No nyt mullakin on...

Nimittäin kortissa yksi ajokorttiluokka lisää. Kävin perjantaina ajamassa pikkue:n inssin. Läpihän se meni, joten nyt en aina tarvitse kisoihin kuskia, voin ajaa itse.

Seuvaana onkin vetoauton hankita, joskus tulevaisuudessa vasta kylläkin. Omassa skodassa ei ole edes koukkua.

Suunnitelmia!

Tässä olisi suunnitelmissa kaikenlaista. Huomenna perjantaina olisi ollut pilates, mutta koska olin jo sopinut muuta pitä tästä jäädä tällä kertaa pois. Kisojakin ollaan katsottu, mutta ne tuntuvat osuvatn kovin huonosti. Su 18.10 olisi Perniössä ollut koulukisat, mutta meillä on edellisellä päivällä ristiäiset, joten emme mitenkään voisi tuonne lähteä.

Sain kuitenkin aikaiseksi ilmoitettua meidät Somerolle su 1.11. Luokkana C-merkin kouluohjelma 1997. Pakko saada hevoselle rutiinia vieraista paikoista, joten kierrellään nyt kaikki. Marraskuussa olisi myös kahdet muut kisat mihin olen ajatellut meneväni. Riippuu vain niin monesta asiasta.

Eilen juoksutin Vikkeä liinassa ja lopuksi irtona. Kentän laidalla olevat ruohot kiinnostivat enemmän kuin kirmaaminen. Muutaman kerran innostui ruuna oikeaan pukkilaukkaan.

Vihdoinkin kuulumiset koulukisoista

Hetki on taas vierähtänyt, kun tässä on ollut kaikenlaista. Nyt kuitenkin palataan taaksepäin.

16.9. olimme koulukisoissa, jotka olivatkin ensimmäiset yhteiset kisat Vikken kanssa. Turha kai tässä on kierrellä. Vikke oli kisapaikalla ihan vallaton. Oma jännitykseni tarttui siihen täysin. Verkassa sain sen hetkittäin rennoksi, muuten se olikin yhtä pidättämistä koko verkka. Viimeinen silaus oli se kun tarhakaveri lähti pois verkasta, käyntiä ei enää näkynytkään.

Ratana tällä kertaa oli HeC:1 2000. Maneesiin kun mentiin niin vähänkin kasassa ollut paketti räjähti käsiin. Jo alkutervehdys meni ihan suoraan sanottuna vituiksi, siitä kuitenkin päästiin aloittamaan rata. Ainut asia mikä meni hyvin, niin laukat nousi :D Yksi temponlisäyksistäkin meni ihan tosi kivasti ja tulikin 6. Tiet olivat surkeita, kulmikkaita ja kaahaamista, hevonen meni minne sattui.

Kaikista pukitteluista ja muista toilailuista huolimatta saatiin rataloppuun ja ruhtinaalliset 51,250%.
Tuomarin loppukommentit olivat kyllä oikeasti kannustavat:
"aivan ihastuttava sh! mutta tänään hevonen hieman jännittyy ja on "vallaton" =) Hyvää treeniä. hevonen vielä avuille niin sinulla on todella kiva ratsu"

Kissa ehti jo tuhota osan

Tästä ei ainakaan voi kuin parantaa. Tässä vielä video olkaa hyvät:



linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=UnTngyVADP0

Pilates!

Osallistuin tänään elämäni toista kertaa ratsastuspilatekseen ja voin jälleen sanoa sen olleen joka euron väärti. Olin varannut itselleni yksärin, joka kestää puoli tuntia. Vaihdomme Airan kanssa kuulumisia ja kerroin kisasuunnitelmista. Ehdotin simppeleitä juttuja, jotta voin oikeasti keskittyä ja ymmärtää kaiken oikein. Ajatuksena oli pelkkä käynti, mutta koska se sujui niin päätimme myös ravata. 

Käynnissä kävimme läpi istuntaa ja oikeaa tapaa ratsastaa. Ravissa mietimme oikeanlaista keventämistä ja rentoa menoa myös harjoitusravissa. Kuinka helpolta kaikki tuntui, kun joku kertoi korvaan mitä tehdä missäkin vaiheessa. Olo selässä oli varsin helpottunut.

Raviin asti pääseminen vaati töitä. Alkuverkassa siirto raviin ei ollut mitenkään hankala. Vikke ilmeisesti kuvitteli, että alun käyntityöskentelyn olevan loppukäynnit. En saanut sitä millää nostamaan ravia. Raippa käteen ja kas kummaan kun heti yhteistyö onnistui, Kevytravi sujui todella hienosti ja oma olonikin oli varsin kevyt. Harjoitusravikin sujui paremmin kuin koskaan ja olin ihan myyty. 

Teimme myös kisoja ajatellen siirtymisiä ravi-pys. Tästä rento peruutus ja raviin takaisin. Tällaista jälkeä kun saisin kisoissa olisi pisteet hyvät! Radalla vaan jotenkin se ratsastus unohtuu ja homma muuttuu vain radan suorittamiselle.

Jäljelle tyhjän lompakon lisäksi tästä jäi erittäin hyvä fiilis. Aion todellakin jatkossa käydä säännöllisesti Airan tunnilla. Hevonenkin tuntui nauttivan puuhasta.

Oletko sinä koskaan osallistunut Airan pilatestunnille?

Millaista se oli?

Vaikeuksien kautta voittoon!

Kylläpäs on ollut härdelliä. Sainkin jo perjantaina Vikkelle tehosterokotteen, niin ei tullut niin kiire kisojen alla. Mikä sattuma tulin vielä itse kipeäksi, niin ei tosiaan tarvinnut murehtia liikutuksen kanssa. Pikku hiljaa palauduttiin normaaliin liikutukseen.

Eilen sain liikutuksen vielä sysättyä muille, mutta tänään koin jo olevani niin terve, että sain liikutettua ruunan itse. Alkuksi minusta tuntui taas siltä, ettei koko hommasta tule mitään. Alun hankaluuksien jälkeen kun meinasin jo luovuttaa ottamalla raipan avuksi tehostamaan apuja, hevonen toimikin riittävän hyvin ja sain keskityttyä treeniin.

Vaihtelun vuoksi menin puomeja ja se oli kivaa sekä hevosesta, että ratsastajasta. Minulla on oikeasti ihana tunne kun sain hevosen avuille ja siirrot sujuivat hyvin. Ehkä tästä vielä sittenkin tulee jotain.

Huomaatteko kuvassa olevat väri? Hih! Tilasin Horzelta paketin joka sisälsi vaikka mitä. Uusi huopa, uudet suoja (sävysävyyn tietenkin), uudet ratsastushousut ja hanskat. Kyllä taas kelpaa päästellä.

Horzelta tilasin vielä kisapaidan tulevaisuuden varalle. Hööksiltäkin tuli paketti. Kisoihin valkoinen huopa ja mulle valkoiset hanskat. Lisäksi tilasin myös alennuksessa olleet valkoiset pöksyt, mutta ne taisivatkin olla pientä kokoa kun olivat hiukan lue= ihan liian pienet. Ne saavat jäädä kyllä silti kaappiin odottamaan. Jos ne mahtuisi jalkaan sitten seuraaviin kisoihin.

Jäljellä on vielä muutama raskauskilo, mutta nyt vasta olen tajunnut että laihduttaahan tässä pitäisi. Nyt saa jäädä herkuttelut! Tämmöisenä lohtusyöjänä helpommin sanottu kuin tehty. Mehu vaihtuu vedeksi ja lautaselle enemmän kasviksia. Lenkille minun ei olekkaan niin helppo mennä, mutta yritetään! Vauvan voin helposti ottaa mukaan, mutta Jonne ei jaksa kovin pitkälle kävellä. Tallilla hän kyllä jaksaa olla reipas, kunhan on jotakin tekemistä.

Huomenna onkin vuorossa pilates ja vielä yksärinä. Ihanaa päästä treenaamaan tosissaan tai ainakin oppimaan jos ei muuta.

Epätoivoista treeniä!

Tänään, kun katson eilisiä ratsatuskuvia, mietin mihin soppaan olen lusikkani heittänyt. Eihän tässä ole enää mitään järkeä. Ratsastustaitoni ovat enemmän kuin ruosteessa ja saattaa olla jopa noloa mennä julkiselle paikalla ratsastamaan. Mutta onko sillä väliä mitä muut ajattelevat? No ei ole, sanon minä. Tiedän itse kuinka mikään ei oikeasti suju, mutta yritämme silti.

Minusta tuntuu juuri nyt siltä, että olen pilannut hevoseni. Olen muutaman kuukauden katsonut kuinka hienosti se kulkee, mutta kun itse ratsatan, ei minusta todellakaan tunnu siltä. Eilen minusta tuntui siltä, kuinka koko paketti olisi levinnyt käsiin.

Ajattelin mukamas fiksuna, että harjoittelen taas kannusten käyttöä kisoja ajatellen. Nyt kuitenkin päätin, että pitäkää kannuksenne. Käyn ostamassa ennen kisoja mahdollisimman pyöreät, oikeat feikkikannukset. Ei minun hevoseni tarvitse niitä, en vain osaa ratsastaa sillä viellä. Osaksi tästä avautumisestä syytä näitä hemmetin hormooneja jotka synnytyksen jäljiltä valloittavat mieleni, mutta oikeasti syy on omassa tyhmässä luonteessani. Innostun liian helposti, eikä missään ole mitään järkeä.

Yritin siis eilen harjoitella tulevaa rataa, muuten se sujuikin hienosti, mutta kun jätin raipan pois, ei hevonen liikkunut eteenpäin. Se oli laiska kuin mikä. Ensin syytin hevosta, mutta sitten päätin tarkistaa sen saaman ruuan ja lisätä sitä. Ei sillä enää vain kävellä, joten se oikeasti tarvitsee myös energiaa. En saanut Vikkeä millään laukkaamaan määrätyissä kohdissa ja meinasin itkeä. Nyt kuitenkin päätin olla murehtimatta ja olla varsinkin syyttämättä hevosta. Otan rennosti ennen kisoja, enkä aio murehtia kisoja yhtään,

Ensi viikolla suunnitelmissa on tehosterokotus ja siitähän seuraa lomaa pari päivää. Perjantaina osallistun todennäköisesti Pilatekseen yksärin muodossa. Muuten otamme ihan rennosti. Tänään menemme maastoon jos saamme seuraa tai sitten käyn vaan rapsuttelemassa hevosta. Eilenkin kävin lopuksi pienen maastolenkin ja molemmat nautimme siitä kyllä.

Onko kellään muulla koskaa oloa, että on aivan paska ratsataja?

Tekisi mieli antaa koko hevonen pois, kun ei vain osaa.

Mukana taas!

Täällä sitä taas ollaan ja valmiina hevosen selkään. Minulla on ollut erittäin pätevä ja tärkeä syy pysyä pois hevosen selästä. Meille syntyi nimittäin perheenlisäystä 9.8.2015 klo 16:44. Kuukauden etuaikaisena syntyi tuleva ponityttö.

Maailman kaunein tyttö

Hevostyttö pienestä pitäen.

Vaikka tytön syntymästä onkin vain vähän aikaa, olen silti päässyt ratsastamaan itsekkin pitkästä aikaa. En raskausaikana halunnut ottaa mitään riskejä ja maltoin odottaa loppuun asti. Nyt olen ollut reilun viikon säännöllisesti hevoseni selässä.

Kuinka hyvältä tuntuukaan sanoa hevoseni. En vieläkään meinaa uskoa sitä, että minulla tosiaan on ihan oma hevonen. Meinasin aluksi, että Vikke lähtee myyntiin ja sille etsitään parempi koti. En tahdo vaivata sukulaisia lapsenlikoiksi, mutta ei minun olekaan tarvinnut vaivata. Siskoni ovat tarjoutuneet itse ja vauva onkin niin kiltti, että hän nukkuu vaunuissa ratsastukseni ajan.

Ratsastus ei vielä suju kovin hyvin, mutta tarkoitus olisi nyt ruveta aktiivisesti treenaamaan ja kiertämään 1-tason kilpailuja, lajina todennäköisesti vain kouluratsastus.

Vikke on ollut tosi kiva ratsastaa, se on herkkä, muttei kuitenkaan mikään automaatti. Välillä persekin tuntuu lentävän vauhdikkaasti, muttei tämäkään haittaa. Jäynäillä ruuna osaa kyllä.

Synnytyksestä on kohta kolme viikkoa ja sain aivan päättömän ajatuksen. Tarkoitus olisi suunnata pari viikon päästä koulukisoihin. Ilmoitin itseni heti kun kutsu tuli, toivottavasti mahduin vielä mukaan, kun osallistujamäärä oli rajattu. Aikaa treenata on 2,5 vkoa, mutta voittamaan ei olla menossa vaan katsomaan mitä hevonen meinaa ja saada jokin pohjatulos, josta voimme lähteä parantamaan. Luokkana on HeC:1 2000, eli ihan mukava luokka.

Nyt blogikin on taas herännyt henkiin! Toivon, että saan välillä jonkun napsimaan kuvia, niin tätä olisi mielenkiintoisempi lukea!