, opin tietämään kun se kertoo että nyt muuten sattuu. Tämän hevosen kenkiä ei tule ikinä täyttämään toinen hevonen, mutta miksi tarvitsi. Tällaista hevosta ei ikinä löydy toista, eikä tarvitse. Oliver jätti isoimman aukon sydämeeni, mutta ne muistot tämän hevosen kanssa täyttävät sen, nämä muistot pidän aina sydämessäni. Lepää rauhassa rakas ystävä, nyt et enää kärsi.

Odotettu postipaketti saapui!

Tilasin viime viikolla Seiskatallilta Irmalle hieman hoitotuotteita. Kuulin naapuriltani Derfenin tuotteista ja kuinka ne ovat oikeasti auttaneet hevosesten kesäihottumaongelmissa. Tuumasta toimeen tilaus sisään ja jo seuraavana päivänä paketti oli lähetetty. Paketti jo oli perjantaina Salossa, mutta koska posti, sain paketin tänä aamuna(tai no tuli postilta eilen illalla klo 20.45 viesti, että paketti noudettavissa).

Nämä tulevat ihan varmasti säännölliseen käyttöön.

Tuumasta toimeen ja Irma pesulle. Pesupäivä valikoitui hyvin ja ilma suosi meitä. En lähtynyt enää pesemään koko hevosta, vaan suurimmat ongelmakohdat, eli hännän ja harjan. Tamman harja on kamalan näköinen, kun se on leikattu ihan siiliksi. Toivon kuitenkin, että harja kasvaa ja oikealla hoidolla se myös pysyy. Edellinen omistaja sanoi, ettei hoitanut kutinaa mitenkään. Uskon sen, vaikkei iho kovin rujossa kunnossa olekkaan. Ensimmäisen hoitokerran jälkeen, se näytti jo paljon paremmalta, eikä ensimmäinen kerta ollut kuin ihan vain perusrasvaa.

Nyt kuitenkin odotan innolla tuloksia. Pesin siis harjan ja hännän Calming shampoolla, jonka jälkeen kuivasin pyyhkeen kanssa. Harjan reunaan, joissa puuttuu karvaa laitoin isommille alueille tarkoitettua Clear Creamia ja hännän ja harjan hoidin Originalilla. Pakko muuten sanoa, että shampoo vaahtosi todella hyvin ja se on erittäin riittoisaa. Se oli kuitenkin erittäin helppo huuhdella pois. Original tuoksuu aivan tervalle ja haju jäi käsiin kun en kertakäyttöhanskoja tajunnut käyttää.

Oli muuten hienoa huomata, ettei pesukaan aiheuta Irmassa minkäälaisia idioottimaisia piirteitä. Tamma seisoi kuin tatti ja keskittyi lähinnä nauttimaan paijailusta. Välillä pyllyä piti rapsuttaa seinään, mutta sekin loppui heti kun saatiin "mömmöt" laitettua.

Toinen nautti hännän pesusta niin paljon, että jäi pitämään sitä sivulle.

Irma on ollut yleensä nyt ulkona varsinkin illasta aamuun ihottumaloimi päällä, mutta koska meillä on myös metsätarha, pääsee se hinkkaamaan itseään aina halutessaan. Nyt kuitenkin pesun jälkeen tamma ei yhtään mennyt hinkkaamaan, vaan keskittyi syömään heinää. Kutina siis helpotti aivan varmasti. Polttiaiset ovat rantutuneet myös tänne ja olo on ihan syöty aina iltatallin jälkeen. Toivottavasti pääsemme niistä äkkiä eroon.

En ole toteuttanut tätä postausta missään yhteistyössä vaan haluan ihan puhtaasti itse jakaa kokemuksiani näistä tuotteista, jotta muutkin kuulisivat näistä tuotteista. Toivon todella, että näistä oikeasti on apua ja saan talven aikana kasvatettua tammalle komean harjan. Nyt ainakin ensivaikutelma on todella huippu.

Ensimmäistä kertaa kentällä!

Olen yrittänyt metsästää Irmalle sopivia varusteita ja mikä onni, että Oliverin kamat pääsevät hyötykäyttöön hyvin pitkälti. Joitain loimia saatan joutua vaihtamaan ja satula on vielä ostoslistalla. Koska Irmalla ei suomenhevoseksi ole mikään järkyttävän suuri pää, istuvat Oliverin vanhat Wahlstenin suitset istuvat oikein hyvin ja kuolaimetkin ovat sopivan mittaiset.

Olen nyt reilun viikon vain harjaillut ja paijaillut Irmaa, mutta eilen päätin lähteä tamman kanssa tutustumaan kentälle maasta käsin. Muodon vuoksi laitoin suitset päähän ja otin pitkän narun, leipää oli tietysti taskut pullollaan. Irma on siitä ihana hevonen, ettei se ole moksiskaan mistään tai ainakaan se ei vielä ole ollut.

Tämä meidän touhu on vähän tämmöistä luottamuksen kasvattamista puolin jos toisin.

En pyytänyt tammalta mitään erikoista. Teimme eri kokoisia ympyröitä, paljon pysähdyksiä ja nostimme muutaman kerran myös ravin. Uskon vakaasti, että tästä hevosesta tulee vielä erinomainen ratsu niin kentälle kuin maastoon. Tai no maastossahan tämä on jo täydellinen. 

Pyysin ympyröillä käden kanssa Irmaa taipumaan ja samalla hieman väistämään. Tämä sujui todella hienosti ja voin vaan kuvitella miten hurjaa tahtia etenemme kun pääsemme ratsain kentälle. Haluan ensin hommata hyvän satulan ja sitten vasta kiivetä selkään. Tammalla kun ei vielä ole hirmuisia lihaksia niin pidän erittäin tärkeänä, että varusteet sopivat, eivätkä pääse panttaamaan mistään.

Kaikki kuitenkin aikanaan. Odottelen ensin, että saan Oliverin vanhan Prestigen takaisin kotiin ja sovitan sitä totta kai ensin. Jos se ei sovi on aika ottaa suunnaksi Paimion satula.com. Täältä löydämme aivan varmasti sopivan satulan niin hevoselle, kuin ratsastajalle. Harmillista vain, että raha meinaa välillä olla esteenä, varsinkin näin kun on juuri hankkinut uuden hevosen. Onneksi raha ei ole katoava luonnonvara ja sitä saa pikku hiljaa haalittua lisää. Näin kuitenkin on hieman haastellista, kun ei ole vuoteen tehnyt muuta kuin satunnaisia valokuvauskeikkoja. En tällä hetkellä vain pysty hakeutumaan töihinkään kun koulua on vielä vuosi jäljellä ja lapsia on siunaantunut kaksi. Haluan tällä hetkellä olla lapsilleni paras Äiti ja kun mies tekee reissuhommia, en oikein voi olla aamuisin koulussa ja iltaisin töissä. Valokuvattavaa onneksi riittää.

Mulla on muuten hirveästi suunnitteilla kuvauksia hevosista ja tarvitsisin muutamaan mallia. Erityisesti pitkä harjaiset hevoset olisivat juuri nyt mietinnässä. Hevosen tulisi olla rauhallinen ja viihtyä metsässä. Ja totta kai tähän aikaan vuodesta paikkakunta pitäisi olla läheltä Saloa. Tällainen kuvaus ei maksaisi mitään, vaan nyt tarvitsen harjoitusmallia. Minulle voi laittaa sähköpostia, mikäli kiinnostuit.

Tässä hän on, Irma!

Huhhuh miten elämä vie mennessään. Oliverin tilanne on mikä on, eikä siltä valitettavasti saa ikää pois, eikä terveyttä parannettua, niin piti keksiä jotain. No, minähän näppäränä tyttönä rustailin ostoilmoituksen hevosesta. Aluksi meinasin joutua ihan väärille poluille, kunnes taas tuli järkiini hevosen rodun suhteen. Sanotaan "Suomenhevonen, paras hevonen".

Riina tutki uutta kaveria ihan rauhassa, alkuun.

Sohvi ja Oliver ottivat uuden kaverin vastaan vauhdilla.

Alkuun minusta tuntui, ettei oikeaa hevosta ole tarjolla. Hinnat tuntuivat olevan pilvissä ja jokaisella jotakin kremppaa. Ehdin jo melkein luovuttaa, kunnes sain viestin suomenhevostammasta, Tiinasta. En paljoa empinyt kun päätin, että tämä se on. Katsomaan oli päästävä kopin kanssa ja päiväksi valikoitui sunnuntai.

Myyjä kertoi viestissään tammasta mm näin: "Ostin sen raviuraa silmällä pitäen, mutta tamma onkin tallityttöjen luottoratsu. Ravuriksi aivan liian laiskanletkeä yksilö" ja "Mitään se ei pelkää, ei varmaan kuolemaakaan." sekä "Nyt ollaan treenattu pää märkänä mutta leppoisa meno on sille paljon mieluisampaa". Mitäs tässä, olin jo ihan myyty. Miltä ihmeeltä tuntuisikaan kun voisi maastoilla ilman ylimääräistä häppeninkiä tai se, että hevonen oikeasti tykkäisi laukata..?

Sunnuntain koittaessa kello soi 7 aamulla ja klo 8 maissa auto starttasi kohti Haminaa. Aamu alkoi ihan päin persettä; nukuin huonosti yöllä ja vettä tuli kuin aisaa. Onneksi sain Jonnan mukaan reissuun, niin ei ihan yksin tarvinnut lähteä. Perille päästiin ja päästiinkin hyvin. Puolilta päivin kurvailimme ravitallin pihaan ja vastassa oli mukavia ihmisiä.

Tamma uudessa kodissa sunnuntaina.

Siinä rupatellessa tamma olikin jo pian varustettu valmiina maastoreissua varten. Minua jännitti niin, että oksennus meinasi tulla, tamma kuitenkin oli todella rauhallinen ja seisoi paikallaan kuin tatti. Ei siinä auttanut muu kuin nousta kyytiin. Olin niin jännityksessä, etten tajunnut edes jalustimia pidentää. Eipä niihin metsässä keskitytty. Sain kaverin maastoon näyttämään tietä ja hieman myös vauhtiakin. Alkukäyntien jälkeen huomasin jo, että tähän kaveriin voi luottaa. Pian ravasimme ja laukkailimme, ylitimme junaradan, ohitimme kaivinkoneen, kävelimme hitaasti ja laukkasimme kovaa. Kääntyessämme takaisin tallille olo oli todella rento.

Päästyämme takaisin pyysin päästä kentälle. Siellä selvisikin, ettei ratsastusta mitä ilmeisimmin kamalasti ollut harrastettu kentällä ja sen huomasi. Ratsastus oli tapahtunut pitkällä ohjalla ja lähinnän pienen kentän kokoista soikiota mennen. Tamma tuntui laiskalta, mutta liikkui kuitenkin pohkeesta pyydettyä vauhtia. Panin merkille kuinka herkkä tamma oli istunnalle, vartalon ylälinjaa kääntämällä teimme voltteja. Molemmat laukat nousivat hyvin, joskin hieman jouduin käyttämään raippaa. En todellakaan tehnyt mitään muuta kuin ihmettelin kuinka tamma ei tajunnut koko sisäpohkeen merkitystä yhtään.

Sunnuntain tutustumisia.

Oman ratsastukseni jälkeen tallityttö näytti minulle vielä askellajit ja voi luoja miten tässä vaiheessa oma ratsastukseni hävetti. Tiesin kuitenkin jo tässä vaiheessa, että tamma todellakin lähtee mukaan. Hoidimme hevoset pois ja Tamma oli hieman levoton. Saatuaan kuitenkin päivittäisen mash-vetensä kaviotkin nousivat ylös hyvin. Myyjä talutti tamman riimusta tarhaan ja menimmekin sisälle juomaan kahvit. Juttelimme niitä näitä ja lopuksi kerroin halukkuuteni ostaa tamman.

Ei siinä auttanut muu kuin pakata hevonen koppiin ja lähteä takaisin kotiin. Mukaan sain uuden riimun ja narun, kuivatusloimen ja laatikollisen näkkäriä. Näillä eväillä lähdettiin kotia kohti. Ennen isoa tietä puhelin soi. Olin unohtanut takkini ja kypäräni talliin. Myyjä toi ne tien varteen ja pääsimme lähtemään kotiin. Tamma matkusti todella kiltisti, kunhan koppi vain liikkui. Pysähdyimme matkalla kerran ja saavuimmekin jo kuuden jälkeen kotiin.

Keskiviikon meno näytti tältä.

Meno laitumella vaikutti rauhalliselta, joten laitoin tamman samaan joukkoon. Pari kierrosta hevoset juoksivat ja sen jälkeen rauha oli maassa. Olin aivan puhki ja menin sisälle syömään, koska päivän ruokailut olivat hieman jääneet. Kävin katsomassa hevosia ja meno yltyi todella villiksi. Oliver jahtasi uutta hevosta kuin liekit silmissä, eikä tamma osannut yhtään puolustautua. Kun O lopetti, aloitti Riina saatanallisen jahtaamisen. Katsoimme parhaaksi ottaa uuden hevosen pois laituimelta. Naapurini Mira sulki kujan ja vein tamman metsätarhaan, sieltä se halutessaan pääsi hiekkatarhaan turvallisen välimatkan päähän Oliverista. Hain ponin kaveriksi ja rauha laskeutui iltaan. Istuin tarhan vieressä yhteen asti yöllä vahtien, ettei tammalle käy mitään. Pikku hiljaa se rauhoittui ja uskalsi pysähtyä syömään. Koko ajan se oli syönyt, mutta lähinnä napsien ja kävellen. Nyt se oli aivan rauhallisesti, joten uskalsin lähteä nukkumaan.

Maanantaina Mira jakoi laitumen puoliksi ja laskimme Riina ja uuden hevosen toiselle puolelle laidunta. Ketään ei yritetty jahdata ja hevoset olivat rauhallisia. Hevoset saivat vain olla ja annoimme heille aikaa tutustua toisiinsa.

Minusta tuntuu kuin tamma olisi jo nyt pyöristynyt. Kuvat siis keskiviikolta.

Tiistaina järjestys pidettiin samana. Hevoset saivat iltapuunauksen laitumella ja jokainen pääsi harjattavaksi. Laitumella kun ei enää pitkään aikaan ole ollut syötävää, ruokin hevosia neljästi päivässä kuivaheinällä. Tilaa on kuitenkin enemmän tutustua.

Keskiviikkona purimme väliaidan ja hevoset tulivat mielestäni ihan hyvin juttuun. Ne rapsuttelivat toisiaan, mutta samalla saattoivat hieman vinkua keskenään. Illalla avasimme pääsyn kujalle ja pientä kiusantekoa saattoi olla ilmassa. Mitään tramaattista jahtaamista ei kuitenkaan ollut, vaan ihan pientä. Hyvillä mielin uskalsin jättää hevoset keskenään ja nyt hieman ennen vuorokauden vaihtumista istun ja kirjoitan tätä postausta.

On se kaunis, ilman harjaakin.

Loppuviikosta olisi tarkoitus koittaa Oliverin vanhoja suitsia sopisivatko ne tammalle. Ostan sitten vasta uuden, jos ne ovat liian pienet. Satulaa lähden etsimään hieman myöhemmin, annan tamman nyt kotiutua ihan rauhassa ja ajattelin työskennellä vain maasta käsin.

Mutta siis Tiina muutti meille ja vaihtoi samalla  nimensä. Tamman oikea nimi on Irmastiina ja miten suomenhevoselle sopisikaan parhaiten nimi Irma. Kutsun häntä Irmeliksi, Irmukaksi ja Irmaksi. Tunnen niin monta Tiinaa, ettei halua hevosta samalla nimellä kutsua. Irma on 6v tuleva ratsu. Katsotaan hiljalleen miten etenemme. Tammalta löytyy käynti, ravi ja laukka, muuta se ei oikein osaakkaan. Mutta hiljaa hyvä tulee. Irmalla on kesäihottuma mitä ei olla hoidettu mitenkään. Tämän otin ensimmäiseksi työnalle ja tilasin tähän sopivat tuotteet ja odottelen niitä saapuvaksi kotiin. Tästä edellä mainitusta syystä tamman harja on leikattu lyhyeksi ja se on ihan kamalan näköinen. Hoidan harjan ja hännän kuntoon ja lähden pikku hiljaa kasvattavaan tammalle ratsun lihaksia

Uudenlainen arki!

Huh miten aika rientää. Oliver ja Riina saivat uuden ystävän kaksi viikkoa sitten. Naapurimme hevonen muutti meille, kun tilaa kerran on. Tallissa on kolme karsinaa, joten ne on aika luontevaa pitää täynnä.

Muutto sujui todella hienosti. Muutaman minuutin hevoset juoksivat laitumella tutustuen uuteen kaveriin ja jo pian vanhukset näyttivät Sohville miten laitumelta pääsee kujaa pitkin hiekkatarjaan ja sieltä taas vanhaan metsätarhaan. Sopu löytyi oikeastaan heti ja kaikki tuntui todella helpolta.

Riina toimii laumassa hieman sellaisena vanhana ja viisana ponina. Se näyttää kun on aika mennä tarhaan syömään ja milloin taas laitumelle on hyvä mennä. Laidun kaluttiin äkkiä, eikä toivoakaan ole sen kasvamisesta, kun ei tällä seudulla vettä kamalasti ole tullut. Hevoset kuitenkin pääsevät aina halutessaan herkuttelemaan metsään kuivaheinällä. Heinää olenkin pitänyt jatkuvasti saatavilla.

Oliver on saanut viettää aikaa oloneuvoksena ja sen huomaa. Selkälihakset ovat hävinneet olemattomiin ja liike on muuttunut kovin jäykäksi. Hevoset eivät vielä siirry talliin, niin liikuntaa tulee paljon, kun hevoset viettävät myös yöt ulkona. Riina-ponikin vaikuttaa olevan elämänsä kunnossa. Aika on kulunut ihan siivillä kun hommia sohvin muuton eteen on paiskittu hurjasti. Voisin tehdä ihan erillisen postauksen siitä millaiseksi meidän talli ja muut alueet on oikein muokkautuneet. Ennen hevosilla oli käytössä vain metsätarha ja ratsastuksessa meillä on kotona pieni hiekkakenttä. Nyt kuitenkin tarhaan tehtiin reikä ja laajensimme naapurin pellolle hiekkatarhan ja sieltä taas pääsee laitumille. Naapurin pellolle tehtiin vielä isompi kenttäkin, sahajauhosta tehty sellainen.

Ig:n puolella olette saattanut huomata isoja uutisia. Lähdin sunnuntaina ajelemaan aamu 8 hevoskopin kanssa Haminaan, mutta siitä kerronkin seuraavassa postauksessa.

Ihanaa alkavaa syksyä kaikille! Onko sinun arjessasi tapahtunut jotain jännää?

Auttaako muu kuin itku?

Keskiviikkona oli se päivä kun eläinlääkäri tuli. Oliver on joutunut helteiden ja epämääräisten oireiden takia viettämään lomaa pari viikkoa. Se jos joku kostautui, sillä jo alku juoksutuksessa ruuna ontui selvästi vasempaa takajalkaa. Tämän jälkeen taivutus otj ja ontuminen kasvoi, sitten vtj taivutus ja niin alkoi myös tämän jalan ontuminen. Tässä vaiheessa jo keskustelimme että voihan helvetti. Otj liike on puolen vuoden aikana parantunut huimasti, mutta eipä ilmeisesti kinnerpateille ole tapahtununt muutosta kuin pahempaan päin. Halusin kuitenkin jatkaa vielä tutkimuksia, ennen kuin tein päätöstä yritetäänkö kintereitä piikittää.

Eläinlääkäri tutki Oliverin lanneselkää, eikä hyvältä näyttänyt, venytystä tapahtui vain alaspäin, ei ollenkaan ylös. Tämän syytä ei sen enempää lähdetty tutkimaan vaan jatkettiin matkaa seuraavaan ongelmakohtaan. Ell kuvasi ruunan selkä säästä taaksepäin ja voi perse sanon minä. Yksi okahaarakeväli oli kokonaan hävinnyt ja pari seuraavaa lähtenyt todella paljon. Tässä syy Oliverin pystyyn hyppimiselle. Kyseessä siis todella paha kissing spine.

Tästä sitten keskustelimme mitä tehdään. Kinnerpatit vaatisivat jatkuvaa liikuntaa, mutta selkä ei nyt juuri anna periksi ratsastusta. Näiden kaikkien ongelmien lisäksi ruunalla on alkavia hammasongelmia. Yksi hammas jo heiluu, niin se osaa antaa jo viitteitä tulevasti.

Kuntoutus näin vanhalla hevosella ei oikein enää ole vaihtoehto. Selkään pitäisi saada kunnon lihakset, mutta milläs niitä ontumalla hevosella sinne saa. Tai se kun ei ruunaa pysty ratsastamaan kuin pitkällä ohjalla, koska ohjien ollessa tuntumalla ruuna stoppaa ja hyppää pystyyn.

En ikinä ole epäillyt omaa tunnettani siitä, että nyt on kyseessä jotain isoa, mutta en olisi tätä halunnut uskoa. Keskustelin eläinlääkärin kanssa siitä, että mitäs nyt. Vaihtoehtoina olisi antaa ruuna seurahevoseksi, mutta kun ei tällainen eroahdistunut eläin joka kinnerpattien takia tarvisisi paljon liikuntaa, voi seuralaisena toimia.

Olin jo valmiiksi tehnyt päätökset, että jos isoa vikaa löytyy, saa Oliver lähteä laukkaamaan Ronin kanssa taivaslaitumille. Ei jatkuvat kivut jopa vain pään nostossa tulevat, ole elämää hevoselle. En voi olla niin itsekäs että jätän toisen kärsimään vaivojensa kanssa vaan nyt on aika päästää irti.

Ruunan kaula on huventunut paljon ja lihakset ovat muutenkin alkaneet tippua. Niitä on hankalaa ylläpitää, kun en pysty ratsastamaan hevosta oikeinpäin. Eli lopputulos on se, että ruuna saa viettää mukavan loppuelämän tässä pihalla ja kelien hieman viilentyessä lopetetaan se omaan pihaan.

Tässä kohtaa kyynelkanavani ovat räjähtäneet auki ja itkettää. Tuntuu siltä, että se olen pettänyt tärkeimmän ystävän. Mutta päätöstä en aio muuttaa vaikka mikä olisi, on aika päättää kivut ja tuskat.

En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Poni ei voi jäädä yksin, joten kaveri on hankittava. En vain tiedä onko se toinen poni vai kentiäs joku hevonen. Oliverin kenkiä ei koskaan voi täyttää toinen hevonen. Lapset rakastava ruunaa niin paljon, että heidänkin suruaan pitää helpottaa. On siis jaksettava etsiä tänne hevonen, mutta mistä sen löydän. En aio päätä pahkaa enää ikinä ostaa hevosta. Haluan hevosen, jota voin pitää koeajalla ja tutkia niin paljon kuin keksin tutkittavaa. En halua kokea enää hetkeen valtavaa menetystä. Hevoset kun ovat minulle perheenjäseniä ja tärkeimpiä ystäviä. Hevoset pitävät minut järjissäni ja kuuntelevat murheitani.

Yksi murhe vähemmän, vielä niitä kuitenkin riittää!

Ihanaa, saimme heinät tehtyä. Tuli enemmän mitä ajattelimme, joten saimme myytyä hieman muillekkin. Kovin kauaa eivät myynnissä ehtineet olla, kun ne jo menivätkin. Onneksi heinärumba on vain kerran vuodessa. Hommaa ei niinkään olisi, mutta kun kotona asuu niin vähän hevosia, etten voi syöttää pelkkiä pyöröpaaleja, vaan tarvitaan lämpimille keleille pikkupaaleja. Nyt niitä kuitenkin on reilu 300 kappaletta ja isoja paaleja on kertynyt kotiin tuomiseksi 17 kappaletta. Vielä toisesta sadosta on odotettavissa kymmenisen pyöröä kotiin. Yksi iso murhe on totisesti tippunut harteilta.

Riina-poni vietti syntymäpäiviään kuun puolessa välissä. Rouvalla onkin ikää nyt jo hurjat 26v. Hienosti poni kuitenkin jaksaa ja voi todella hyvin. Hevoset ovat saaneet nyt helteillä vain lomailla. Sikäli hyvä, koska Oliver viettää jälleen sairaslomaa. En oikeastaan osaa sanoa mikä ruunaa vaivaa, mutta tunne jostain isosta harmista on valtava. Kaikki oikeastaan alkoi silloin, kun hevoset muuttuvat kotiin. Paljastui hurja eroahdistus, sen jälkeen alkoi pukittelu jokaisessa laukannostossa. Tällöin vuoden vaihteen jälkeen syyksi paljastui röntgenin avulla kinnerpatit molemmissa takasissa, joista toinen oli oikeasti todella iso.

Nyt en osaa kuin pelätä jotain todella isoa. Oliver on aina ollut haluton liikkumaan, joten sekin kertonee jostain. Laitumella imusolmukkeet turvottivat, mutta ajattelin sen johtuvan pölyävästä tiestä laitumen vieressä. Tämän jälkeen ilmestyi kummallinen turvotus takapäässä. Ajattelin ensin ampiaisen pistäneen, mutta turvotus ei vain häviä. Ei kuumetta, ei lämpimän oloinen, ei arka. Jostain syystä ilmeisesti nestettä kerääntyy molemmin puolin erittäin symmetrisesti.

Jostain ihme syystä oliverin kaunis pyöreä pylly on muhkurainen tuolta ylhäältä.

Pelkään niin kovin, sillä tässä ei suihkaan ole kaikki oireet. Oliver on ruvennut oireilemaan myös ratsastuksessa. Pitkin ohjin ei ongelmaa ole, eikä käynnissä muutenkaan, mutta ravissa. Kun saan Oliverin nostamaan itseään ja kokoan sitä voi se yhtäkkiä pysähtyä kuin seinään, viskoo päätään ja saattaa hypätä pystyyn. Laukannostossa tapahtuu joka kerta näin. Järjellä ajateltuna vika on jossain selässä tai lanneselässä. Kun hevonen kokoaa itseään, ongelma esiintyy todella rajuna.

Jotenkin tuttua on se, että kun ongelmia on, en saa eläinlääkäriämme paikalle. Oliver ei kuitenkaan ulospäin esimerkiksi tarhassa näytä mitenkään kipeältä, niin päädyin odottamaan eläinlääkärimme loman loppua. Turha käyttää toista, kun yksi on ihan huippu. Kannettavat röntgenlaitteet auttavat stressin hallinnassa. Oliver tulisi varmaankin hulluksi jos yksin sen kanssa lähtisin klinikalle. Ei näin kuumina aikoina muutenkaan kuljeta hevosta jos ei ole pakko. Säälittäisi pakata koppiin vanha poni kärsimään lämmöstä.

Parhaat kaverukset.

Onneksi enää ei tarvitse odottaa kauaa eläinlääkärin saapumista. Luotto ell palasi lomalta ja saapuu meille keskiviikkona. Mieli pitäisi pitää avoimena, mutta voin rehellisesti sanoa etten pysty. En ole aikoihin voinut nauttia ratsastuksen ilosta tai oikein muustakaan touhuiluista, kun koko ajan saa olla murheissaan. Eniten toivon, että syy tähän kaikkeen löytyy eikä asia jäisi vaivaamaan. Odotan kauhulla mitä sieltä paljastuu. Jossain on vikaa oltava, muuallakin kuin kintereissä. En voi pois sulkea esimerkiksi nivelrikkoa selässä, alkaahan ruunalla olla jo ikää. Tämä hevonen vain sattuu olemaan sellainen, ettei näytä kipuaan kuin normaali herkkähipiä puoliverinen, tämä hevonen taistelee viimeiseen asti ja yrittää miellyttää 110 prosenttisesti. Tekisi mieli vain itkeä ja todeta tämän kaiken olevan painajaista!

Miten Teidän kesä on sujunut?