Ensimmäinen kerta maastossa

Eilinen tuli aherrettua tallilla todenteolla. Oliver ei valitettavasti hirveästi huomiota saanut, vaan keskityin siivoamaan tarhoja ja toimimaan apukätenä tarhan rakennuksessa. Tallilla on hirveästi puuhattu pari viikonloppua ja hienoa jälkeä on syntynyt. Oma panokseni on töiden takia ollut minimissä, mutta mies on istunut kaivinkoneen puikoissa kyllä.

1. "Hei hiukan kivaa, sä otat musta kuvia. Joo oota mä toppaan tähän"

 Tänään oli luvassa ensimmäinen maastolenkki. Ruuna on nyt asustellut viikon tallilla, niin johan sitä voi lähteä tutkimaan mitä tallin ympäristöstä löytyy. Alkuun ongelmaksi koitui Oliverin uusi tammakaveri. Molemmat hirnuivat niin kovin toisilleen, että meinasin tulla kuuroksi tallissa. Huutaminen onneksi loppui, kun aloitimme matkan.

Jalan oltiin liikkeellä, eikä kovin pitkälle menty näin ekalla kerralla. Ratsain olisin voinut lähteä, mutten vieläkään itse ole kyytiin satulan puutteen vuoksi päässyt, joten ehkä järkevintä ei olisi heti lähteä maastoon ilman satulaa.

2. Metsäpolut ovat pääsääntöisesti tasaisia, mutta välillä Herra joutui nostamaan kinttujaan.

3. "Ei tosta akasta mitään kuvia tartte ottaa. Oota hei hetki niin syön suun tyhjäksi."

Matkaan lähdettiin melkein hyvin varustettuna. Hanskat unohtui kotiin, joten piti vain toivoa, että Oliver käyttäytyisi hyvin. Varmuuden vuoksi laitoin suitset ja liinan. Olisi helpompi hallita hevonen, jos jotain sattuisi.

4. "Hei mikä sun seläntakana on? Toi akka vaan haluis pussailla."

5. "No okei, voidaan me yks söpö yhteiskuva ottaa, mut vaan tän kerran."

Mitään kummallista ei tapahtunut. Ruuna tuntui tykkäävän astella metsässä. Itselläkin oli jotenkin tosi rento fiilis kun sai vain kävellä eteenpäin turhia miettimättä.

6. "Ollaaks me niinku ihan just kotona? Tuol se mun uus nainen on."

7. "Onks ihan pakko vieläkin kuvata? Hei kuulkaas palvelijat, mul olis jo nälkäkin."

8. "Uus tarha, jossa oma nainen. Voiko enempää hevonen pyytää?"

Huomenna suuntammekin satulan metsästysretkelle Paimioon. En ikinä usko löytäväni tälle satulaa omin avuin, niin pääsemme ainakin sata kertaa helpommalla kun yhdessä paikassa on läjä satuloita mitä sovittaa. Nyt peukut pystyyn, että jonku sopiva penkki löytyy.

Mistä kuvasta pidit eniten?

Taas sitä tuntee itsensä ääliöksi...

Siskoni hieroi silloin keskiviikkona Oliverin ja paljon siitä jumeja löytyikin. Ei kuitenkaan mielestäni mitään sellaista mikä selittäisi tahdittamisen. Siitä istumalta soitin eläinlääkärille, joka oli tallille tulossa perjantaina. Pyysin häntä tarkastamaan myös oman otukseni ja lupasi hän sen tehdä.

Minun ei tänään pitänyt eläinlääkärin aikaan päästä tallille, mutta koska tulo aikaistui, pääsin mukaan. Juoksutin eläinlääkärille Oliverin käynnissä ja ravissa ja lopuksi vielä laukassa molempiin suuntiin. Tähän on pakko todeta, ettei mulla ole ollut ikinä näin helppoa hevosta juoksuttaa. Sanot sille vaan käynti, ravi tai laukka ni jo se menee haluttua askellajia.

En tiedä pitikö minun itkeä vai nauraa, mutta se tahditus oli poissa, eikä muihin tutkimuksiin ollut eläinlääkärin mielestä järkeä ryhtyä. En voinut muuta kuin nauraa. Hienoahan se oli. Eläinlääkäri mietti mahdollisia kinnerpatteja kun verryttyään ruunan askellus parani huomattavasti. Ohjeeksi saatiin lihaskunnon puutteen vuoksi jatkaa työskentelyä pari viikkoa käynnissä ja ravissa. Sen jälkeen sitten otamme laukan mukaan. Tähän hymähdin että mitä työskentelyä me jatketaan, kun ei me olla tehty mitään :)

Tiistaiksi saimme satulan sovitusajan Satula.comiin ja hyvillä fiiliksille sinne mennään. Toivottavasti sieltä tarttuu mukaan sellainen satula mikä oikeasti sopii.

Videopostaus

Oliver lähettää terkkuja

Tähän selkään pitäisi löytää satula...

Pilvilinnoissa, ainakin vielä!

Odotin koko päivän, että kello tulisi kuusi illalla. Tällöin uuden hevoseni piti saapua ja saapuikin. En siis ollut ruunaa nähnyt ennen kuin kuvissa ja kuljettaja pyysi minun ottavan sen ulos. Astelin rohkeasti koppiin ja irroitin hevosen. Hevonen peruutti varmoin askelin ulos ja meinasin lentää selälleni kun seisoimme pihalla. Vitsi miten hevonen tuntui suurelta. Siitä sitten nopeasti heppa talliin ja maksamaan kuljetus.

Iku katselee mua sen näköisenä että "anna mul nyt hemmetti sentään jotain ruokaa".

Tallissa ruuna oli heti kuin kotonaan eikä hötkähtänyt kyllä mistään. Harjasin ruunan ja sovitin sille tänään ostamiani loimia. Oli muuten kiva kiertää kauppoja etsiä mahdollisti sopivia loimia. Mutta hei nappiin meni. Nyt ruunalla on sentään sadeloimi ja fleeceloimi sekä kaulakappaleella, että ilman. 

Yritin tunnustella hevosta joka puolelta, ei aristanut mistään, eikä jaloissa juurikaan ollut nestettä. Oikein symppiskaveri paljastui heti. Harjaillessa jäin tuijottamaan hevosen säkää. Mistä kummasta sellaiselle säkähirviölle löydän satulan? Tallin yksikään satula ei antanut tarpeeksi tilaa, joten itku meinasi tulla. 

Taluttelin hevosta hetken kentällä, eikä se kyllä välittänyt lapsista, autoista, muista hevosista tai mistään mitään. Saa nähdä mitä tästä tulee.

Muutama fakta:

Nimenä toimii nyt Icu (niinkuin Iku).

Se on olettevasti syntynyt vuonna 1999.

Ruuna varmaan jo joksasitte hevosen olevan.

Se on tuotu Saksasta Suomeen 2004.

Passissa suku ja kasvattaja ovat tuntemattomia, mutta puoliverinen pitäisi laadultaan olla. 

Myyjän ilmoituksessa luki, että ollut ikänsä terve. Nyt ostin sen jobbarin kautta nettihuutokaupasta. Ei tässä vieläkään järkeä ole, mutta ainakin toinen vei sydämen.

Ei kuvan laatu vaan tunne :)

Jännitystä ilmassa.

Ai taivas, että mua jännittää.. olen saattanut tehdä jotain aivan päätöntä tai mistä minä vielä tiedän, näen sen huomenna. Eihän minun pitänyt vielä hevosta hankkia, mutta kuinkas kävikään.

Jos olisin normaali ja täysjärkinen ihminen, en ikinä olisi tehnyt näin. Joskus onnistuakseen pitää ottaa riskejä ja tänään juuri otin sellaisen. Mahdollisesti jo lähipäivinä näemme mitä tuli tehtyä.

Huomenna illalla tallille saapuu uusi hevoseni. Eihän siinä mitään kummallista olisi,  mutta en ole koko hevosta vielä edes nähnyt kuin kuvissa ja videoissa.

En tahdo lopettaa haaveilua

Tänne ei vieläkään kuulu mitään uutta, samaa vanhaa. Ainut uusi juttu on työt. On ollut mukava päästi takaisin töihin ja sainkin ihan vakkaripaikan 20 tunnin sopparilla. Melkein kolme kuukautta ehdin olla työttömänä. Työt taas kertoo siitä että rahaa on hieman enemmän, mikä taas tarkoittaa joskus tulevaisuudessa hevosta. Tunnepuoli käskee marssia pankkiin ja hakea heppalainaa, mutta järki sanoo että hevonen hankitaan kun rahat on kerätty. Onhan se kivempaa kun ei tarvitse maksaa lainaa ja kuluvia menoja joka kuukausi.

Kova polte olisi päästä tallille. Nyt kun ekat pari viikkoa on tehty uutta duunia, alkaa arkikin taas luistaa normaalisti. Aikaa olisi ja motivaatiota vaikka mihin. Laitoin ratsastustuntini hetkeksi jäihin. Osaksi, että saan säästettyä joka pennin ja osaksi sen vuoksi etten tykkää ratsastaa vain kerran viikossa. Katsotaan nyt mitä tässä vielä tapahtuu.

Jos olisin ollut fiksu olisin viime vuonna pitänyt veroprosenttia korkealla, jolloin olisin voinut veronpalautuksilla hankkia hevosen, mutta äitiyslomalla tuntui järkevältä saada joka kuukausi mahdollisimman paljon rahaa. Nojoo tulee nytkin palautuksia, mutta vain vaivaiset parisataa.

lauantaina oli puuhailemassa muuten vain tallilla. 

Viimeiset pari päivää on tehnyt mieli itkeä ja huutaa. Miks just mulle kävi miten kävi?! Miksi Vivan piti kuolla? Myynnissä olevia hevosia olen katsellut ahkeraan ja vaikka mitä on tullut vastaan. Ajatuksena oli hankkia valmis pakkaus, mutta joku kiva projektikaan ei ole täysin pois suljettu vaihtoehto. Onneksi tässä nyt on aikaa miettiä millaisen hevosen tahdon. Helppoahan olisi jos voisin vaikka tonnin kuussa laittaa sivuun.

Hengissä ollaan, vaikka hiljaa olen ollutkin.

En yksinkertaisesti ole jaksanut raahautua koneen ääreen, kun ilmat ovat olleet mitä parhaimmat. Syyskuukin on jo puolessa välissä, joten aika tosiaan rientää. Kahteen viime viikkoon en tunnille ole päässyt, ensin kaatoi flunssa ja sitten oltiinkin lomailemassa pitkin Suomea.

Hevosrintamalle ei kuulu vielä mitään uutta, mutta kuka tietää josko asia siitä muuttuisin aikojen saatossa. Kova hinku olisi päästä tallille, mutten sinne muiden eteen viitsi tunkea. Tuntuu kuin elämästä puuttuisi sisältöä, kun ei käy tallilla. Lasten kanssa ollaan hyvin pitkälti oltu kotona, mutta tähänkin on ensi viikolla tulossa muutos, sillä sain työpaikan. Enää ei tarvitse maata kotona ja rahatilannekkin paranee roimasti.

Viime viikonloppuna istahdimme miehen kanssa kaksin autoon ja lähdimme vailla määränpäätä pois kotoa. Suunnaksi otimme ensimmäisenä Savon ja ajoimmekin 400km siskoni luo Suonenjoelle.

Maailman rumin otus. Siskollani on jos jonkinlaista elukkaa. 

Varsojen touhuja oli ihana seurata.

Tämä nuori neito vei sydämeni täysin. Ihana Curly-varsa joka on myös myynnissä

Meidän kaikkien sisarusten yhteinen russponi Bettina. Tammalla on ikää jo kunnioitettavat 28-vuotta.

Oli ihanaa nähdä siskoa ja hänen miestään ajan kanssa, lapset olivat todella yllättyneitä kun ovesta sisään menimme. Näitä ihanuuksia näkee ihan liian harvoin. Siskoni muutti siis vuosi sitten täältä Varsinais-Suomesta pois lehmätilan emännäksi. Lehmistä nyt ei ole yhtään kuvaa :)

Suonenjoelta suuntasimme Jyväskylään hotelliin. Illalla kävimme vielä syömässä ja sitten uni veikin jo voiton. Kerrankin tuli nukuttua hyvin.

Aamulla lähdimme ajelemaan Tuuriin etsimään lapsille tuliaisia. Matkalla tuli kierrettyjä autokauppoja ja kaikki mahdolliset traktori- ja romuliikkeet.

Tämän reissun olikin ihan auki mihin suuntaamme. Lähistöltä ei löytynyt sopivaa hotellia vapaana, joten päätimme yhdessä suunnata kotiinpäin ja jäädä yöksi Tampereelle. Illalla söimme hyvin hotellin alakerrassa Amarillossa ja tuli hiukan maisteltua Sangriaa.

Aamulla heräsimme ihme aikaisin ja jo puoliltapäivin olimme hakemassa lapsia ja koiria hoidosta. Loma tuli kyllä tarpeeseen ja taas sitä jaksaa arkea paremmin. Tuli kyllä huomattua, että matkailu kotimaassa on kallista. Tällä rahalla olisi ollut viikon etelässä, mutta kaikki raha kotimaahan on aina parempi.