HAASTE: MILLÄ PERUSTEELLA LIITYN LUKIJAKSI?

Sain haasteen Millalta (Waldgeistory) ja päätikin näin tosi kauniin kesäinen sään vuoksi tähän tarttua. Toivottavasti ymmärrätte tämän sarkastisena vitsailuna, sillä ainakin meillä tulee just nyt lunta vaakatasossa.

I Yleissilmäys/ulkoasu
Ihan ekana itse silmäilen blogia vähän sillä silmällä. Jos vastassa on sateenkaaren värit oksentavan yksisarvisen suusta, niin juu ei kiitos. Pidän paljon simppeleistä ulkoasuista, jossa on siisti banneri ja yksinkertainen ulkoasu. Se on hyvä, että kaikki on käden ulottuvissa, niin löytyy esittelyt ja eri sivut. On kiva lukea pieni pätkä esittelyä heti etusivulla, niin pääsee jotenkin kärryille. Teksti pitää olla ihan tavallisella fontilla, paitsi otsikko, eikä sitä saa olla keskitetty.

II Sisältö
Luen pääasiassa hevos- ja valokuvausblogeja. Mukaan saa mahtua postauksissa muusta elämästä ja koirista, mutta haen inspiraatiota omalle tekemiselle niin omat lukemistot ovat aika rajoitteelliset. Sanotaan ettei kannata kirjoittaa jos ei ole asiaa, mutta kyllä mä ainakin tykkään lukea ihan vaan peruskuulumisia. En jaksa liian pitkiä analysointeja enkä toiselta kantilta mitään kahden lauseen postauksia. Teksti pitää olla järkevästi luettavaa, mahdollisimman vähillä kirjoitusvirheillä.

Jos kirjoittaja ei osaa käyttää kappalejakoja, en jaksa lukulistalla roikkua. Toisaalta en myöskään jaksa kirjoittajia millä on AINA kaikki huonosti. Totta hemmetissä huonoja päiviä saa olla, mutta se ettei koskaan ole mitään hyvää sanottavaa, ei ole kivaa luettavaa. Samoin itsesäälissä rypevät huomion kerääjät, no thanks!

III Kuvat ja videot
Tykkään itse paljon valokuvata, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mun blogissa olisi paljoa ratsastuskuvia. On aavistuksen hankalaa kuvata itseään samalla kun ratsastaa. Tästä syystä ymmärrän hyvin, ettei kuvia joka kerta ole tusinaa, vaan välillä voi olla kuvattomiakin postauksia. Ei aina jaksa katsoa niitä hevosen pääkuvia.

Tykkään kuitenkin juu hirveästi kuvista ja erilaisista videoista. Mydayt ja muut storytimet ovat ihan huippuja ja yritän kerran pari vuodessa itsekkin toteuttaa näitä. Mitä laadukkaampaan, sen parempaa. Mulle kelpaa kyllä myös kännykuvat.

IV Kirjoittajan ikä
En mä vielä itsestäni mielelläni aikuisena puhu, mutta täytän ensi viikolla 26v. joten en oikein enää 13v. teinien kirjoitustuotoksia lue. Muutama poikkeus löytyy, mutta näitä luulisin kirjoittajan taitojen perusteella paljon vanhemmaksi. Ikäkin on siis periaatteessa vain numeroita. Mieluiten seuraan kuitenkin täysikäisten menoa. Samalla saa vertaistukea ainaiseen persaukisuuteen.

Tässä näitä MINUN perusteitani, jokaisella varmasti on omat mielipiteensä ja niin saa olla, totta kai!
Mukaan haastan Jennyn (En unelmoi elämääni, vaan elän unelmaani) sekä Marin (MK riding)

Mihin ihmeeseen aika on taas mennyt..?

Oliverin saikut on saikkuiltu ja olemme palanneet takaisin treeniin. Kävimme paljon parin viikon aikana metsissä, teillä ja kentällä. Itse en suinkaan ratsastanut, vaan otimme maastakäsittelyajan. Aika tuntuu menevän ihan siivillä ja stressi iskee joka asiasta. Onneksi tallille pääsee karkuun mm. kolmen viikon päässä olevilta häiltä. Musta on jotenkin tullut niin saamaton, etten ole vieläkään saanut ostetuksi Oliverille uutta riimua. Onneksi se ei haittaa, kun riimun ulkonäkö on ennemmin haitta, kuin se, että se kalvaisi hevosta.

Olen koittanut epätoivoisesti ratsastaa myös ilman jalkkareita ja enää se ei pelota. Laukkaa en vielä ole uskaltanut, mutta ravissa työskentely on oikeestaan aika kivaa ilman turhakkeita. Jos sitä loppukesästä jo uskaltaisi myös laukata ilman jalustimia :)

Mulle on tullut sellainen olo tuon parin viikon saikun jälkeen, että luotan Oliveriin paljon enempi ja uskallan tehdä asioita mitä ennen en ole uskaltanut. Ihan jotenkin erilainen moodi kaikkeen tekemiseen.

Vaikka esimerkiksi tänään Oliver oli aivan hirveä aluksi ratsastaa, en enää luovuta niin helpolla. Kyllä mulla on aikaa saada hevonen kivan pehmeäksi ja liikkumaan pohkeesta eteen. Tahdon nykyään enemmän yrittää, enkä todellakaan luovuta enää niin helpolla kuin ennen.

En vieläkään voi luvata aktivoitua blogin suhteen. Mutta odottakaas vaan kun olen rouviintunut, niin ehkä sitten olisi aikaa enemmän. Kuvat on muuten tänään otettuja!

Ja mä kun luulin, että päästäis jo pois kuopasta.

Onneksi reuna sentään jo häämöttää. Meillä meni Oliverin kanssa tosi hyvin, mutta perjantaina tuli hiukan hankaluuksia. Vastassa mua oli talli monta tuttua, mitään kummallista ei ollut käynyt ja O:kin oli jo harjattu mulle vamiiksi.

Tältä näytti perjantai-iltana.

Pikaisen harjauksen jälkeen vedin saappaat jalkaan, kypärän omaan päähäni ja hepalle varusteet. Aistin jotain outoa, mutta ajattelin O:n olevan hiukan uninen, kun se oli olosuhteiden pakosta joutunut seisoskelemaan useamman päivän peräkkäin puolikkaan päivän sisällä.

Ulostaluttaessa Oliverin olemus muuttui täysin. Aivan kuin hevonen olisi ollut tuhannet turvat, niin kovin se vaappui ja näytti siltä, että se kaatuu. Äkkiä satula pois selästä ja kentälle tutkimaan mikä on. En itse löytänyt mitään normaalista poikkeamaa, joten soitin siltä istumalta päivystävälle. Eläinlääkärin kanssa pohdittiin puhelimessa, että mikä on. Sain ohjeeksi kipulääkätä ja laittaa tarhaan. Tarhaan siksi, että jos O oikeasti kaatuu ei sitä tallista saa silloin ulos.

Lähdin välillä käymään kotona ja kun palasin sain kuulla kuinka Oliver oli riehunut tarhassa ja pukitellut oikein urakalla. Johonkin siis sattui ja lääke auttoi. Henna hieroi tai oikeastaan kävi läpi mahdollisia paikkoja mistä voisi etsiä jumeja/lukkoja. Muutama lukko kohta löytyikin ja on melko varmaa, että joku hermo olikin pinteessä, mikä aiheutti tuon kännikohtauksen. Samalla löytyi yksi aavistuksen turvottava lihas, johon ohjeeksi saatiin arnika ja viikon käyntikuuri.

Oliver oli tännän sitä mieltä, ettei häntä mikään vaivaa

Lenkkiseura

On hiukan tylsät maisemat, mutta onneksi kevät tekee tuloaan.

Tänään meillä olisi ollut kisakauden avaus, mutta jouduin perumaan lähtöni. Pääasia kuitenkin on, ettei Oliveria vaivaa mikään iso juttu. Kyllä me niihin kisoihin vielä keritään!

Saattaa hyvin olla, etten kävele huomenna.

Täällä meillä oli tänään aivan järkyttävä ukonilma. Mietin hetken salamoiden välkkyessä ja ukkosen jyrinässä, että mahtaakohan tänään Oliver saada vapaan. Sähkötkin meillä maalla oli jonkun tovin poissa. Ilma kuitenkin rauhoittui ja pääsin osallistumaan extempore tunnille pitkästä aikaa.

Jo alkutunnista teki mieli näyttää siskolle keskisormea ja poistua paikalta, kun hän ilmoitti minun saavan nostaa jalustimet kaulalle. En todellakaan uskalla ratsastaa ilman jalkkareita käyntiä kovempaa, saatikka sitten istua rääkättävänä harjoitusravissa puolta tuntia. Uskaltauduin kuitenkin ravaamaan ilman ja minulla oli jopa kivaa.

Oliverin ilmeestä huomaa kuinka se on oikeasti ns hyvän mielen hevonen.

Teimme kolmikaarista ensin käynnissä ja sitten ravissa. Mulla oli tosi kovin hakemista ohjasotteen kanssa, kun yleensä tulee heti sellainen olo että revin hevosta suusta, vaikkei niin kuitenkaan tapahdu. Ratsastan lähes aina aivan liian pitkillä ohjilla ja jos ote on hyvä, liusuu ohja salakavalasti pidemmäksi. Nyt kuitenkin pääsimme keskittymään myös tähän ongelmaan.

Aina ei voi sujua!

Nuo korvat <3

Meidän vahvuutena on selvästi ravi tällä hetkellä. Tämä askellaji ei ole mulle ollut ikinä mikään kovin helppo, mutta nyt kun istuntaa on saatu paljon korjattua, pystyn istumaan harjoitusravissa ilman häiritsemättä hevosta. Saimme ihan hyviä onnistumisia.

Kolmikaarisen jälkeen siirryimme laukkaamaan ja samalla otin jalustimet takaisin. Oliver on viime aikoina ollut laukassa todella reipas ja pidättää saakin ihan tosissaan. Jotain olemme oikeasti tehneet, kun laukka nousee ja etenee, eikä tipu ensimmäisen kahden askeleen jälkeen takaisin raville. Mulla oli jopa ongelmana saada laukka rauhoitettua, mutta viimeiset toistot onnistuivat jo todella kivasti.

Noista ylemmistä kuvistakin sen jo huomaa, että jotain on todellakin tapahtunut. Mutta voi hitsi mitä ravia saimme laukan jälkeen aikaiseksi. Näistä ei harmillisesti ole kuvia, mutta se tunne mikä itselle jäi on ihan super. Essi oli kiltti kun otti muutaman kuvan, mutta en minä kentän laidalle voi ketään pakottaa seisomaan ja odottamaan niitä kunnon onnistumisia. Kiva kuitenkin saada edes jotain kuvia.

Olen huomenna aivan varmasti niin kipeä joka paikasti, että kävely sattuu, mutta minkäs teet. Nyt pitää ehdottomasti osallistua enemmän tunneille ja oppia lisää!

kuolleena tunnin jälkeen :D

Suunnitelmat ei aina toimi

Meidän piti Oliverin kanssa olla avaamassa kisakausi 19.3. mutta onneksi en kisoihin koskaan ilmoittautunut. Jouduin vatsakipujen takia edeltävänä lauantaina sairaalaan, seuraavana päivänä siirto isompaan sairaalaan, maanantaina leikkaussaliin ja siitä muutaman tunnin päästä kotiin. Mitään isoa ja vakavaa ei onneksi ollut, mutta ikinä ei niin kovin ole sattunut. Tällöin lääkäri vannotti, että torstaina olen kunnossa ja voin normaalisti ratsastaa. Yritin perjantaina, mutta ei siitä mitään tullut. Lauantaina uudestaan sairaalaan ja hakemaan apua kipuihin. Nyt kun muutaman päivän kuuntelin omaa kroppaani, pääsin nyt tiistaina Oliverin selkään ja voi vitsi, että oli kivaa.

Ihanaa tää kevät, kun kenttä on taas kunnossa

Vikke liikkui myös mun toimesta, taluttaen kylläkin.

Samperin rengas tyhjeni tallilla. Onneksi kohta saa kesärenkaat taas alle. Huom lasten hienot taideteokset.

Aluksi musta tuntui siltä, että voi perse, ei tästä tule mitään. Toinen puree kiinni kuolaimeen minkä ikinä pystyy ja vetää loputkin itsetunnon rippeet ulos minusta. Päätin olla luovuttamatta ja vartin päästä tilanne oli aivan eri. Oliver oli kevyt ja tapuisa, oikein mukava. Laukka meille on edelleen se hiukan huono kohta, kun en sitä aina saa ylläpidettyä, mutta harjoitus tekee mestarin.

Jotenkin taas ihan eri moodi tekemiseen ja toivonkin, että pysytään molemmat kunnossa. Meillä on kyllä niin uskomaton talliporukka auttamassa, että ihan meinaa mennä roska silmään. Kyllä tästä suosta vielä ylös noustaan!

Horse Fair 2017

Myöhässä ollaan ja lujasti. Tässä on tapahtunut hurjasti ja alamäkeä on kuljettu. En nyt kuitenkaan lähde tässä avamaan sen enempää. Helsingin messuista on ehtinyt vierähtää jo tovi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Voitin kolme lippua, eikä kovin kauaa tarvinnut seuraa matkalle kysellä. Kummityttöni otti vapaata koulusta ja siskoni ja sen verran vapaalla, että pääsimme reissuun. Aikaa ei valitettavasti perjantaina ollut koko päivää, mutta muutaman tunnin saimme vietettyä laatuaikaa.

Olen vieläkin varma, että tämä hevonen on sukua jättiläiselle.

Aika kului hurjan nopeasti kierrellen kaikki kojut ja etsien kukin tarvitsemaamme. Etsin itselleni kuumeisesti kisatakkia, mutta kappas minä jäin ilman ja seuralaiseni löysivät itselleen hienot takit. Itselläni ei ostoslista ollut kovin pitkä, eikä budjettikaan tällä kertaa antanut myöden ylenpalttiseen shoppailuun, joten ostin Oliverille uuden riimun ja valkoisen huovan. Riimu tulee todennäköisesti tarpeeseen, sillä tarhassa on keksitty kiva leikki. Oliver ja Albus kiskovat toisiaan riimuista, pahaiset kakarat.

Ompelin Horse Fairista ostamaani huopaan numerolapun kiinni.

Hööksin ostokset; uudet ohjat, pari portin kahvaa tuhottavaksi, varsituet ja numerolappu suitsiin.

Shoppailun jälkeen katselimme esteluokkaa ja totesimme olevamme puhki. Itseäni väsytti kovasti ajaminen Helsinkiin, vaikke matka nyt ole kuin 1,5h, mutta ilma oli ihan kamala. Koitti kotiinlähdön aika ja matkalla olikin pakko pysähtyä syömään. Kotona pääsi rentoutumaan ja odottamaan seuraavan päivän avoimia ovia tallilla.

Päivien kuluessa kävin Ikeassa, jolloin oli pakko poiketa Hööksillä. Tarkoitus oli sieltä katsoa takkia, mutta tarjolla olevat mallit eivät istuneet päälleni. Uudet ohjat kuitenkin ostin vanhojen risojen tilalle ja muuta pientä. Samalla reissulla päätin käydä vielä Börjesillä katsomassa takkitarjontaa ja kas kun mukaan tarttui Montarin ihana takki. Kukkaro on tyhjä, mutta kyllä nyt kelpaa.

Kuva lainattu Börjesin sivuilta

No nytkö saadaan kevät?

Rupesin tänään oikein miettimään. Mulla taitaa olla ollut tänä vuonna kerran siis ihan oikeasti kerran ratsastussaappaat jalassa. Olen minä luojan kiitos useammin ratsastanut, mutta ihan vain talvikengillä. En ole tallitakkiakaan jaksanut päälleni vaihtaa. Ollaan koko tämä vuosi menty aika kevyesti. Tai no sen jälkeen kun kenttä meni kökköön kuntoon, eli pari kuukautta. Välissä on ollut rokotuslomaa, jalkasaikkua ja raspausta. Nyt kuitenkin alkaa näyttää siltä, että päästään pikku hiljaa takaisin treeniin.

Näitä kelejä on ollut ihan laidasta laitaan. On ollut jäätä, lunta, vesisadetta, lumimyräkkää. En tosiaan ole mikään talven ystävä, mutta tämä talvi on ollut aivan hanurista. Mitenkään ei ole kivaa lähteä lapsien kanssa tallille, kun tuulee niin että tukka lähtee ja vesi tulee jäänä naamaan. Nyt onneksi luojan kiitos alkaa näyttää siltä, että parempaan olla menossa. Mitä nyt äsken erehdyin koirien kanssa ulos ja koko piha oli taas valkoisen loskan peitossa. Mä en kyllä ala!

Uskallettiin lähteä ihan kaksin metsään.

Tänään oli ensimmäinen kerta kun pääsin/uskalsin laukata kentällä. Yli puolet kentästä on sulannut ja tilalle on tullut järkyttävät vesilammikot, kun salaojat ovat vielä jäässä. Mä oikeestaan vaan fiilistelin. Vaihtelin paljon suuntaa ja asetusta, kunhan pyörisin. Yhtään ei kiinnostanut tallille edes lähteä, kun tuuli oli niin hurja, mutta onneksi menin.

Oliverin käynti on parantunut hirveästi. Tai no ainakin siitä on tullut matkaavoittavampi. Tai sitten olen itse oppinut pyytämään vetelystä liikkeelle. Maassaakin se on saanut, josta ole erittäin iloinen. Ruokinta muuttuu jälleen sopivampaan suuntaan. Paljon on siis hyvää tapahtunut.

Mulla ja Oliverilla ei ole ihan sellaista luottamussuhdetta kuin mulla Vivan kanssa oli. Tamman kanssa uskalsin maastoilla yksin ja jopa laukata, kun taas tämän herran kanssa ei oikein ole mieleenkään tullut lähteneeksi maastoon yksin. Tänään kuitenkin tein senkin, enkä voinut kuin nauraa selässä.

Oliver ei millään tahtonut kävellä eteenpäin, vaan liikkui kuin vanha pappa. No myös jokaista kantoa piti pelätä, mistä niistäkin ollaan monta kertaa ohi menty. Puolessa välissä tätä meidän loppukäyntilenkkiä, alkoin käynti muuttua piaffen ja passagen sekoitukseksi ja kotiin olisi ollut pakko päästä sillä sekunnilla. Ei silloin enää naurattanut mennä jäistä alamäkeä ja pidättää hevosta joka tanssi eteenpäin. Kotiin kuitenkin päästiin ja vielä tallin pihassakin oli mörköjä.

Herra herkkäjalka sai uuden Prestigen suojat, tai ei ne nyt uudet olleet.

Mulla on ongelma satulahuovan kanssa. Tuntuu, että kouluhuopa on liian suora tuohon satulaan, mutta yleishuopa taas on ruma kun tulee liikaa tosta edestä. Millainen huopa sinun mielestäsi olisi hyvä tuommoiseen koulupainotteiseen yleispenkkiin?