Mikä ihana talvinen tallipäivä!

Tänään oli ihana päivä tallilla. Kellään ei ollut kiire ja kerrankin ilma suosi. Lunta sateli, ei tuullut, eikä ollut kylmä. Siis ainekset täydelliseen maastoreissuun. Olin jo päättänyt mennä kentällä, mutta koska muu porukka oli lähdössä taluttaen lenkille, lähdin mukaan ratsain. Oliver tuntui nauttivan säästä ja seurasta, mutta metsään kääntyessä alkoi vitutus, kun ei saanutkaan kulkea ensimmäisenä. O keräsi kierroksia kaikesta ylimääräisestä, jolloin se lähtee rullaamaan kaulaansa ja yrittää ravata. Nauroin ääneen, että hitto mikä papparainen. Koskaan mulla ei ole sellainen olo, että nyt mua viedään tai että tää lähtee hanskasta.

Käppäilyn jälkeen siirryin kentälle ja otin hiukan ravia. Kerrankaan en tehnyt mitään, menin vain. Sain kerrankin kaverin ottamaan pikku videon, niin on kiva katsoa itse miltä se meno oikein näyttää. Ei se ollenkaan niin kamalaa ole mitä kuvittelin, mutta paljon enemmän eteen pitäisi kyllä mennä. Meni ihan mummohölkäksi.


Muista laittaa mutterista laatu ylemmäs

Hirmuisen ratsastusurakan jälkeen ;) riisuimme turhat varusteet ja menimme vielä porukalla ottamaan hiukan talvikuvia, kun vihdoin saatiin taas hiukan lunta. Tykkäsin ottamistani kuvista vaikka kuinka paljon, omat posetuskuvat meni hiukan plörinäksi. Kiva kuitenkin saada muistoja talteen.

Tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka molemmat näyttävät hölmöiltä.

Mitä viime yönä oikein tapahtui?

Olin aivan puulla päähän lyöty kun tänään avasin Oliverin kääreet takajaloista. En tajua miten yhden yön aikaina voi tapahtua noin iso muutos. Iso harppaus parempaan otettu. Jäljet näyttivät enemmän vanhoilta arvilta, kuin että ne vielä edellispäivänä märkivät ja näyttivät siltä että eläinlääkäri pitää saada paikalle heti.

Törkeän huono kuva, mutta tämä on otettu edellispäivänä.

Kai joku muukin huomaa ihan huiman eron eilisiin kuviin? Sen kun laitoin eiliseen postaukseen? Turvotusta vielä oli, mutta sekin laski superisti talutuksella. Kyllä me tästä vielä näemmä noustaan ja lujaa noustaankin.

Ootteko muuten lukenee SRL:n sääntömuutokset. Itse en ollut yhtään lukenut, mutta Green eventer -blogissa tuli vastaan ja päädyinkin niitä itsekin lukemaan. Mm. numerolappu jo 1-tasolla tuli ihan puskista. Kannattaa käydä lukaisemassa osoitteessa http://www.ratsastus.fi/kilpailusaannot?utm_source=DynamicsMarketing&utm_medium=Email&utm_campaign=Kilpailutiedote+2017-1&ed2f26df2d9c416fbddddd2330a778c6=zsswanfs-ztwtwtsv

Takapakkia mennään ja lujaa!

Meillä kai meni liian hyvin, koska nyt ei todellakaan mene. Tai no meneehän meillä, mutta vastoinkäymiset taisivat alkaa. Ostin Oliverille tosiaan uudet suojat viikko sitten, kun vanhoista takasuojista aiheutui harmia. Tai niin ainakin luulin.

Aluksi suojien kohdalle jalan sisäpuolelle alkoi tulla sellaista kuin kovettuma, kun varuste hiertää. Pakko kuitenkin oli suojia käyttää, ettei lisävahinkoa pääsisi syntymään. Viikko sitten tosiaan ostin uudet suoja ja otin tietysti ne heti käyttöön, ei minulla nyt tullut mieleenkään, että tilanne voisi mennä pahemmaksi. Nyt kun ei suojia ainakaan saisi liian kireälle, eivätkä ne kiinnityskohdasta hiertäisi.

Tässä tämä pahempi jalka, joka ei enää edes ole niin pahan näköinen mitä oli.

Mitään radikaalimpaa muutosta ei tapahtunut ja annoin Oliverin tunneille pariksi päiväksi, kun en itse töiltäni millään kerennyt tallille. Sunnuntaina kuitenkin tapahtui jotain kummaa. Käytin tavanomaisesti uusia suojia, kun vierailemassa oli vuokraajaehdokas (joka muuten oli todella mukava ja juuri meille sopiva tyyppi!). Kevyen ratsastuksen jälkeen jalka oli kuitenkin ihan älyttömän hirveä. Oikeassa takasessa oli pyöreä verestävä hiertymän näköinen jälki, joka vuosi märkää.

Olin kuin puulla päähän lyöty. Missä ihmeen vaiheessa jalka tuollaiseksi muka pääsi? Juurihan siinä oli ollut vain pieniä hankaumia. En todellakaan jaksa uskoa, että suojat aiheuttivat tämän, vaan tässä nyt piilee joku muu. Mutta se nyt on auki, että mikä.

Vielä eilen jalka näytti todella pahalta ja meinasin väkisin oksentaa kun olin tallilla. Kävelin Oliverin kanssa kentällä, koska O mielellään teki töitä, eikä arkonut askellustakaan. Pieni turvotuskin hävisi kävelyn mukana. Emme me suinkaan kävelleet vain kenttää ympäri, vaan tein kolmikaarista, väistöjä, avoja jne. Ei kentällä paljon muuta voikkaan tehdä, on se sen verran kovaksi nyt ekaa kertaa tänä talvena mennyt. Tai joo voisi siinä ravata, mutta ei meidän tarvitse.

Tänäänkin olin tallilla pesemässä betadinen kanssa molemmat jalat, sillä myös toisessa on samanmoista jälkeä, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Koska olin yksin tallilla, tyrkkäsin kottikärryihin heinää, jotta Oliver keskittyisi sihen eikä jalkojen mahdolliseen kipuun pestäessä. Meinasin itkua vääntään, kuinka reipas hevonen mulla on. Toinen ei korvaansa lotkauta vaikka minä pesen ja puunaan varmasti kipeää paikkaa.

Olin vähällä soittaa eläinlääkärille, että mitä ihmettä teen, mutta jutellessani siskojeni kanssa päädyimme tulokseen, että yritetään nyt itse ensin. Jo tänään jalka oli paremman näköinen, se ei märkinyt tai erittänyt mitään, pientä rupeakin on jo kasvamassa päälle. Molemmat jalat olivat hiukan lämpöiset ja keränneet myös hieman nestettä, mutta koska jo nyt ollaan menossa parempaa kohti, en ole enää niin huolissani kuin eilen.

Tyylikkäät kääreet jaloissa on hyvä mennä nukkumaan.

Illalla menin uudestaan tallille, tekemään jalkoihin betadinehauteen. Annan ne olla yön yli ja aamulla otan taas siteen pois, tai ainakin heti kun pääsen tallille. Huomenna on iltapäivällä juhlista ne kaikkein kurjimmat, niin en vielä ole varma mihin aikaan tallille pääsen. Toivon kuitenkin todella, että Oliver tulee nopeasti kuntoon! Jatkan pesua ja rasvausta tarpeen mukaan ja konsultoin heti eläinlääkäriä, mikäli tilanne menee huonommaksi.

Vielä illalla Oliver pääsi parturiin. Tai no yritin epätoivoisesti leikata harjan hiukan nätimmäksi. Olen tainnut kerran ennen leikata jonkun harjan, joten olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka O näyttääkin olevan toista mieltä.

Illalla puunasimme Venlan kanssa vielä Oliverin muutenkin, harjasimme pitkään ja rapsuttelimme lempparipaikoista. Muutama porkkanakin taisi päästä suuhun. Ruuna oli jotenkin paljon iloisemman oloinen kuin päivällä. Se katseli touhujamme korvat hörössä ja varsinkin Venlan touhut kiinnostivat kovin. Ruokahalukin oli kunnossa, joten olen ihan positiivisin mielin liikkeellä. Tuntui kuin Oliver olisi halunnut kertoa, ettei enää satu niin kovin.

Takana ihan huippu tunti!

Eilinen ratsastus meni aikataulujen vuoksi ihan plörinäksi, mutta tänään pääsin suunnitellusti tunnille. Pakko hehkuttaa kyllä uutta satulaa, sillä se sopii minulle ja hevoselle tosi hyvin. Itse en kippaa yhtään niin paljon eteen, joten istunta on paljon suorempi.

Olin paritunnilla ja jo alkuun sovimme, että nyt keskitytään istuntaan. Ääripäistä toiseen vääntelimme kroppaamme, jolloin oli helpompi löytää kultainen keskitie. Oli jotenkin tosi kiva tunti ja taas tuntuu siltä, että kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Molemmat saatiin kehuja kuinka istunta on kehittynyt paljon ja parempaan suuntaan. Juteltiin siskon kanssa paljon siitä, miltä musta tuntui tehdä tiettyjä asioita oikein. Oikea toivonkipinä kyllä heräsi ajatellen koulukisoja.

Oliver rapsutti päätään onnellisena ruokakuppiin.

Oliver oikein nautti työteosta, kun en häirinnyt sen tekemistä. Alkaa meidän meno koko ajan näyttää paremmalta. On kyllä kiva huomata kuinka kehitystä tapahtuu.

Tein muuten vihdoin blogille oman ig-tilin. Löydätte sen @puskaratsastajan_unelmia

Mistä tätä motivaatiota oikein tulee..?

Olen enemmän kuin innoissani, maksoin juuri itselleni lisennin. Tänä vuonnahan E-lupakin tuli maksulliseksi ja päätin jo silloin kun se julkistettiin, että tänä vuonna mennään sitten koko rahan edestä. Tämä taas kohdallani tarkoittaa sitä, että nyt kisataan enemmän kuin yhden kisat. Meillä on Oliverin kanssa sujunut koko ajan paremmin ja paremmin. Mitään hienoa katsottavaa ei meidän meno vieläkään ole, mutta yritän parhaani.

Tällä viikolla en kamalasti ole tallille päässyt, mikä harmittaakin todenteolla. Eilen kuitenkin ratsastin itse ja jälkifiilikset ovat hirmuisen hyvät. Ensin yritin selitellä itselleni, kuinka pää särkee ja kypärää on ärsyttävä tunkea päähän kun jo valmiiksi sattuu. Raitis ilma kuitenkin jotenkin helpottaa ja se tunne minkä ratsastuksesta saan ei ole sanoin kuvailtavissa.

Ensin motivaationi kadottajana oli kiire ja se etten oikeasti ehdi hoitaa hevoseni liikutusta itse. Vuokraajaa ei ole löytynyt ja ahdistaa langettaa Oliver muiden armoille. Huomennakaan en tosiaan työvuorojen takia pääse tallille, mutta Maija onneksi lupasi ottaa O:n tunnille mukaan. Parempi että se liikkuu valvotusti, kuin että joku rallattaisi sillä miten sattuu. Lauantaina tarkoitus on singota heti aamusta tallille, jonka jälkeen pääsen rentoutumaan kampaajalle pitkästä aikaa ja viettämään ihanaa vapaapäivää. Sunnuntaina voisin mennä vaikka tunnille, jos vain sattuu olemaan tilaa.

Olen päättänyt ottaa ilon irti ja treenata tosissani. En unohda maastoilua tai muuten vain hömpöttelyä, mutta nyt otetaan itseämme niskasta kiinni ja mennään niihin saakelin koulukisoihin. Maaliskuussa olisi ainakin yhdet mihin voisi osallistua, mikä saan vaan työvuorot sopimaan niin, etten joudu olemaan töissä. En halua kisoihin siksi, että pääsen hampaat irvessä kisaamaan, vaan siksi että se on tavattoman hauskaa. Mun mielestä se on huippukivaa jännittää jotain Helppoa C:tä ja olla ihan oksentamisen partaalla. Joskus sitten kun opin ratsastamaan asetan tavoitteeksi saada sen 60 %, mutta siihen nyt on pitkä aika. Kyllä mä joskus haluaisin kisata B:tä vaikka 2-tasolla, mutta jos nyt edetään vaan ihan rauhassa. :)

Facebookissa on muuten sellainen aika tuore ryhmä kuin Kouluratsastajat, sieltä ainakin itse olen saanut hirmuisesti vinkkejä motivaation kasvautukseen ja muuhun. Toivottavasti ryhmä kasvaa vielä ja aktivoituu vielä enemmän.

HAASTE: HEVOSELTANI OLEN OPPINUT...

Sain tämän haasteen yhdeltä mun lemppari bloggaajalta, eli Millalta. Milla kirjoittaa Waldgeistory blogia, joka kertoo hänen ja hevosensa elämästä. Haasteen tarkoituksena on kertoa mitä kukakin on hevoseltaa/vuokrahevoseltaan/hoitohevoseltaan oppinut. Minä kerron nyt mitä olen Oliverilta oppinut:

..ottamaan riskejä. 
Tai no otin ison riskin ostaessani Oliverin. Ei ole ihan tavallinen tarina se miten hankin ruunan, mutta siitä en nyt jauha enempää. Joskus onnistuessaan pitää ottaa riskejä. Joskus valinta menee nappiin, joskus taas päin mäntyä.

..kärsivällisyyttä.
Oliver ei todellakaan ole mikään maailman helpoin hevonen ratsastaa. Se ei anna minulle mitään ilmaiseksi, mutta palkitsee kyllä, kun teen oikein. On ollut mukavaa huomata, kuinka oma kärsivällisyyteni on O:n myötä parantunut, vaikkei tässä yhteistä taivalta olekkaan kovin paljoa takana.

..istunnan merkitystä todellisuudessa.
Oliverhan on erittäin herkkä istunnalle. Jos minä puristan jalalla ja yritän laukata, laskee ruuna käynniksi. Vaikka miten pyytäisin eteen, mutta jos itse kippaan liikaa eteen, emme käyntiä kovempaa pääse. O itseasiassa tuntuu välillä olevan ihan hämillään mitä siltä pyydän.

..tukiverkon tärkeyden.
Tuntuu hassulta sanoa, että hevonen voi opettaa omaa henkilökohtaista elämää, mutta kyllä se vaan niin on. Oliver näytti minulle ettei viihdy isolla tallilla. Kun palasimme takaisin siskoni luo, Oliver on kuin mikäkin lammas. Iltaruokien aikana se saattaa katsoa, mutta ei yhtään kopsuta, puhumattakaan hypi pystyyn. Maneesitallilla O oli todella levoton ja se oikeasti irvisteli naapuri kavereille hampaat irvessä, kun oli iltaruuan aika ja HYPPI PYSTYYN, siis Oliver. Oma mieli lepää talliystävien keskellä ja hevonenkin on oma rauhallinen itsensä.

..virheitä saa tehdä, jokainen.
Oliver antaa minun tehdä virheitä, ilman että vetää niistä palkoa nenäänsä. Tosin mitään ei tällöin tapahdu. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, ei edes minun. Virheistä oppii tekämään oikein ja tällöin saan kiitoksena kauniisti kulkevan hevosen. Mikä voisikaan olla parempi kiitos?

Koska olen viettänyt pitkän ajan ilman blogeja, en todellakaan tiedä ketä on jo haastettu mukaan. Haastan kuitenkin kolme seuraavaa bloggaajaa:

Katjan

Repen

Beedan

Kuukauden kuulumiset yhdessä postauksessa!

Voi taivas, että mua oikein hävettää kun en ole päivittänyt blogia yli kuukauteen. Syynä on aikapula ja ehdottoman paska tietokone. Viime aikoina on ollut ihan liikaa rahamenoja, niin uusi tietokone saa odottaa. Puhelimella tai tabletilla en kovin järkevästi osaa päivittää ja kirjoitusvirheitä tulee entistä enemmän.

Tipuin Oliverilta marraskuun lopulla, jonka jälkeen en ensin edes tajunnut pelkääväni hevosta, mutta koska en kyennyt ratsastamaan takaraivoon alkoi tulla pelko. "Mitä jos tipun uudestaan? Mitä jos Oliver alkaa heittämään minua alas? Mitä jos oikeasti satutan itseni?" Nämä ajatukset pyörivät päässäni öisin ja päivisin. En lakannut hoitamasta Oliveria tai juoksuttamasta, mutta ratsastus oli muutaman viikon tauolla. Tippumisen jälkeen ratsastin parissa valkussa ja itsekseni, muttei se tuntunut yhtään hyvältä, enemmin mua vaan pelotti omat ajatukset.

Kävin lääkärissä, joka määräsi mut magneettikuvaan. Ortopedi oli aivan varma, että olen hajottanut lantion seudulta jotain, mutta luojan kiitos en. Kahdessa lihaksessa näkyi jotain ja diagnoosi oli revähdys. Muutama viikko paussia ja hyvä tulee. Tallimestari ratsutti Oliveria ahkerasti, kun en itse päässyt kyytiin. Jouluviikolla olin todella paljon töissä, niin tallilla käymiset oli todella hätäisiä.

Jonne ja Oliver joulupäivänä.

Joulun jälkeen koittikin uusi vuosi. Ja heti vuoden ekana päivänä pakkasin Oliverin tavarat ja itse hevosen koppiin ja muutimme takaisin tuttuun ja turvalliseen paikkaan. Marras-joulukuussa tapahtui niin paljon asioita, niin kotona kuin tallilla, joten päädyin tähän ratkaisuun. Tälläkin viikolla, mulla on ollut niin hirmuisesti töitä, ettei ole ehtinyt Oliverin selkään kuin kerran. Tallilla olen piipahtanut pari kertaa sovittelemassa satuloita. Uusi satula löytyikin. Prestige Roma VSD on koulupainoitteinen yleispenkki. Se muuten tuntuu oman ahterin alla paljon paremmalta kuin se vuokralla ollut Otto Schumaher. Koulusatulan olisin halunnut, mutta rahaa olis pitänyt löytyä 2500 euroa. Mielummin päädyin tuhat euroa edullisempaan yleispenkkiin.

Eilen olin muuten tosiaan tallilla ja olin Oliverin kanssa ekaa kertaa maastossa selästä käsin. Ennen lähtöä papatin, etten todellakaan uskalla tulla ratsain, että voin kyllä jalkaisin lähteä mukaan.
 Mutta onneksi lähdin, reissu oli oikein onnistunut. Sovimme kävelylenkistä, mutta miten ihanaa olikin ravata lumisella metsätiellä vailla huolia. Pelkoni karisi kyllä sinne metsään ja nautin taas ratsastuksesta. Pyörähdin nopsaan lenkin jälkeen kentällä, jossa O oli todella rento ja hyvä ratsastaa. Tällaista menoa kun saisin aina! On muuten kiva ratsastaa ulkokentällä ja haistella raikasta ilmaa. Pohjakin on mitä parhaimmassa kunnossa, eli ei jäässä!

Oliver sai tarhakaverin, Albuksen! Nyt ei tartte olla yksin!