Takana ihan huippu tunti!

Eilinen ratsastus meni aikataulujen vuoksi ihan plörinäksi, mutta tänään pääsin suunnitellusti tunnille. Pakko hehkuttaa kyllä uutta satulaa, sillä se sopii minulle ja hevoselle tosi hyvin. Itse en kippaa yhtään niin paljon eteen, joten istunta on paljon suorempi.

Olin paritunnilla ja jo alkuun sovimme, että nyt keskitytään istuntaan. Ääripäistä toiseen vääntelimme kroppaamme, jolloin oli helpompi löytää kultainen keskitie. Oli jotenkin tosi kiva tunti ja taas tuntuu siltä, että kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Molemmat saatiin kehuja kuinka istunta on kehittynyt paljon ja parempaan suuntaan. Juteltiin siskon kanssa paljon siitä, miltä musta tuntui tehdä tiettyjä asioita oikein. Oikea toivonkipinä kyllä heräsi ajatellen koulukisoja.

Oliver rapsutti päätään onnellisena ruokakuppiin.

Oliver oikein nautti työteosta, kun en häirinnyt sen tekemistä. Alkaa meidän meno koko ajan näyttää paremmalta. On kyllä kiva huomata kuinka kehitystä tapahtuu.

Tein muuten vihdoin blogille oman ig-tilin. Löydätte sen @puskaratsastajan_unelmia

Mistä tätä motivaatiota oikein tulee..?

Olen enemmän kuin innoissani, maksoin juuri itselleni lisennin. Tänä vuonnahan E-lupakin tuli maksulliseksi ja päätin jo silloin kun se julkistettiin, että tänä vuonna mennään sitten koko rahan edestä. Tämä taas kohdallani tarkoittaa sitä, että nyt kisataan enemmän kuin yhden kisat. Meillä on Oliverin kanssa sujunut koko ajan paremmin ja paremmin. Mitään hienoa katsottavaa ei meidän meno vieläkään ole, mutta yritän parhaani.

Tällä viikolla en kamalasti ole tallille päässyt, mikä harmittaakin todenteolla. Eilen kuitenkin ratsastin itse ja jälkifiilikset ovat hirmuisen hyvät. Ensin yritin selitellä itselleni, kuinka pää särkee ja kypärää on ärsyttävä tunkea päähän kun jo valmiiksi sattuu. Raitis ilma kuitenkin jotenkin helpottaa ja se tunne minkä ratsastuksesta saan ei ole sanoin kuvailtavissa.

Ensin motivaationi kadottajana oli kiire ja se etten oikeasti ehdi hoitaa hevoseni liikutusta itse. Vuokraajaa ei ole löytynyt ja ahdistaa langettaa Oliver muiden armoille. Huomennakaan en tosiaan työvuorojen takia pääse tallille, mutta Maija onneksi lupasi ottaa O:n tunnille mukaan. Parempi että se liikkuu valvotusti, kuin että joku rallattaisi sillä miten sattuu. Lauantaina tarkoitus on singota heti aamusta tallille, jonka jälkeen pääsen rentoutumaan kampaajalle pitkästä aikaa ja viettämään ihanaa vapaapäivää. Sunnuntaina voisin mennä vaikka tunnille, jos vain sattuu olemaan tilaa.

Olen päättänyt ottaa ilon irti ja treenata tosissani. En unohda maastoilua tai muuten vain hömpöttelyä, mutta nyt otetaan itseämme niskasta kiinni ja mennään niihin saakelin koulukisoihin. Maaliskuussa olisi ainakin yhdet mihin voisi osallistua, mikä saan vaan työvuorot sopimaan niin, etten joudu olemaan töissä. En halua kisoihin siksi, että pääsen hampaat irvessä kisaamaan, vaan siksi että se on tavattoman hauskaa. Mun mielestä se on huippukivaa jännittää jotain Helppoa C:tä ja olla ihan oksentamisen partaalla. Joskus sitten kun opin ratsastamaan asetan tavoitteeksi saada sen 60 %, mutta siihen nyt on pitkä aika. Kyllä mä joskus haluaisin kisata B:tä vaikka 2-tasolla, mutta jos nyt edetään vaan ihan rauhassa. :)

Facebookissa on muuten sellainen aika tuore ryhmä kuin Kouluratsastajat, sieltä ainakin itse olen saanut hirmuisesti vinkkejä motivaation kasvautukseen ja muuhun. Toivottavasti ryhmä kasvaa vielä ja aktivoituu vielä enemmän.

HAASTE: HEVOSELTANI OLEN OPPINUT...

Sain tämän haasteen yhdeltä mun lemppari bloggaajalta, eli Millalta. Milla kirjoittaa Waldgeistory blogia, joka kertoo hänen ja hevosensa elämästä. Haasteen tarkoituksena on kertoa mitä kukakin on hevoseltaa/vuokrahevoseltaan/hoitohevoseltaan oppinut. Minä kerron nyt mitä olen Oliverilta oppinut:

..ottamaan riskejä. 
Tai no otin ison riskin ostaessani Oliverin. Ei ole ihan tavallinen tarina se miten hankin ruunan, mutta siitä en nyt jauha enempää. Joskus onnistuessaan pitää ottaa riskejä. Joskus valinta menee nappiin, joskus taas päin mäntyä.

..kärsivällisyyttä.
Oliver ei todellakaan ole mikään maailman helpoin hevonen ratsastaa. Se ei anna minulle mitään ilmaiseksi, mutta palkitsee kyllä, kun teen oikein. On ollut mukavaa huomata, kuinka oma kärsivällisyyteni on O:n myötä parantunut, vaikkei tässä yhteistä taivalta olekkaan kovin paljoa takana.

..istunnan merkitystä todellisuudessa.
Oliverhan on erittäin herkkä istunnalle. Jos minä puristan jalalla ja yritän laukata, laskee ruuna käynniksi. Vaikka miten pyytäisin eteen, mutta jos itse kippaan liikaa eteen, emme käyntiä kovempaa pääse. O itseasiassa tuntuu välillä olevan ihan hämillään mitä siltä pyydän.

..tukiverkon tärkeyden.
Tuntuu hassulta sanoa, että hevonen voi opettaa omaa henkilökohtaista elämää, mutta kyllä se vaan niin on. Oliver näytti minulle ettei viihdy isolla tallilla. Kun palasimme takaisin siskoni luo, Oliver on kuin mikäkin lammas. Iltaruokien aikana se saattaa katsoa, mutta ei yhtään kopsuta, puhumattakaan hypi pystyyn. Maneesitallilla O oli todella levoton ja se oikeasti irvisteli naapuri kavereille hampaat irvessä, kun oli iltaruuan aika ja HYPPI PYSTYYN, siis Oliver. Oma mieli lepää talliystävien keskellä ja hevonenkin on oma rauhallinen itsensä.

..virheitä saa tehdä, jokainen.
Oliver antaa minun tehdä virheitä, ilman että vetää niistä palkoa nenäänsä. Tosin mitään ei tällöin tapahdu. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, ei edes minun. Virheistä oppii tekämään oikein ja tällöin saan kiitoksena kauniisti kulkevan hevosen. Mikä voisikaan olla parempi kiitos?

Koska olen viettänyt pitkän ajan ilman blogeja, en todellakaan tiedä ketä on jo haastettu mukaan. Haastan kuitenkin kolme seuraavaa bloggaajaa:

Katjan

Repen

Beedan

Kuukauden kuulumiset yhdessä postauksessa!

Voi taivas, että mua oikein hävettää kun en ole päivittänyt blogia yli kuukauteen. Syynä on aikapula ja ehdottoman paska tietokone. Viime aikoina on ollut ihan liikaa rahamenoja, niin uusi tietokone saa odottaa. Puhelimella tai tabletilla en kovin järkevästi osaa päivittää ja kirjoitusvirheitä tulee entistä enemmän.

Tipuin Oliverilta marraskuun lopulla, jonka jälkeen en ensin edes tajunnut pelkääväni hevosta, mutta koska en kyennyt ratsastamaan takaraivoon alkoi tulla pelko. "Mitä jos tipun uudestaan? Mitä jos Oliver alkaa heittämään minua alas? Mitä jos oikeasti satutan itseni?" Nämä ajatukset pyörivät päässäni öisin ja päivisin. En lakannut hoitamasta Oliveria tai juoksuttamasta, mutta ratsastus oli muutaman viikon tauolla. Tippumisen jälkeen ratsastin parissa valkussa ja itsekseni, muttei se tuntunut yhtään hyvältä, enemmin mua vaan pelotti omat ajatukset.

Kävin lääkärissä, joka määräsi mut magneettikuvaan. Ortopedi oli aivan varma, että olen hajottanut lantion seudulta jotain, mutta luojan kiitos en. Kahdessa lihaksessa näkyi jotain ja diagnoosi oli revähdys. Muutama viikko paussia ja hyvä tulee. Tallimestari ratsutti Oliveria ahkerasti, kun en itse päässyt kyytiin. Jouluviikolla olin todella paljon töissä, niin tallilla käymiset oli todella hätäisiä.

Jonne ja Oliver joulupäivänä.

Joulun jälkeen koittikin uusi vuosi. Ja heti vuoden ekana päivänä pakkasin Oliverin tavarat ja itse hevosen koppiin ja muutimme takaisin tuttuun ja turvalliseen paikkaan. Marras-joulukuussa tapahtui niin paljon asioita, niin kotona kuin tallilla, joten päädyin tähän ratkaisuun. Tälläkin viikolla, mulla on ollut niin hirmuisesti töitä, ettei ole ehtinyt Oliverin selkään kuin kerran. Tallilla olen piipahtanut pari kertaa sovittelemassa satuloita. Uusi satula löytyikin. Prestige Roma VSD on koulupainoitteinen yleispenkki. Se muuten tuntuu oman ahterin alla paljon paremmalta kuin se vuokralla ollut Otto Schumaher. Koulusatulan olisin halunnut, mutta rahaa olis pitänyt löytyä 2500 euroa. Mielummin päädyin tuhat euroa edullisempaan yleispenkkiin.

Eilen olin muuten tosiaan tallilla ja olin Oliverin kanssa ekaa kertaa maastossa selästä käsin. Ennen lähtöä papatin, etten todellakaan uskalla tulla ratsain, että voin kyllä jalkaisin lähteä mukaan.
 Mutta onneksi lähdin, reissu oli oikein onnistunut. Sovimme kävelylenkistä, mutta miten ihanaa olikin ravata lumisella metsätiellä vailla huolia. Pelkoni karisi kyllä sinne metsään ja nautin taas ratsastuksesta. Pyörähdin nopsaan lenkin jälkeen kentällä, jossa O oli todella rento ja hyvä ratsastaa. Tällaista menoa kun saisin aina! On muuten kiva ratsastaa ulkokentällä ja haistella raikasta ilmaa. Pohjakin on mitä parhaimmassa kunnossa, eli ei jäässä!

Oliver sai tarhakaverin, Albuksen! Nyt ei tartte olla yksin!

JOULUEXTRA: Mistä Puskaratsastaja sai alkunsa?

En edes yrittänyt lähteä tekemään erillistä joulukalenteria, sillä kesken se olisi jäänyt. Ajattelin ilahduttaa Teitä hiukan erikoisimmilla postauksilla. Tänään kerron itsestäni:

Vuodet vierivät ihan hurjaa tahtia. Juurihan minä täytin vasta kahdeksantoista ja nyt sitä ollaan jo 25. Jos nyt mietin itseäni, en varmasti olisi aloittanut ratsastusta, jos en sitä lapsesta asti olisi "harrastanut". Harrastanut sitaateissa sitä varten, ettei minulta paljoa kysytty haluaisinko hevosia kotiin.

Meillä kotona on siis ollut omia hevosia jo ennen kuin minä synnyin. Lapsuudestani muistan sisarusten kanssa omistamamme russitamman Bettinan, joka on edelleen hengissä ja asustaa siskoni luona Savossa. Bettinalla on ikää jo kunnioitettavat 28 vuotta. Tällä ponilla ole mennyt ensimmäiset estekisani, tippunut kymmeniä kertoja, menettänyt hermoni, mutta samalla tuntenut myös lohdutusta huonoina hetkinä.

Koska meillä oli hevosia kotona, ei meillä ollut varaa käydä tunneilla. Joka tytön unelmahan on oma poni. Ei meillä ollut kenttää, me ratsastimme maastoillen teillä ja metsäpoluilla. Syksyllä saimme isän luvalla ratsastaa pelloilla. Ai miksi en tänä päivänäkään osaa ratsastaa? Miettikää nyt jos koko ikänne olisitte painelleet maastossa ilman järjenhiventä.

Ala-asteelta muistan, kuinka kaverit olivat kateellisia ja halusivatkin usein tulla kyläilemään. Totuus iski vasten kasvoja yläasteella, että minun on hoidettava hevoset. Aamulla ennen koulua talliin laittamaan hevoset pihalle, jos minulla oli työpäivä koulun jälkeen oli karsinatkin siivottava jo aamulla. Äiti piti lahjoa antamaan päiväheinät ja illalla kotiin tullessa piti livahtaa talliin, ettei isä nähnyt. Iskä ei ikinä tykännyt, että kahdeksan jälkeen enää "nuoltiin hevosten perseitä". Salaa sai satulat ja muut varusteet kantaa yläkertaa pestäväksi.

Emme kovinkaan usein käyneet kilpailuissa, mutta joskus kuitenkin. Naapurin ravitallilta lainattiin traikku ja vuohi pakattiin ponin seuralaiseksi. Tässä vaiheessa mua harmittaa vietävästi, ettei minulla tähän hätään ole mitään vanhoja valokuvia.

Ollessani jossain noin yhdeksännellä luokalla lv-tamma Pamela siirtyi siskoltani minulle. Kilpailin seuratasolla säännöllisesti esteitä 60-70cm tasolla. Isompia en uskaltanut hypätä, enkä uskalla vieläkään. Pamela asui vaihtelevasti siskojeni luona, kunnes tullessani raskaaksi annoin sen kantavana kummilapsilleni. Tamma eli hyvän elämän ja pääsi vihreimmille laitumille tänä vuonna.

Vasta nelisen vuotta sitten minua alkoi kiehtoa kouluratsastus. Olin ensimmäisissa koulukisoissani vuonna 2013. Ensimmäiset kisat sujuivatkin ihan hyvin, kaikki sen jälkeen on mennyt pieleen! Tunneillakin aloitin käymään säännöllisen epäsäännöllisesti vuodesta 2012. En siis oikeasti ole RATSASTANUT kovin kauaa, vaikka ratsastellut olenkin koko ikäni.

Ennen Oliveria olen elämässäni ollut varmaan yhdessä valmennuksessa, Niemelän Krissen ja Pilatekset mahtuvat yhden käden sormiin. Siskoni tunneilla kävin silloin tällöin ja nyt olen ns. tyhjän päällä. Olen muutaman kerran ollut Tiinan tunnilla ja niihin on kyllä luvassa jatkoa. Ei minulla ole ennen ollut rahaa käydä missään tai edes mielenkiintoa. Mitä järkeä mennä tunnille jos ei kiinnosta oppia.

Nyt kun raha ei ns. ole ongelma, vaikka saisi sitä rutkasti lisää olla, toivon että oikeasti oppisin ratsastamaan. Hetkessä se ei todellakaan tule tapahtumaan, kun asioiden korjaaminen vie enemmän aikaa kuin uuden oppiminen. Helppoa tämä polku ei tule olemaan, sillä olen sellaista kaikki-mulle-heti-ja-nyt-tyyppiä. Mutta pikku hiljaa. Voin väittää, että olen kehittynyt jo viimeisen kahden kuukauden aikana todella paljon. Pisteet sinulle, jos jaksoit lukea tämän tylsän tarinan loppuun asti.

toukokuu 2016

Marraskuu 2016

Huomaatko sinä jotain eroa kuvissa?

Välille tekee hyvää tippua!

Voi hyvää päivää, että nauroin itseäni eilen. Ratsastin Oliverin kunnolla, siis niin, että olin itse aivan maitohapoilla ja loppu. Ravi kun ei ole tasaisimmasta päästä, niin vaapuin joka suuntaan. Maneesin oven lähistöllä Oliver säikähti jotain ja säpsähti. Mitä tekee anna yrittää roikkua ohjien päissä ja kas tupsahtaa maahan. Oli siinnä naurussa pidettelemistä kun tommosesta tilanteesta tippuu. Kipu tuntui kovalta ja olo oli kuin lonkka olisi murtunut. Mitään ei kuitenkaan ilmeisesti käynyt, en edes mustelmaa ole saanut. Kapusin takaisin kyytin ja ratsastin ratsastukseni loppuun.

Illalla olin kyllä niin kipeä, etten mihinkään suuntaan päässyt. Nyt on jo ihan hyvä olla. Ongelmaksi koituu lähinnä pitkän istumisen jälkeen ylösnousu. Aamulla oli aika taiteilua nousta sängystä ylös.

Hippasen tuli tuota vaahtoa suusta.

Iltapäivällä läksin tallille tavanomaiseen tapaan, mutta ilman ratsastustamineita. Olimme tallimestarin kanssa sopinut, että hän läpiratsastaa Oliverin tänään. Laittelin ruunan kuntoon ja verryttelin sen juoksuttaen. Taidan tästä lähtien itsekkin juoksuttaa hevosta ennen ratsastusta, saisin lämmitellyn hevosen, joten jaksaisin työskennellä sen kanssa paremmin.

Oli kyllä siistiä nähdä oma hevonen kulkemassa oikeasti hienosti. Kyllä tallimestarikin töihin joutui, mutta Oliver sai hirveästi kehuja siitä miten osaava se on. Tarvitaan vain rutkasti voimaa ja kuntoa. Hiljaa hyvä tulee. Ainakin pitäisi hevosen pysyä ehjänä, kun näin hiljalleen puuhailemme. Pitäisi saada Oliver taipumaan myös rungostaan kunnolla. Alustavasti hiukan juttelimme, että tallimestari läpiratsastaisi ruunan kerran viikossa.

Oliver näyttää ihan hevoselta.

Meillä on kyllä ihan huippu tallimestari. Hän oli klipannut Oliverin ja sain viestinä kuvan ja kehuja käytöksestä. Oliverin ulkomuoto muuttui ihan hurjasti ja se näyttääkin ihan eri hevoselta.

Nyt vaan lihasta tekemään, niin hyvä tulee.

Alkuviikolla pääsin myös itse ahkerasti talleilemaan. Loppuviikko sujuikin hiukan huonommin omiene työvuorojen ja vatsataudin vuoksi. Onni on ihana liikuttaja. Alkuviikon ratsastelut sujuivat ongelmitta, tai no aina niitä ongelmia on, muttei mitään normaalista poikkeavaa. Oliver on todella raskas etupäästä, mutta ei se nyt mikään ihmekkään ole. Ei me ihan tässä ajassa sellaisia lihaksia olla saatu, että se jaksaisi itseään kannatella.

Alan pikku hiljaa tottumaan erilaiseen jalkojen asentoon ja omaan silmään näyttääkin jo ihan kivalta. Vielä pitäisi saada keskivartalosta läski pois ja lihasta tilalle. Olisi helpompi istua suorassa, kun olisi jotain millä tukeutua. Hiljaa hyvä tulee! Onnistuin muuten alkuviikolla paskomaan kamerastani näytön. Onni on hyvä kotivakuutus ja kamerahuolto, josta varmasti pian kamerani saan takaisin. Olisi hienoa voittaa lotossa, niin saisi uuden putken hommattua ja tännekkin parempilaatuisia kuvia. On minulla tuo Canonin 70-200 f4 L, mutta 2.8 olisi ihan täydellinen. Ehkä sitten joskus.

Tänään olikin taas vihdoin itse tallilla. Lähdettiin tallikaverin kanssa hiukan maastoilemaan kartanon mahtaviin maisemiin. Suuntasimme Golf-radalle, jossa tietä pitkin näin talvella saa ratsastaa. Emme kuitenkaan ollut ratsain liikkeellä, vaan talutimme hevosia tuulen ja tuiskun keskellä. Oliver oli ihan innoissaan ja varmasti uskallan seuraavalla kerralla lähteä ratsain.

Vitsi mitä maisemia!

Oli kyllä mukavaa päästä tekemään jotain muutakin kuin pyörimään maneesissa. Täytyy ehdottomasti mennä useammin tai oikeastaan aina kun vain on mahdollista ts valoisaan aikaan. Hankintalistalle lisätään nyt heijastimet ja uusi jonkin moinen loimi tai viltti ratsastukseen alku ja loppuverkan ajaksi.

Olisiko sinulla heittää jotain ideaa ratsastusloimesta tai viltistä? 

Hintalaatusuhde pitäisi olla järkevä ja ulkonäkökin miellyttävä.

Oletko itse käyttänyt vilttiä, tavallista fleeceloimea vai ihan ratsastusloimea?