Joulukalenteri Luukku 4: Tavoitteet Irman kanssa!

En oikein vielä ole ihan varma mitä ihan oikeita tavoitteita meillä on. Alkuperäinen suunnitelma oli, että ennen talvea Irmaa olisi ratsutettu niin, että se osaisi kulkea ainakin käynnissä ja ravissa oikeinpäin. Talvella olisimme maastoilleet paljon ja keväällä jatkettu ratsutusta.

Tässä on vain iso mutta, sillä hevonen on kengittämättä ja satula ei vieläkään ole saapunut. Toivon, että hyvää kannattaa odottaa. On siis aika heittää nämä tavoitteet nurkkaan ja aloittaa uudet suunnitelmat. 

Olemme edistyneet jo aika paljon hoitotoimissa. Nykyään saan putsattua kaviot ilman tappelua, eikä tamma aina ole niin kiukkuinenkaan. Tuntuu ihanalta mennä tarhaan kun saan vastaan hörähdyksen. Kengitys jännittää, sillä Irman takapäätä ei vielä ole lyöty ratsukenkään. Se on lomaillut, niin takapäässä ei ole ollenkaan kenkiä. Etupää on jälleen melko pitkähkö, mutta koska meillä hieman talliremppa on vielä kesken, en meinaa kengittäjää tänne saada. Nyt onneksi saadaan homma varmaan ensi viikolla purkkiin, niin kengittäjäkin varmasti tulee mielellään. 

Kun saamme kengät ja tilsakumit olisi tarkoitus jatkaa työskentelyä maasta ja juoksuttaa tammaa. Kun saan satulan, liikutus olisi ideaali esim 4 kertaa viikossa. Kyseessä on kuitenkin nuori ja fiksu hevonen, niin on hyvä opetella uusia juttuja hiljalleen. Olisi superhienoa päästä muutamille tunneilla ja ottaa myös ratsuttaja mukaan keimeihin.

Tavoitteemme olisi ensi kesään mennessä osata siirtymiset, pysähdys, peruutus, voltit ja erikokoiset ympyrät. Hiljalleen aloitamme myös väistöjä. Pidän kuitenkin erittäin tärkeänä, että tämä ravihevonen oppisi käyttämään selkäänsä paremmin ja muutenkin käyttämään itseään. Haluan pitää hevosen hyvässä kunnossa, jotta olemme yhdessä mahdollisimman pitkään. 

Olen muuten oikeasti ylpeä siitä, että sain esimerkiksi hokit kierrettyä etupäähän niin, ettei tarvitse tapella. Tuntuu hyvältä kun yhdessä tekeminen on mukavaa, eikä pakkopullaa kummallekkaan. 

Irma on näinkin lyhyessä ajassa oppinut vaikka mitä. En tiedä starttaammeko koskaan yhtään koululuokkaa, mutta se olisi todella hienoa. Tätä ennen kuitenkin minun pitää ommia ratsastamaan hevostani. Jos heittäydyn oikein hurjaksi, voisimme harjoitella yhdessä myös esteitä. Voisi olla hauskaa joskus osallistua vaikka 40cm luokkaan. Nyt tarvitaan kuitenkin ensin hyvä pohja perusasioista ennen kuin mietimme esteitä. 

Oma tavoitteeni on säilyttää jonkin sortin motivaatio läpi talven ja oppia antamaan virheitä anteeksi. Ruoskin itseäni aina joka asiasta ja tästä suusta tekemisen into loppuu nopeasti. Pitää oppia olemaan armollisempi itselleen. 

Joulukalenteri Luukku 3: Entiset hevoseni

t. Bettina

Gotlanninruss

14.5.1988-28.3.2017

i. Furir e. Betty

Bettina oli perheemme omistuksessa jo ennen kuin olin syntynyt. Ratsastin ponin kanssa, niin kauan kunnes olin liian pitkä. Bettina oli maailman kyönein poni; se osasi ovat ovet, portit, ihan kaikki. Lapsuudessani muistan kuinka ponia talutettiin tunteja, kun se oli karatessaan syönyt liikaa kauraa ja oli ähkyssä.

Välillä kiimassa poni karkasi ja haimme sen takaisin naapurin ravitallilta autolla, niin että talutimme sen auton vieressä takaisin. Poni osasi kyllä metkuilla, mutta kuitenkin se oli todella kiltti lapsille. Se ei koskaan purrut tai potkinut, harvemmin edes pukitteli. 

Kun olin jo hieman isompi harjoittelin esteiteidän hyppäämistä ponin kanssa. Lähes aina tipuin itse esteen toiselle puolelle, koska poni ei hypännyt ellei sitä siltä pyytänyt. Monet kerrat ollaan naurettu touhuja ponin kanssa. Ne kokemukset kun laukkasimme peltotietä ilman mitään varusteita ovat kyllä jääneet mieleen.

Hevosten jakaantuessa kotoa vanhempien luota siskojen omiin koteihin, Bettina matkasi vanhimman siskoni mukana. Loppuen lopuksi Mari muutti Suonenjoelle ja sinne ponikin muutti ja siellä se lopulta lopetettiin iän tuomien hammasongelmien vuoksi. Poni oli perheessämme melkein 28 vuotta.

t. Bumblebee "Pamela"

Lämminverinen ravihevonen

3.6.1992-16.2.2016

i. Crown Sweep e. Trivial Pursuit

Sain Pamelan siskoltani omaksi joskus noin 2007. Tamma oli jo ollut perheessämme vuodesta 1999. Sillä oli meillä ollessa tehty yksi varsa. Ihan alussa kun tamma meille tuli, se pelkäsi kaikkea ja jopa talliin tulemista. Vuosien saatossa tammasta tuli kuitenkin erittäin ihana hevonen. Se oppi nopeasti paikat missä aina laukattiin täysillä ja näin ollen yleensä sitten ryöstikin kotiin. Kun tamma siirtyi minun omistukseeni, "kisasin" sillä esteitä. Luokkamme olivat jotain 60-80cm ja aika usein pääsimme sijoituksille. Jälkeenpäin ajateltuna meno oli kamalaa, kun menimme niin kovin. Loppujen lopuksi päätin astuttaa tamman samalla orilla, josta sillä oli jo yksi jälkeläinen. Tamma tiinehtyi ja samalla huomasin itse olevani raskaana. Luovuin tammasta, sillä tiesin ettei aikani tulisi enää niin riittämään hevosille. Tamma asui samalla tallilla loppuun asti sillä annoin sen kummitytöilleni ja he pitivätkin Mammasta oikein hyvän huolen loppuun asti. Lopulta vanhuuden vaivat tulivat ja tamma lopetettiin. Kummityttöjeni omistuksessa on edelleen Pamelan varsa Dorga ja sekin on jo 7 vuotias ruuna.

r. Virin Viikari "Vikke"

Suomenhevonen

24.6.2001

i. Viltterin Lahjus e. Virili

Ostin Vikken mieheni kanssa, kun odotin Venlaa. Etsin hevosta raskaana, missä ei ollut alunperinkään mitään järkeä. Ruuna oli aivan järkyttävän lihava kun sen ostimme, eikä sen kanssa oltu tehty mitään pitkään aikaan. Viikkojen kävelytysten ja kävelylenkkien jälkeen ruuna alkoi laihtua ja sieltä paljastuikin oikein osaava kouluratsu. Kiipesin itse pian synnytyksen jälkeen kyytiin ja ratsastin joka päivä. Yht´äkkiä olin ilmoittautunut kisoihin, jotka menivät aivan päin mäntyä. Vikke oli oikea porsas vieraassa paikassa, teki lähtöjä ja pukitteli. Kotonakin se silloin tällöin pukitteli ja oikeastaan aika useinkin. Ilmoittauduin toisiin kisoihin jotka menivät vielä huonommin. Päätin myydä ruunan, koska en tuntenut oloani turvalliseksi sen kanssa. Olin aivan pienen vauvan ja hänen isoveljensä äiti, niin miksi ottaisin turhia riskejä. Hevonen päätyi lopulta kimppahevoseksi samalle tallille jossa se silloin asui ja kuten arvata saattaa myös siskoni omistavat siitä osan. Vikke oli minulla 1.5.2015- 6.11.2015.

t. Vivatar "Viva"

Suomenhevonen

4.3.1998-7.7.2016

i. Uskon Toivo e. V.T. Viva

Ihastuin Vivaan kun ensi kerran näin sen. Se oli todella kaunis. Olin lopputalvesta 2016 laittanut ostoilmoituksen hevosesta, kun en vain osannut olla ilman. Minulle tarjottiin tammaa ja voi miten rakastuin. Minun ei pitänyt ostaa vanhaa hevosta, mutta joki tässä hevosessa vain oli. 

Tamma muutti siskoni tallille ja kaikki käynnistyi hyvin. Pian kuitenkin alkoivat epämääräiset oireet, tamma lakkasi syömästä. Silloin syytä ei oikein löytynyt ja kaikki taas meni hyvin. Eläinlääkäri tutki hevosen vielä ja antoi luvan astuttaa sen. Olin päättänyt haluta oman suomivarsan ja etsin hartaasti oria. Lopulta päädyin Säkkärin Sälliin ja Viva viettikin aikaa oriasemalla. Tamma palautui takaisin ja taas tapahtui jotain kummaa ja syöminen loppui taas. Tällä kertaa en kamalasti vetkutellut vaan tamma kuskattiin klinikalle. Tuomio oli liian suuri, joten tamma lopetettiin seuraavana aamuna. Tämä tamma oli täynnä kultaa. Viva eli kanssani 3.4.2016-7.7.2016

r. Iecurs "Oliver"

Puoliverinen ratsuhevonen

n. 1.1.1999-31.8.2018

i. Tuntematon e. Tuntematon

Ostin Oliverin 9.10.2016 nettihuutokaupasta. En tiennyt hevosta mitään, ennen kuin se saapui tallin pihalle seuraavana päivänä. Mukana oli riimu ja naru. Sain pian yhteyden vanhaan omistajaan, joka kertoi Oliverilla olleen välillä kausia, että se pukitti kaikki alas selästä. Meillä tällaista ongelmaa ei ilmennyt ollenkaan ja ensimmäinen vuosi sujui todella hienosti. Oliver oli todella kiltti hevonen, ainut ongelma oli sen eroahdistus. Oliver muutti meille kotiin syksyllä 2017, jolloin eroahdistus paheni. En juurikaan saanut ratsastettua sen kanssa ja kun sain, tipuin, sillä ruuna aloitti pukittamisen laukannostossa. Tänä talvena O:n kintereet kuvattiin ja sieltä löydettiin erittäin isot kinnerpatit. Jatkoimme hommia ja ennen kevättä meillä oli seuraava ongelma; Oliver hyppi pystyyn. Oli aivan varma, että ruunaa sattui johonkin ja niin sattuikin. Sen selästä löytyi pahoja muutoksia ja kintereet olivat menneet huonompaan suuntaa, pari hammastakin jo heilui. Tein päätöksen, että kesän lopulla Oliver pääsee pois kivuistaan ja niin se myös pääsi. Oliver on opettanut minulle ihan hirveästi asioita ja tulee aina olemaan se hevonen jonka selässä tunsin itseni ylpeäksi. Oliver oli kanssani. 9.10.2016-31.8.2018

Joulukalenteri Luukku 2: Millaisia ovat Riina ja Irma?

t. Amerina "Riina"

Shetlanninponi

synt. 15.7.1992

i. Östertorps Ametist e. Roseel of Transy

Riina muutti meille kevättalvella 2018 uudeksi seurahevoseksi sekä lastenponiksi. Ajattelin näin vanhan ponin olevan jo pystyyn kuollut, mutta väärin ajattelin. Riina on erittäin viriili muori, se ei anna tytöille välttämättä kiinni tarhasta ja yrittää olla vihainen. Pohimmiltaan poni on kuitenkin todella kiltti. Se ei tahallaan tee pahaa kellekkään. Muorin toinen silmä on ollut varsasta saakka sokea, niin tämä vähän häritsee hommia. Poni on ratsastaessa todella reipas ja sitä ei saakkaan yhtään vetää kädellä tai muuten poni painuu matkoihinsa. Riinan taidot tuntuvat olevan hieman ruosteessa, mutta silti se on erittäin taitava niin koulu- kuin esteponi.

Poni on jotenkin aina poni, mutta Riina on nallekarhu. Se on ennen elänyt pihatossa, niin se kasvattaa hirmuisen talvikarva ja jouduinkin sitä hieman parturoimaan, jottei poni kuole lämpöhalvaukseen. Poni elää toistaiseksi kengättä ja liikuttajia olen sille kovin yrittänyt etsiä, kun en voi omia lapsiani päästää sen kanssa yksin kentälle. Toivottavasti Riina 26v Muori, elää kanssamme vielä pitkään.

t. Irmastiina "Irma"

Suomenhevonen

synt. 3.6.2012

i. Linkori e. Irtsuliina

Ostin Irman, kun päätin olla olematta ilman hevosta. Edellinen hevoseni oli huonossa kunnossa ja uusi turpaterapeutti oli hankittava. Irma muutti meille elokuussa Riinan uudeksi kaveriksi. Kun lähdin Irmaa ravitallille katsomaan löysin hevosen joka vaikutti tosi kiltiltä ja rauhalliselta. Maastossa se ei rynninyt vaan kuunteli pidätteitä. Kentällä se taas ei osannut mitään. Irma osaa kolme eri askellajia; käynti, ravi ja laukka. Mitään muuta se ei vielä osaa. Olen odottanut pitkän tovin satulaa ja odotan edelleen. Se tilattiin satulakauppaan, eikä se vielä ole sinne mennyt.

Irmasta kuoriutui kotona oikea hapannaamainen tamma. Sen näkee harvoin korvat hörössä, mutta ei se ilkeä ole. Odotan nii kovasti satulaa, niin pääsen puuhailemaan tamman kanssa muutakin. Saa nähdä mihin vielä etenemme.

Joulukalenteri Luukku 1: Kuka minä olen?

Kuka minä olen?

Olen Anna, 27v vaimo ja kahen lapsen Äiti. Olen koko elämäni ollut hevosten kanssa tekemisissä ja perheelläni on ollut hevosia jo ennen kuin synnyin. Aloitin ratsastuksen siis jo varhain lapsena. Meillä ei kuitenkaan kotona ollut valitettavasti kenttää, joten ratsastimme paljon maastossa. Hyppäsimme esteitä kotitiellämme tai pellolla, jos isä siihen antoi luvan. Hevoset ovat minulle niin iskostunut asia, etten osaisi elää enää ilman niitä.

En ole kovin taitava ratsastaja, eikä ratsastaminen minua aina kiinnostakkaan, mutta ihan parasta on painautua vasten lämmintä kaulaa, halata ja olla vain hiljaa. Hevoset ovat minulle eräänlainen terapiakeino. Olen elänyt aika rankan elämän ja oppinut monia asioita kantapään kautta. Painostani olen kärsinyt ja todennäköisesti tulen aina kärsimään. Olen aina painanut enemmän kuin ystäväni, mutta silti en välttämättä ole ollut kovin lihava.

Painoa minulle alkoi todenteolla kertyä ammattikoulun jälkeen, kun aloin odottamaan poikaani. Kärsin masennusjaksoista, joilloin vain söi sairaalloisen paljon ja täten totta kai lihosin. Enää nykyään painoni ei ole minulle niin arka asia. Kesän aikana sain huomaamattomasti lähes kymmenen kiloa tiputettua, mutta silti painoa on vieläkin ihan liikaa.

Tässä vaiheessa huomaatte varmaan jo, että olen aika pohtiva tyyppi. Välillä suoranaisesti kärsin omasta päästäni, kun ajattelen ihan liikaa. Jos itselläni ei ole murheita mitä miettiä, sorrun murehtimaan muiden asioita. Pyrin elämässäni olemaan rehellinen ja edes joskus nauttimaan siitä. Tällä hetkellä tunnen kuitenkin olevani todella väsynyt. Koulu, lapset, hevoset, parisuhde, kaikki nämä vievät paljon voimavarojani, mutta kun löydän iloisia asioita elämässäni, jaksan taas. Kärsin lähes joka syksy armotonta väsymystä ja motivaation puutetta; Mikään ei kiinnosta. 

Niihin ratsastustaitoihin vielä. Olen siis elämässäni ennen lapsia "kilpaillut" esteillä vanhan tammani kanssa. Tasomme oli 60-80cm ja tällöin vain paahdoin täysillä ja voittojakin tuli. Lasten jälkeen olen osallistunut yksiin estekisoihin (60cm) ja sekin jännitti niin kovasti, että sain ylimääräisestä voltista 4vp. Haluaisin käydä koulukilpailuissa ja saada hyviä prosentteja. Olen käynyt starttaamassa muutamia Helppo C ratoja, enkä ikinä ole saanut yli 58%. Tämä taas johtunnee siitä, että jännitän aivan kamalasti ja varsinkin silloin istuntani on kamala. 

Ennen ajattelin ja harjoittelin kisoihin. Nyt minua ei kilpailut kamalasti kiinnosta. Kyllä vielä joskus starttaan Irman kanssa jonkin luokan, mutta sitä ennen haluan oppia istumaan rennosti siellä selässä. Ei enää ole kamalan helppoa oppia uutta, kun on koko ikänsä tehnyt kaiken väärin. Tällä hetkellä vielä rahatilanteeni on sellainen, että tunnit ja valmennukset on kuopattu. Ehkä sitten kun koulu loppuu ja pääsen taas töihin. Kyllä mä vielä opin ratsastamaan rennosti ja siististi. On ne muutkin oppineet!

Voi tätä elämää!

Aikaa viime postauksesta onkin näemmä vierähtänyt pidempi tovi kuin oli tarkoitus. Elämä on ollut yhtä hullun myllyä koulun jatkuttua. Näin tarkemmin mietittynä ei se Oliverin vanha satula istunutkaan Irmalle niin hyvin kuin pitäisi. Satulan alla olevat toppaukset olivat väärän malliset ja se keikkuikin hieman sivuttain.

Eipä auttanut muu kuin asioida jälleen Satula.comissa. Tai no siskoni asioi siellä ja toi minullekkin kokeiltavaksi satuloita. Vaihtoehtoja oli viisi, joista yksi jäi heti pois. Seuraavana päivänä kokeilimme satuloita vyön kanssa ja taas tippui yksi pois. Selkään koitettavaksi jäi siis kolme satulaa. Ensimmäinen tuntui itsestä ihan huipulle, mutta painoi hevosta etutoppauksista, toinen taas tuntui itsestä aivan karmivalta, mutta olisi hevoselle sopinut. Kolmas oli sellainen Busse jonka itse lynkkasin ponipenkiksi ja minusta tuntui että se olisi kuitenkin kamala istua, eikä hanurinikaan siihen mahtuisi. Mutta pakko sitäkin oli koittaa ja kas löysin itselleni satulan.

Tämä Busse olisi saanut olla pidempikin, niin päätin monien kokeilujen jälkeen hankkia tämän 17,5" 17" sijaan. Vaan empä olisi arvannut, että joudun oikeasti odottamaan satulaa ja odotan vieläkin. Kolmisen viikkoa on aikaa vierähtänyt, mutta tästä kyllä kerrottiin minulle. Jos oikein ynnäilen on tämä satulahomma ollut ihan fine. Irma on saanut rauhassa jatkaa kotiutumista ja massan kasvatusta. Nyt se jo oikeasti näyttää hevoselta.

Tässä lähes parissa kuukaudessa on tapahtunut yhtä sun toista. Olen pohtinyt Irman vatsaa ja suolistoa ja pohtinut mahtaakohan Rouvan sisällä olla hiekkaa. Syötin tammalle viikon psyllium kuurin ja vatsa reagoi tähän todella positiivisesti. Hevosesta ulostuleva lanta ei ole alkuunkaan enää niin vetelää kuin ennen kuuria.

Vietettyämme väliviikon psylliumista, päätin ottaa kokeiluun St. Hippolytin Relief Mashin ja näin yhden päivän kokeilun jälkeen voin sanoa, että ainakin se maistuu hevoselle. Aloitin sen syötön tänään ja jatkan sitä viikon verran.

Tänään saimme muuten myös talliin ihan oman loimihuoneen. Se toimii sekä varastona, että kuivatushuoneena. Näin ollen satulat ja muut nahkavarusteen pysyvät paremmassa kunnossa, eivätkä kerää kosteutta. *kop kop* Kamalasti ei kyllä luojan kiitos ole tarvinnut loimia kuivatella. Loimihuoneesta puuttuu enää ovi sekä valo ja sähköt. Luulisin, että loppuviikosta nämäkin ovat valmiina.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Saatiin talliin oma loimihuone. Enää ovi paikalleen ja valot niin se on siinä. Ihan huippua. Varuste huone on kuin pommin jäljiltä kun siivoaminen on hieman vaiheessa

Henkilön Anna Halme (@puskaratsastajan.unelmia) jakama julkaisu Marras 6, 2018 kello 12.28 PST

Haluaisin kamalasti tehdä pienen esittelypostauksen meidän tallista ja veikkaan, että sellainen on tulossa tässä loppuvuoden aikana. Hieman kun saan paikkoja järjestykseen, niin taidan sellaisen väkäistä. Tällä hetkellä ainakin varustehuone on kuin sodan jäljiltä, kun olen kaivellut sieltä loimet toiseen huoneeseen.

Kiirettä pitää mutta pitäkööt, tykkään mun elämästä just nyt!

Life in a day

Huhhuh, niin paljon on tapahtunut taas hyvää. Kouluntehtäväni oli kuvata oma päiväni kuvina tai videona ja maailman surkeimpana videon editoijana päätin valita videon. Valkkasin päiväksi lauantain ja alla näet hieman millaista minun arjessani yleensä on. Toki tässä nyt ei hirveästi ole heppajuttuja.


Videosta jäi uupumaan kaikki hevosten kanssa tehtävät jutut vallitseneen pimeyden takia. Sain kuin sainkin Oliverin vanhan satulan takaisin itselleni ja pääsin koittamaan sitä Irmalle. Ainaisessa rahapulassa panttasin sen, koska en halunnut myydä sitä kovin edullisesti pois. Maksoin tästä kuitenkin 2500e, joten en halunnut tehdä suurta tappiota ja myydä satulaa tonnilla. Panttasin sen ennen Irman ostoa ja perjantaina lunastin sen takaisin.

Toiset eivät puhu raha-asioistaan yhtään täällä blogimaailmassa, mutta minua se ei jotenkaan häiritse. Tietyt asiat pidän itselläni, mutta tämmöiset asiat voin kertoa ihan avoimesti. En halunnut ottaa lainaa hevosta varten, niin tämähän oli hyvä diili. Korko oli pieni ja sain haalittua panttaussumman kasaan nopeasti. Näin opiskelijana rahaa ei ihan hirveästi kerry ylimääräistä, mutta jotenkin se on varmasti kaikille hevosenomistajille tuttua. Multa uupui uudesta hepasta muutama satanen, niin äkkiäkös sen hankin panttaamalla satulan. Satulan vaihtoarvo huitelee siinä 2000 euron kintailla, niin en hevillä sitä puoli-ilmaiseksi anna.

Minusta on ollut kiva, että Irma on saanut kotiutua rauhassa ja kasvattaa hieman massua. Pylly on pyöristynyt tosi kivasti ja ulkonäkö muuttuu kamalasti, samoin koko olemus. Nyt lauantaina pääsin siis ratsastamaan ihan ekaa kertaa kunnolla. Tai no kunnolla ja kunnolla, hiljaa hyvä tulee. Oliverin vanha satula istuu todella hyvin Irmalle, mikä on mulle onni sillä rakastan tuota satulaa. Kun saamme rakennettua hieman selkälihaksia niin karvan voi jättää pois.

En kovin usein julkaise videoita, jossa ratsastan. Ensinnäkään niissä ei ole mitään mielenkiintoista katseltavaa, koska olen edelleen tässä lajissa surkea ja toiseksi en jaksa niitä epämääräisiä keskusteluja, joissa olen eläinrääkkääjä, koska ratsastan hevosella. Toivon kuitenkin, että tästä pikku klipistä välittyy se onni minkä koen, myös Teille muile. Aurinko paistaa joskus risukasaankin.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Ekaa kertaa satulalla hömpöttelyä #irmastiina #finhorse #equestrian #hyvätästvieltulee #puskaratsastaja

Henkilön Anna Halme (@puskaratsastajan.unelmia) jakama julkaisu Syys 15, 2018 kello 12.28 PDT

Päivät vyöryvät vauhdilla

Viime yönä heräsin kamalaan painajaisuneen. Oliverin lopetus ei minua aiemmin vaivannut, mutta yöllä en enää saanut nukuttua. Tiedän tehneeni oikean päätöksen, mutta silti minulle jäi hirveä olo. Koko päivä on kulunut unta miettien ja päänsärkyä potien, kuin olisin horroksessa. Unta tarkemmin pohdittuani, tunsin kuitenkin rauhan. Aivan kuin ruuna olisi vielä kerran tullut kertomaan, että kaikki on hyvin.

Olen yrittänyt pitää itseni mahdollisimman kiireisenä, etten ehdi miettimään liikaa asioita. Tässä olenkin onnistunut mielestäni hyvin. Kärsin todella paljon siitä, että mietin jokaista pientäkin murhetta koko ajan, jolloin pääni käy ihan ylikierroksilla. Yleensä kuitenkin kun touhuan hevosten kanssa tai valokuvaan en pysty murehtimaan. Nyt kuitenkin kun koulu taas alkoi, en todellakaan ole ehtinyt pysähtyä. Keikkoja koulun jälkeen on riittänyt, enkä kamalasti ole ehtinyt olemaan edes kotona. Hevoset ovat saaneet aika paljon vain olla ja surra rauhassa.

Riinan uusi riimu ja ötökkämyssy. Myssy nyt vain on jo tuhannessa osassa.

Harrastan melko voimakkaasti lohdutusshoppailua ja niin tein nytkin. Toki en kyllä ostanut mitään turhaa (ellei 25e maksavia ratsastushousuja lasketa) ja kaikki menikin heti käyttöön. Hepat saivat uudet riimut, Irma uuden otsapannan ja kuolaimet, enpäs enää muista mitä kaikkea paketissa oikein oli.

Sain vihdoin aikaiseksi ostettua sivuohjat niin pääsin juoksuttamaan Irmaa. Tammaa on selvästi juoksutettu joskus aiemminkin ja se sujui varsin mallikkaasti. Kevyen juoksutuksen jälkeen tuli olo, että nyt on päästävä kyytiin. En tunne olevani kovin rohkea, mutta kiipesin kuitenkin kyytiin. Olimme molemmat ihan ihmeissämme että mites nyt toimitaan. Irma tuntuu olevan todella herkkä istunnalle niin ilman satulaa ratsastus ei nyt ole ihan juuri se juttumme. Jatkan maastakäsin työskentelyä kunnes saan hankittua sopivan satulan. Toki välillä tuntiessani tarpeen nousta selkään, nousen.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Juoksuttelin Irmaa tänään ensimmäisen kerran ja sen jälkeen heittäydyin vallan hurjaksi ja kiipesin kyytiin. Kävelin hetken ja voi miten pieni ihminen menettää kaikki taidot pienessä ajassa. #newlove #newhorse #finhorse #suomenhevonen #hyvätästvieltulee

Henkilön Anna Halme (@puskaratsastajan.unelmia) jakama julkaisu Syys 2, 2018 kello 10.25 PDT

Olen kovasti suunnittellut videopostauksen tekoa; voisin esitellä hieman paikkoja, niin tekin näkisitte millaisessa paikassa hevosia oikein pidän. Saattaa olla vain, ettei ainakaan alkuviikosta löydy tähän aikaa, mutta esimerkiksi viikonloppuna. Minulla olisi koulutehtävänäkin tehdä kooste omasta päivästä, vähän niinkuin myday. Voisin julkaista sen myös täällä blogin puolella.