Hiljaa hyvä tulee

Jälleen keskiviikkona eläinlääkäri vieraili tallilla. Tarkoituksena oli rokottaa muutama hevonen, mukaan lukien Viva sekä raspata muutama otus. Rokotuksen jälkeen juttelin eläinlääkärin kanssa Vivan toipumisesta. Tamma vaikuttaa olevan täysin kunnossa ja ohjeeksi saatiin syöttää Antepsinia vielä tämä viikko. Eläinlääkärin mukaan kyseessä mitä ilmesemmin oli stressireaktio uudesta kodista. Varsinaista vatsahaavaa ell ei epäillyt, kun näin nopeasti homma hoitui kuntoon.

Tarkemmin asiaa kun miettii, niin eipä itseänikään tee mieli syödä jos on kamala stressi päällä. Haavaumia saattoi vatsaan lievässä muodossa tulla, mutta ei mitenkään hirmuisesti. Tämä jää kuitenkin arvoitukseksi, sillä eläinlääkärin mukaan Vivaa ei kannata lähteä tähystämään, koska vaikuttaa täysin kunnossa olevalta.

Rokotuksen jälkipyykkinä jatkoimme/jatkamme pientä kävelylinjaa, mutta ensi viikolla palailemme pikku hiljaa sorvin ääreen. Sanotaan, että hiljaa hyvä tulee. Emme missään nimessä aloita hirmuista rääkkiä, vaan nostamme rasituksen määrää asteittain.

Postaushaaste: Tavoitteeni ratsastajana

Vivan ostamisen myötä en ajatellut itseäni ratsastajana ollenkaan. Ensimmäiset ajatukset olivat hevosen puutteissa ja sen eteenpäin viemisessä kohti koululuokkia.

Mielessäni ei juuri ole liikkunut muu kuin kisakalenterin suunnittelu. Nyt hevosen sairastaessa minulla on ollut aikaa suunnitella tulevaisuutemme uudestaan. Enää tärkeimpänä ei ole kehittyminen hurjaa vauhtia, vaan se että meillä on hauskaa.

En halua enää pitää tavoitelistallani kisaamista, tiettyjä prosenttimääriä tai valmennuksia. Ennen ajattelin myös, että tamman on liikuttava joka päivä, vaikka sitten jonkun muun toimesta. Nyt siis tavoitteeni ovat heittäneet kuperkeikan, elleivät jopa voltin.

1. Löytää uudestaan ilo tekemiseen.
Ei enää väkinäistä vääntämistä kentällä kiroten huonomman suunnan jonnekkin kanveisiin. Menen toki tulevaisuudessakin kentällä, mutta teemme tehtävistä iloisia. Ei siis enää totista vääntämistä. Kyllä se kehtompi suuntaa kehittyy kun saamme molemmat lihasta läskin tilalle.

2. Oman ja hevosen lihaskunnon parannus. 
Tässä olen jo päässyt hyvään alkuun, sillä vaaka näyttää -5kg. Toki pudotettavaa riittää, mutta hiljaa hyvä tulee. Tällä hetkellä olen sen verran kiireinen, etten ehdi salille, mutta tallihommat hoitavat hyvin asiansa. Kun saan höllyvän pullataikinan pois ja tilalle kunnon keskivartalon lihakset, muuttuu tekeminen olennaisesti myös ratsastaessa.

3. Sallia omat virheet ilman mielessä käyvää ruoskintaa.
Kun on viikon syyttänyt itseään hevosen huonosta syömisestä, on hyvä miettiä omia virheitään. Olen kuitenkin vain ihminen, en voi osata kaikkea. Kun on koko ikänsä ratsastanut väärin, ei ihan helppoa ole korjata toisille simppeleitä juttuja. Mitä sitten jos tuijotan hevosen niskaa tai en saakkaan jalkaa pysymään alhaalla. Harjoitus tekee mestarin, ei itsensä haukkuminen.

4. Suunnitella tekeminen etukäteen.
Ehkä pahin ongelmani koko touhussa on suunnittelumattomuus. Etenen aina tuttua kaavaa; menen tallille, haen hevosen, laitan sen kuntoon, menen kentälle, teen jotain ja hoidan hevosen pois. Sitten kun Viva on täysin kunnossa, aloitan viikko-ohjelman noudattamisen. Jollain päivällä juoksutan, jollain taas maastoilen, jollain puomeja ja jollain kouluratsastusta.

5. Unohda kilpakentät ja siihen liittyvä pakkomielle.
Ei minun tarvitse kilpailla. Ei minua voi pakottamaan kukaan tuijottamaan Kipaa ja valitsemaan sieltä sopivia luokkia. Kyllä minulla nyt on koko elämä edessä. Kyllä minä sinne kilpailuihin ehdin myöhemminkin. Ei tässä mikään kiire ole mihinkään. Sitten kisataan kun osataan ja ollaan siinä kunnossa.

6. Ratsasta ilman satulaa paljon!
Olen maailman surkein ratsastamaan ilman satulaa, joten nyt on aikaa opetella siihenkin. Olen nyt ollut joka päivä kävelemässä maastossa ilman satulaa, mikä on mulle tositositosi outoa. Olen aina ennen pelännyt satulatta menoa ja nyt rakastan sitä. Nyt ratsastan ainakin 2 vkoa vaan ja ainoastaan ilman, poikkeuksena pitkät maastolenkit. Haluan pysyä hevoseni kyydissä kaikissa askellajeissa ilman satulaa.

7. Älä panikoi hevosen liikutuksesta.
Ei ne muidenkaan hevoset joka päivä saa liikuntaa. Kyseessä nyt on vain harrastuskaveri, ei työkalu tai kilpahevonen, ei sen joka päivä tarvitse liikkua ratsastaen. Tallilla jossa Viva on hevoset ulkoilevat yli kellonympäri ja yöpakkasten loputtua jäävät ympäri vuorokauden ulos. Totta kai on hyvä, että hevoset saavat liikuntaa joka päivä, mutta ei ne siihen kuole jos saavatkin kaksi vapaapäivää viikossa.

Tällaisia tavoitteita minulla on. Mites Teidän tavoitteet?

Matka parempaa päin on alkanut

Vivalle kuuluu jo parempaa. Se on jatkanut heinän syöntiä, mikä on tosi hyvä juttu. Ei se vieläkään normaalisti syö, mutta syö kuitenkin. Heinän määrää on pikku hiljaa nostettu, jotta välttyisimme ähkyltä.

Tänään Viva tuntui täysin omalta itseltään. Ahne hevonen söi lääkkeet suoraan kädestä ja nautti harjauksesta. Koska hevonen oli näin pirteä, päätin lähteä pienelle lenkille, mutta tällä kertaa selästä käsin.

Menin vain noin 10min matkan ettei tamma rasittuisi. Kovasti se tykkäsi kun pääsi pois tallista ja minulla oli muutamassa kohtaa teknisiä ongelmia pystyä kyydissä kun olin ilman satulaa.

Tulevaisuus näyttää jo valoisammalta, mutta päivä kerrallaan edetään.

Oi miksei hevonen osaa puhua?

Mistä sitä oikein aloittaisi? Viva on syönyt viikon huonosti heinää. Määrä on hiipunut pikku hiljaa ja pari päivää sitten syöminen lakkasi kokonaan. Palataampa ajassa hieman taaksepäin.

Keskiviikkona olin ratsastamassa Vivan. Kuntoon laittaessa se oli hapan, mikä on erittäin outoa. Menin hetkeksi kentälle, jossa kävin askellajit läpi ja lähdin maastoon.

Kaikki sujui hyvin ja lähdin kotiin. Puhetta eläinläääristä oli ollut ja soitinkin luotto ell, että hampaat varmaankin pitäisi raspata. Keskiviikoksi saatiin aika ja ohjeeksi syöttää greenlineä heinän lisäksi.

Keskiviikko-torstai välinen yö meni valvoessa pienemmän koiran kanssa, jolla alkoi jonkin sortin vatsatauti. Aamulla sain tallilta viestin, ettei heinää ollut hävinnyt karsinasta yöllä ollenkaan. Iltapäivällä suuntasin tallille pakkojuottamaan hevosta melassivedessä ja syöttämään greenlinemössöä. Mistään hevonen ei arkonut, eikä vaikuttanut kipeältä. Päästin tamman kentälle köpöttäään ja innoissaan se olisi ravannutkin.

Illalla tallilta tuli soitto, että nyt tilanne on romahtanut käsiin. Viva olin vain maannut missä sattuu kesken taluttamista ja alkanut tärisemään hulluna. Pyysin Maijaa soittamaan päivystävälle eläinlääkärille, joka epäili suussa tulehdusta tms. Ohjeeksi puhelimessa saatiin kipulääkkeen anto ja seuraavalle päivälle eläinlääkärin varaaminen. Illalla kun pääsin tallille, Viva vaikutti ihan normaalilta. Se käveli ihan reippaasti, muttei syönyt mitään.

Aamulla soitin kaikki ell läpi, eikä kenelläkään oikein ollut aikaa. Jouduin jättämään Vivan tallikavereiden hoitoon, kun itselläni oli ensimäinen työpäivä uudessa työssä. Jonna sai luotto eläinlääkärin kiinni, joka lupasi ennen puolta päivää tulla.

Tammalle tehtiin mahdollisimman laajat tukimukset. Hampaissa ei juurikaan ollut sanomista, suolistoäänet olivat melko normaalit (ei ne normaalit voisi tuon paaston jälkeen ollakkaan), ei kuumetta, käsikopelolla kaikki ok. Viva nesteytettiin ja sille annettiin kipulääkettä. Verikokeet otettiin ja vastausta jäätiin odottamaan. Ohjeeksi saatiin seurailu, melassivesi, greenline ja Antipepsinin syöttö, jos vatsassa on haavaumia tms.

Töiden jälkeen suuntasin heti tallille. Nälkäinen hevonen odotti minua karsinassa rauhoituksen jäljiltä ja greenline upposikin heti. Annoin tammalle kokeeksi heinää ja se söi sitä ensimmäistä kertaa pari suullista pariin päivään. Taluttelin tammaa ja se yritti repiä minua perässään kohti vihreää ruohoa. Karsinaan palatessa se jatkoi heinän syöntiä.

Vaikuttaa siltä, että tilanne olisi parempaan päin. Sain ell viestin ettei verikokeissa näkynyt mitään, eikä syy syömättömyyteen ole oikein nyt selvä. Ohjeeksi saatiin melassivesi, mahansuojalääkkeet ja pieniä määriä heinää kerralla. Huomenna menn taas heti töiden jälkeen tallille. Onneksi meillä on tosi ihana talliporukka ja kaikki jeesaavat mielellään.

Onko pahin ohi vai mitä vielä on edessä?

Huolia huolia...

Ei lisättävää. Toivottavasti huomenna ollaan taas viisaampia.

Ota itseäsi niskasta kiinni!

Tuntuu jotenkin, että musta on tullut tosi laiska nyt kun lähes joka päivä pitäisi liikuttaa hevonen itse. Kovin helposti tulee pyydettyä muiden apua. Okei, tietyistä periaatteistani en luovu. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii lapset. Jos lasten kanssa olen tallilla, niin en ratsasta ilman että joku katsoo muksujen perään. Itsekuri lipsuu jotenkin kaikessa taas, tähän on tultava muutos.

Eilen kuitenkin oli aika ratsastaa jälleen itse. Kellon katsominen ei minulta oikein luonnistu, niin meinasi tulla kiire pois alta ennen estetuntia. Ehdin ihan hyvin ratsastamaan ja jotenkin meinasi uskonpuute iskeä, mutta ainakin tuli yritettyä täysillä.

Jotenkin pitäisi keksiä kunnon viikko-ohjelma, jotta minun olisi helpompi pysyä rytmissä ja pitää kuri ja järjestys. Hommaa hiukan hankailoittaa tilaamani juoksutusvyö, joka ei ole saapunut. Toki voisin myös juoksuttaa satulalla, niin saisi sivuohjat mukaan. Gramaaneja tekisi mieli koittaa ratsastuksessa. Viva ei millään halua myödätä, eikä kulkea oikeinpäin. Loppuratsastuksesta se alkaa rullaamaan turpaansa aivan liian rullalle. Onneksi tamma on luonnostaan hyvä selän käyttäjä.

Luulen, että kaikki ongelmat helpottuvat kun saan tamman kulkemaan oikeinpäin. Hiljaa onneksi hyvä tulee. Ei se mielestäni ole fuskaamista, jos tarvitsen apukeinoja ratsastamiseen. Ratsastaessa en tykkää käyttää sivuohjia, mutta juoksuttaessa ne ovat tosi hyvät.

En vieläkään ole varma haukkasinko liian suuren palan, kun tamman ostin. Voi olla ettemme koskaan pääse starttaamaan ainuttakaan koulurataa. Aika näyttää mitä tästä vielä tulee.

Pikku hiljaa alkaa tamma taipumaan.

Loppukäynnit menimmekin ensimmäistä kertaa MAASTOSSA. Vitsit kun oli kivaa pitkästä aikaa päästä metsään. Ensi kerralla uskallan varmasti jo mennä yksin pikku lenkin. Tamma ei ollut moksiskaan uusista maisemista.

Tämä viikko meni näin:
Ma oli lasten kanssa tunnilla
Ti Ratsastin itse
Ke vp
To Melina ratsasti
Pe Ronja ratsasti
La Menin itse
Su Lasten kanssa tunnilla

Matkalla määränpäähän.

Kirjoittelut ovat nyt jääneet vähemmälle, anteeksi siitä. Ulkona on ollut niin hienoja ilmoja, ettei mieli ole tehnyt tietokoneelle. Arki on ollut nyt kovin hektistä. Lapset kipeänä, itse kipeänä, uusi hevonen, no kaikki. Arki vaatii sovittamista ja totuttelua, varsinkin kun lapsenvahtia ei käden ulottuvilla ole saatavissa.

Kaiken kiireen keskellä autan tallihommissa, siivoamalla tallin kolmesti viikossa. Tämä vie mahdottomasti aikaa, sillä aina tallilla on joku, kenen kanssa jäädä suustaan kiinni. Karsinoita ei luojan kiitos ole kuin 10, mutta kyllä siihen saa aikaa kulumaan. Varsinkin kun itselläni on tapana siivota talli pilkkua viilaten. Siivoamisen lisäksi laitan heinät ja vedet valmiiksi ja usein annan myös tallin 19 hevoselle päiväheinät ja vedet ulos. En ymmärrä miten siskoni jaksaa lasten ja omien töiden jälkeen pyörittää tämän kokoista tallia.

Ratsastamaan en juuri ole ehtinyt/pystynyt nyt itse. Kaksi päivää olin täysin sängyn omana, eikä tämän jälkeen ratsastaminen tullut mieleenkään. Olen delegoinut liikutuksen muille tai juoksuttanut.

Tiistaina oli jo aika itse kavuta selkään. En kuitenkaan jaksanut kovin kummoisesti itse ratsastaa vielä. Nyt kuitenkin oli jo huomattavissa hurjaa kehitystä oikeassa kierroksessa. Viva taipuu jo ympyrällä kuunnellen sisäpohjetta ja ohjastuntumaa. Tästä kun on aika siirtyä takaisin uralle, häviää sisäpohkeen kuulo ja taivutus heti. Mutta hei, aika hyvin reilussa viikossa.

Tarkoitus nyt olisi jatkaa nousujohteista kehitystä ja pudottaa molempien painoa ja hävittää vatsaa. Tilalle tietenkin kasvattaa lihakset. Onneksi ylimääräinen on helpompi pudottaa pois, kuin lihottaa olematonta luurankoa. Tätä menoa starttaamme seurakisoissa jo loppu kesästä.

Essille kiitos postauksen kuvista.