perjantai 13. toukokuuta 2016

Motivaatio +100%

Viva on palaillut hiljalleen töihin ja ratsastinkin tänään ensimmäistä kertaa aikoihin satulan kanssa. Tuntuu kuin jotenkin olisin istunut paremmin, että lantio olisi ollut enemmän alla. Tiedä häntä, kivaa ainakin oli.


Vaikkei ilma ollut nyt niin lämmin kuin tässä viikon aikana joka päivä on ollut, tuli minulle silti kuuma ja hiki. Kenttä pölyää aika kovasti kuivan kauden jälkeen, mutta luvassa onneksi on vesisadetta. Motivaatiota laihdutukseen lisää saa omat ratsastuskuvat. En mitenkään voinut katsoa omia kuviani, ilman että voin pahoin. Miten ihmeessä olen päästänyt itseni tähän kuntoon. Roskakoriin meni monta kivaa kuvaa oman ulkonäköni vuoksi, yäk!


Keskityin jälleen tekemään perusjuttuja. Kolmikaarinen oli todella hyvää harjoitusta, sillä hevosen suoristus on iso osa tätä. Oikeassa suunnassa Viva taipuu jo ympyrällä/voltilla tosi kivasti koko rungostaan, mutta kyllä työnsarkaa vielä riittää. Tamma on alkanut hirveästi myötäämään pätkittäin. Olen yrittänyt kehua paljon, kun turpa laskee alas. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Miten toinen voi olla näin nätti?
Tallilla käyminen on saanut ihan erilaisen traivin nyt kun pääsemme taas treenaamaan. Hiljaa hyvä tulee ja hyvä tuleekin. Olen toisaaltaan ihan iloinen, ettei Viva toimi täydellisesti. Ei ainakaan tule rynnättyä kisoihin heti vaan aika näyttää starttaammeko ikinä yhtään luokkaa. Nyt ainakin vietämme leppoisan kesän maastoillen ja kentällä puurtaen. Huomenna vielä kentällä, sitten taas maastoon.

Toisaalta odotan kovasti, että Viva lähtee laitumelle. Ajankohta vain on vielä hieman auki. Kesäkuun olen vielä töissä, joten silloin olisi hyvä hieman lomailla. Koko kesää en tammaa missään nimessä voi vatsan repeämisvaaran vuoksi seisottaa herkuttelemassa. Tämä on nyt ihan huumoria, ei kai Viva itseään halki söisi. Vaikka hevonen laitumelle meneekin, voin silti käydä maastoilemassa tai laitumen sijainnista riippuen ratsastamassa kentällä.

Tallihommiakaan en pahemmin ole ehtinyt tekemään työkiireiden vuoksi, mutta eipä nyt enää karsinoita olisikaan siivottavana. Nyt on ollut niin lämmintä, että hevoset ulkoilevat myös yön tarhassa. Kovasti odotan lämpimiä kelejä uudestaan, jotta pääsen pesemään tamman oikein kunnolla. Häntä sai tänään pikapesun ja väri muuttui kyllä huomattavasti.

Mitä kesäsuunnitelmia Teillä on?

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Pikakuulumiset ja mietintää ruokinnasta

Huh, miten aika rientää. Nyt on ollut niin hienoja ilmoja, etten ole viitsinyt olla sisällä yhtään ylimääräistä. Voitteko kuvitella? Olen pitänyt lupaukseni, enkä satulalla ole ratsastanut yhtään. Viva on palaillut hiljalleen takaisin normaaliin liikutukseen ja tamma vaikuttaa olevan täysin kunnossa.

On muuten ihana tunne, kun luottamus hevoseen on kasvanut kasvamistaan. Tarhan portilla minun ei tarvitse kuin viheltää, niin tamma jo juoksee vastaan. Muutenkin meillä menee tosi kivasti.

Ruokinta on ollut mietinnässä. Tällä hetkellä Viva syö kivennäistä, biotiinia tukkaa vahvistamaan ja Racing Senioria täyttämään vanhemman hevosen tarpeita. Chian siemenet ovat olleet mietinnässä. Vivalla kun oli pientä vatsaongelmaa, niin saisi ylläpidettyä vatsaa hyvässä kunnossa.

Onko sinulla kokemuksia Chian siemenistä?

tiistai 3. toukokuuta 2016

Voihan vauvakuume


 Voi apua. Olen viimeiset pari päivää istunut ja verrannut maamme oman rodun edustajan oriita. Yhtään en ole kuume laskenut.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Hiljaa hyvä tulee

Jälleen keskiviikkona eläinlääkäri vieraili tallilla. Tarkoituksena oli rokottaa muutama hevonen, mukaan lukien Viva sekä raspata muutama otus. Rokotuksen jälkeen juttelin eläinlääkärin kanssa Vivan toipumisesta. Tamma vaikuttaa olevan täysin kunnossa ja ohjeeksi saatiin syöttää Antepsinia vielä tämä viikko. Eläinlääkärin mukaan kyseessä mitä ilmesemmin oli stressireaktio uudesta kodista. Varsinaista vatsahaavaa ell ei epäillyt, kun näin nopeasti homma hoitui kuntoon.

Tarkemmin asiaa kun miettii, niin eipä itseänikään tee mieli syödä jos on kamala stressi päällä. Haavaumia saattoi vatsaan lievässä muodossa tulla, mutta ei mitenkään hirmuisesti. Tämä jää kuitenkin arvoitukseksi, sillä eläinlääkärin mukaan Vivaa ei kannata lähteä tähystämään, koska vaikuttaa täysin kunnossa olevalta.

Rokotuksen jälkipyykkinä jatkoimme/jatkamme pientä kävelylinjaa, mutta ensi viikolla palailemme pikku hiljaa sorvin ääreen. Sanotaan, että hiljaa hyvä tulee. Emme missään nimessä aloita hirmuista rääkkiä, vaan nostamme rasituksen määrää asteittain.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Postaushaaste: Tavoitteeni ratsastajana


Vivan ostamisen myötä en ajatellut itseäni ratsastajana ollenkaan. Ensimmäiset ajatukset olivat hevosen puutteissa ja sen eteenpäin viemisessä kohti koululuokkia.

Mielessäni ei juuri ole liikkunut muu kuin kisakalenterin suunnittelu. Nyt hevosen sairastaessa minulla on ollut aikaa suunnitella tulevaisuutemme uudestaan. Enää tärkeimpänä ei ole kehittyminen hurjaa vauhtia, vaan se että meillä on hauskaa.

En halua enää pitää tavoitelistallani kisaamista, tiettyjä prosenttimääriä tai valmennuksia. Ennen ajattelin myös, että tamman on liikuttava joka päivä, vaikka sitten jonkun muun toimesta. Nyt siis tavoitteeni ovat heittäneet kuperkeikan, elleivät jopa voltin.

1. Löytää uudestaan ilo tekemiseen.
Ei enää väkinäistä vääntämistä kentällä kiroten huonomman suunnan jonnekkin kanveisiin. Menen toki tulevaisuudessakin kentällä, mutta teemme tehtävistä iloisia. Ei siis enää totista vääntämistä. Kyllä se kehtompi suuntaa kehittyy kun saamme molemmat lihasta läskin tilalle.

2. Oman ja hevosen lihaskunnon parannus. 
Tässä olen jo päässyt hyvään alkuun, sillä vaaka näyttää -5kg. Toki pudotettavaa riittää, mutta hiljaa hyvä tulee. Tällä hetkellä olen sen verran kiireinen, etten ehdi salille, mutta tallihommat hoitavat hyvin asiansa. Kun saan höllyvän pullataikinan pois ja tilalle kunnon keskivartalon lihakset, muuttuu tekeminen olennaisesti myös ratsastaessa.

3. Sallia omat virheet ilman mielessä käyvää ruoskintaa.
Kun on viikon syyttänyt itseään hevosen huonosta syömisestä, on hyvä miettiä omia virheitään. Olen kuitenkin vain ihminen, en voi osata kaikkea. Kun on koko ikänsä ratsastanut väärin, ei ihan helppoa ole korjata toisille simppeleitä juttuja. Mitä sitten jos tuijotan hevosen niskaa tai en saakkaan jalkaa pysymään alhaalla. Harjoitus tekee mestarin, ei itsensä haukkuminen.

4. Suunnitella tekeminen etukäteen.
Ehkä pahin ongelmani koko touhussa on suunnittelumattomuus. Etenen aina tuttua kaavaa; menen tallille, haen hevosen, laitan sen kuntoon, menen kentälle, teen jotain ja hoidan hevosen pois. Sitten kun Viva on täysin kunnossa, aloitan viikko-ohjelman noudattamisen. Jollain päivällä juoksutan, jollain taas maastoilen, jollain puomeja ja jollain kouluratsastusta.

5. Unohda kilpakentät ja siihen liittyvä pakkomielle.
Ei minun tarvitse kilpailla. Ei minua voi pakottamaan kukaan tuijottamaan Kipaa ja valitsemaan sieltä sopivia luokkia. Kyllä minulla nyt on koko elämä edessä. Kyllä minä sinne kilpailuihin ehdin myöhemminkin. Ei tässä mikään kiire ole mihinkään. Sitten kisataan kun osataan ja ollaan siinä kunnossa.

6. Ratsasta ilman satulaa paljon!
Olen maailman surkein ratsastamaan ilman satulaa, joten nyt on aikaa opetella siihenkin. Olen nyt ollut joka päivä kävelemässä maastossa ilman satulaa, mikä on mulle tositositosi outoa. Olen aina ennen pelännyt satulatta menoa ja nyt rakastan sitä. Nyt ratsastan ainakin 2 vkoa vaan ja ainoastaan ilman, poikkeuksena pitkät maastolenkit. Haluan pysyä hevoseni kyydissä kaikissa askellajeissa ilman satulaa.

7. Älä panikoi hevosen liikutuksesta.
Ei ne muidenkaan hevoset joka päivä saa liikuntaa. Kyseessä nyt on vain harrastuskaveri, ei työkalu tai kilpahevonen, ei sen joka päivä tarvitse liikkua ratsastaen. Tallilla jossa Viva on hevoset ulkoilevat yli kellonympäri ja yöpakkasten loputtua jäävät ympäri vuorokauden ulos. Totta kai on hyvä, että hevoset saavat liikuntaa joka päivä, mutta ei ne siihen kuole jos saavatkin kaksi vapaapäivää viikossa.

Tällaisia tavoitteita minulla on. Mites Teidän tavoitteet?

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Matka parempaa päin on alkanut

Vivalle kuuluu jo parempaa. Se on jatkanut heinän syöntiä, mikä on tosi hyvä juttu. Ei se vieläkään normaalisti syö, mutta syö kuitenkin. Heinän määrää on pikku hiljaa nostettu, jotta välttyisimme ähkyltä.

Tänään Viva tuntui täysin omalta itseltään. Ahne hevonen söi lääkkeet suoraan kädestä ja nautti harjauksesta. Koska hevonen oli näin pirteä, päätin lähteä pienelle lenkille, mutta tällä kertaa selästä käsin.



Menin vain noin 10min matkan ettei tamma rasittuisi. Kovasti se tykkäsi kun pääsi pois tallista ja minulla oli muutamassa kohtaa teknisiä ongelmia pystyä kyydissä kun olin ilman satulaa.

Tulevaisuus näyttää jo valoisammalta, mutta päivä kerrallaan edetään.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Oi miksei hevonen osaa puhua?

Mistä sitä oikein aloittaisi? Viva on syönyt viikon huonosti heinää. Määrä on hiipunut pikku hiljaa ja pari päivää sitten syöminen lakkasi kokonaan. Palataampa ajassa hieman taaksepäin.

Keskiviikkona olin ratsastamassa Vivan. Kuntoon laittaessa se oli hapan, mikä on erittäin outoa. Menin hetkeksi kentälle, jossa kävin askellajit läpi ja lähdin maastoon.


Kaikki sujui hyvin ja lähdin kotiin. Puhetta eläinläääristä oli ollut ja soitinkin luotto ell, että hampaat varmaankin pitäisi raspata. Keskiviikoksi saatiin aika ja ohjeeksi syöttää greenlineä heinän lisäksi.

Keskiviikko-torstai välinen yö meni valvoessa pienemmän koiran kanssa, jolla alkoi jonkin sortin vatsatauti. Aamulla sain tallilta viestin, ettei heinää ollut hävinnyt karsinasta yöllä ollenkaan. Iltapäivällä suuntasin tallille pakkojuottamaan hevosta melassivedessä ja syöttämään greenlinemössöä. Mistään hevonen ei arkonut, eikä vaikuttanut kipeältä. Päästin tamman kentälle köpöttäään ja innoissaan se olisi ravannutkin.


Illalla tallilta tuli soitto, että nyt tilanne on romahtanut käsiin. Viva olin vain maannut missä sattuu kesken taluttamista ja alkanut tärisemään hulluna. Pyysin Maijaa soittamaan päivystävälle eläinlääkärille, joka epäili suussa tulehdusta tms. Ohjeeksi puhelimessa saatiin kipulääkkeen anto ja seuraavalle päivälle eläinlääkärin varaaminen. Illalla kun pääsin tallille, Viva vaikutti ihan normaalilta. Se käveli ihan reippaasti, muttei syönyt mitään.

Aamulla soitin kaikki ell läpi, eikä kenelläkään oikein ollut aikaa. Jouduin jättämään Vivan tallikavereiden hoitoon, kun itselläni oli ensimäinen työpäivä uudessa työssä. Jonna sai luotto eläinlääkärin kiinni, joka lupasi ennen puolta päivää tulla.

Tammalle tehtiin mahdollisimman laajat tukimukset. Hampaissa ei juurikaan ollut sanomista, suolistoäänet olivat melko normaalit (ei ne normaalit voisi tuon paaston jälkeen ollakkaan), ei kuumetta, käsikopelolla kaikki ok. Viva nesteytettiin ja sille annettiin kipulääkettä. Verikokeet otettiin ja vastausta jäätiin odottamaan. Ohjeeksi saatiin seurailu, melassivesi, greenline ja Antipepsinin syöttö, jos vatsassa on haavaumia tms.

Töiden jälkeen suuntasin heti tallille. Nälkäinen hevonen odotti minua karsinassa rauhoituksen jäljiltä ja greenline upposikin heti. Annoin tammalle kokeeksi heinää ja se söi sitä ensimmäistä kertaa pari suullista pariin päivään. Taluttelin tammaa ja se yritti repiä minua perässään kohti vihreää ruohoa. Karsinaan palatessa se jatkoi heinän syöntiä.

Vaikuttaa siltä, että tilanne olisi parempaan päin. Sain ell viestin ettei verikokeissa näkynyt mitään, eikä syy syömättömyyteen ole oikein nyt selvä. Ohjeeksi saatiin melassivesi, mahansuojalääkkeet ja pieniä määriä heinää kerralla. Huomenna menn taas heti töiden jälkeen tallille. Onneksi meillä on tosi ihana talliporukka ja kaikki jeesaavat mielellään.


Onko pahin ohi vai mitä vielä on edessä?

Maastoilupelko

 Lapsena ratsastin paljon maastossa. Toki siihen ei ollut vaihtoehtoja, sillä kotona ei ollut ratsastuskenttää. Oli siis pärjättävä metsässä...