Vaikeuksien kautta voittoon!

Kylläpäs on ollut härdelliä. Sainkin jo perjantaina Vikkelle tehosterokotteen, niin ei tullut niin kiire kisojen alla. Mikä sattuma tulin vielä itse kipeäksi, niin ei tosiaan tarvinnut murehtia liikutuksen kanssa. Pikku hiljaa palauduttiin normaaliin liikutukseen.

Eilen sain liikutuksen vielä sysättyä muille, mutta tänään koin jo olevani niin terve, että sain liikutettua ruunan itse. Alkuksi minusta tuntui taas siltä, ettei koko hommasta tule mitään. Alun hankaluuksien jälkeen kun meinasin jo luovuttaa ottamalla raipan avuksi tehostamaan apuja, hevonen toimikin riittävän hyvin ja sain keskityttyä treeniin.

Vaihtelun vuoksi menin puomeja ja se oli kivaa sekä hevosesta, että ratsastajasta. Minulla on oikeasti ihana tunne kun sain hevosen avuille ja siirrot sujuivat hyvin. Ehkä tästä vielä sittenkin tulee jotain.

Huomaatteko kuvassa olevat väri? Hih! Tilasin Horzelta paketin joka sisälsi vaikka mitä. Uusi huopa, uudet suoja (sävysävyyn tietenkin), uudet ratsastushousut ja hanskat. Kyllä taas kelpaa päästellä.

Horzelta tilasin vielä kisapaidan tulevaisuuden varalle. Hööksiltäkin tuli paketti. Kisoihin valkoinen huopa ja mulle valkoiset hanskat. Lisäksi tilasin myös alennuksessa olleet valkoiset pöksyt, mutta ne taisivatkin olla pientä kokoa kun olivat hiukan lue= ihan liian pienet. Ne saavat jäädä kyllä silti kaappiin odottamaan. Jos ne mahtuisi jalkaan sitten seuraaviin kisoihin.

Jäljellä on vielä muutama raskauskilo, mutta nyt vasta olen tajunnut että laihduttaahan tässä pitäisi. Nyt saa jäädä herkuttelut! Tämmöisenä lohtusyöjänä helpommin sanottu kuin tehty. Mehu vaihtuu vedeksi ja lautaselle enemmän kasviksia. Lenkille minun ei olekkaan niin helppo mennä, mutta yritetään! Vauvan voin helposti ottaa mukaan, mutta Jonne ei jaksa kovin pitkälle kävellä. Tallilla hän kyllä jaksaa olla reipas, kunhan on jotakin tekemistä.

Huomenna onkin vuorossa pilates ja vielä yksärinä. Ihanaa päästä treenaamaan tosissaan tai ainakin oppimaan jos ei muuta.

Epätoivoista treeniä!

Tänään, kun katson eilisiä ratsatuskuvia, mietin mihin soppaan olen lusikkani heittänyt. Eihän tässä ole enää mitään järkeä. Ratsastustaitoni ovat enemmän kuin ruosteessa ja saattaa olla jopa noloa mennä julkiselle paikalla ratsastamaan. Mutta onko sillä väliä mitä muut ajattelevat? No ei ole, sanon minä. Tiedän itse kuinka mikään ei oikeasti suju, mutta yritämme silti.

Minusta tuntuu juuri nyt siltä, että olen pilannut hevoseni. Olen muutaman kuukauden katsonut kuinka hienosti se kulkee, mutta kun itse ratsatan, ei minusta todellakaan tunnu siltä. Eilen minusta tuntui siltä, kuinka koko paketti olisi levinnyt käsiin.

Ajattelin mukamas fiksuna, että harjoittelen taas kannusten käyttöä kisoja ajatellen. Nyt kuitenkin päätin, että pitäkää kannuksenne. Käyn ostamassa ennen kisoja mahdollisimman pyöreät, oikeat feikkikannukset. Ei minun hevoseni tarvitse niitä, en vain osaa ratsastaa sillä viellä. Osaksi tästä avautumisestä syytä näitä hemmetin hormooneja jotka synnytyksen jäljiltä valloittavat mieleni, mutta oikeasti syy on omassa tyhmässä luonteessani. Innostun liian helposti, eikä missään ole mitään järkeä.

Yritin siis eilen harjoitella tulevaa rataa, muuten se sujuikin hienosti, mutta kun jätin raipan pois, ei hevonen liikkunut eteenpäin. Se oli laiska kuin mikä. Ensin syytin hevosta, mutta sitten päätin tarkistaa sen saaman ruuan ja lisätä sitä. Ei sillä enää vain kävellä, joten se oikeasti tarvitsee myös energiaa. En saanut Vikkeä millään laukkaamaan määrätyissä kohdissa ja meinasin itkeä. Nyt kuitenkin päätin olla murehtimatta ja olla varsinkin syyttämättä hevosta. Otan rennosti ennen kisoja, enkä aio murehtia kisoja yhtään,

Ensi viikolla suunnitelmissa on tehosterokotus ja siitähän seuraa lomaa pari päivää. Perjantaina osallistun todennäköisesti Pilatekseen yksärin muodossa. Muuten otamme ihan rennosti. Tänään menemme maastoon jos saamme seuraa tai sitten käyn vaan rapsuttelemassa hevosta. Eilenkin kävin lopuksi pienen maastolenkin ja molemmat nautimme siitä kyllä.

Onko kellään muulla koskaa oloa, että on aivan paska ratsataja?

Tekisi mieli antaa koko hevonen pois, kun ei vain osaa.

Mukana taas!

Täällä sitä taas ollaan ja valmiina hevosen selkään. Minulla on ollut erittäin pätevä ja tärkeä syy pysyä pois hevosen selästä. Meille syntyi nimittäin perheenlisäystä 9.8.2015 klo 16:44. Kuukauden etuaikaisena syntyi tuleva ponityttö.

Maailman kaunein tyttö

Hevostyttö pienestä pitäen.

Vaikka tytön syntymästä onkin vain vähän aikaa, olen silti päässyt ratsastamaan itsekkin pitkästä aikaa. En raskausaikana halunnut ottaa mitään riskejä ja maltoin odottaa loppuun asti. Nyt olen ollut reilun viikon säännöllisesti hevoseni selässä.

Kuinka hyvältä tuntuukaan sanoa hevoseni. En vieläkään meinaa uskoa sitä, että minulla tosiaan on ihan oma hevonen. Meinasin aluksi, että Vikke lähtee myyntiin ja sille etsitään parempi koti. En tahdo vaivata sukulaisia lapsenlikoiksi, mutta ei minun olekaan tarvinnut vaivata. Siskoni ovat tarjoutuneet itse ja vauva onkin niin kiltti, että hän nukkuu vaunuissa ratsastukseni ajan.

Ratsastus ei vielä suju kovin hyvin, mutta tarkoitus olisi nyt ruveta aktiivisesti treenaamaan ja kiertämään 1-tason kilpailuja, lajina todennäköisesti vain kouluratsastus.

Vikke on ollut tosi kiva ratsastaa, se on herkkä, muttei kuitenkaan mikään automaatti. Välillä persekin tuntuu lentävän vauhdikkaasti, muttei tämäkään haittaa. Jäynäillä ruuna osaa kyllä.

Synnytyksestä on kohta kolme viikkoa ja sain aivan päättömän ajatuksen. Tarkoitus olisi suunnata pari viikon päästä koulukisoihin. Ilmoitin itseni heti kun kutsu tuli, toivottavasti mahduin vielä mukaan, kun osallistujamäärä oli rajattu. Aikaa treenata on 2,5 vkoa, mutta voittamaan ei olla menossa vaan katsomaan mitä hevonen meinaa ja saada jokin pohjatulos, josta voimme lähteä parantamaan. Luokkana on HeC:1 2000, eli ihan mukava luokka.

Nyt blogikin on taas herännyt henkiin! Toivon, että saan välillä jonkun napsimaan kuvia, niin tätä olisi mielenkiintoisempi lukea!

Uusi perheenjäsen!

Nyt voin sanoa, että aurinko paistaa risukasaan. Tätä päivää en olisi uskonut hetkeen tulevan. Olen nimittäin jälleen hevosenomistaja. Lähdimme perjantaina kopin kanssa katsomaan ruunaa, joka vaikutti juuri sopivalta projektilta. Mukaanhan sieltä saatiin pullukka ruuna, jossa projektia riittää.

Kyseessä on 14v suomenhevonen. Ratsuna ollut koko ikänsä,  nyt vain seissyt oloneuvoksena yli vuoden. Tämä herra vakuutti minut huumorintajullaan ja kiltteydellään.

Se on nyt asunut siskoni tallissa pari päivää ja on jo kuin kotonaan. Liikunta aloitellaan ihan pikkuhiljaa kävelytyksellä, ei pidetä kiirettä kunnon nostamisessa ja laiduttamisessa. En itse ole ratsastuskunnossa, joten selästä käsin liikutuksen hoitaa joku muu. Itse puuhailemaan hevosen kanssa ihan muuta. Syksyllä kun voin itse taas ratsastaa, on tarkoitus treenata ja jos rahkeet riittävät niin keväällä meidät nähdään kilpailuissa koulupuolella.

Matkalla kotiin!

Aina on hyvä syy hevostella.

Keskiviikkona oli vihdoin päivä jolloin pääsin taas nousemaan hevosen selkään. Luvassa oli totuttelua liikkeisiin ja kaikkeen muuhunkin. Olen päättänyt edetä ja kehittyä, mutta hiljaa hyvä tulee. En edes yrittänyt harjoitusravia. Haluan ensin hevosen kulkemaan rennosti.

Kävelin paljon ja tein siirtymisiä käynti-pys-käynti ravi-pys ravi jne. Pyrin muistelemaan perusjuttuja. Keventäminenkin tuntui siltä kuin minulla ei olisi ollenkaan tasapainoa. Yritin mielessäni miettiä ylävartalon sijaintia, niin etten nojaisi eteen. Pyrin keskittymään myös käsiin ja jalkoihin.

Vanha kuva kevään estekisoista. 

En ratsastanut kauaan, reilut puolituntia. En halua että lihakset tulevat todella kipeiksi. Silloin ei paljoa huvita kavuta enää uudestaan hevosen selkään. Kohotan kuntoa rauhallisesti. Yritän epätoivoisesti muuttaa luonnettani kaikki-mulle-heti-nyt -tyypistä hiljaa hyvä tulee -tyypiksi.

Ostoslistani tuntuu lyhenevän ja kasvavan. Sain aikaiseksi hankittua uudet jodpurit. Koska ne ovat mustat piti minun ehdottomasti hankkia myös mustat chapsit. Niitä odottelenkin saapuvaksi postiin, niin pääsevät heti käyttöön. Hanskat on myös pakko hankkia. Sormeni ovat muuten ihan rikki. Jossain vaiheessa uusi takki ja mahdollisesti joku kiva liivi myös. Näillä ei kuitenkaa onneksi ole mikään kiire, kunhan haaveilen.

Tallilla oli kyllä tosi kivaa. Siivoilin huvikseni karsioita ja lakaisin innoissani käytävää. Tällaista tallilla käymisen pitäisi olla ja haluan, että se myös pysyy tälläisena. Maijan kanssa oli puhetta lauantain tunnista, saa nähdä saadaanko aikataulut mätsäämään vai pitääkö minun odottaa keskiviikkoon, jotta pääsen taas hevosen selkään.

Täällä satoi tänään lunta joka inhottavasti muuttui loskaksi. En vieläkään ole lumen ystävä ja se voisikin puolestani pysyä poissa. Mukavampaa on ratsastaa kun ei ole jäätä, itse lumi ei sinäänsä haittaa.

Olen hengissä.

Elämäni muuttui kesällä paljon. Olen kerännyt kaikki voimani normaalin arken pyörittämiseen. Aikaa ei ole ollut omalle hyvinvoinnille eikä paljoa hevostelulle. Olen silloin tällöin käynyt maastoilemassa Mamman kanssa. Asiat on ollut pakko laittaa uudestaan järjestykseen, tärkeimpänä oma poika.

Jonne pääsi kesällä mamman kyytiin.

Nyt kun maksettavana on yksin vuokra, ruuat, auto ja kaikki muut asiat, ei rahaa tosiaan jää ylimääräiseen. Itselle saan aikaa joka toinen viikonloppu kun poika on isällään. En nyt tosiaan aio valittaa, tätä minä halusin ja tästä olen onnellinen. En päivääkään vaihtaisi pois.

Suunnitelmissa on jälleen kerran aloittaa hevostelu säännöllisenä. Jos ei muuta niin tallihommia ainakin. Kova hinku olisi opetella ratsastamaan vieläkin, mutta tunneille ei nyt ole varaa mennä.

Oltiin maastossa joku aika sitten. Kastuttiin, muttei haitannut. 

Olen joutunut luopumaan ihan kaikesta viime aikoina ja nyt haluan palauttaa elämäni tason takaisin, pikku hiljaa. Blogiin en kuvia voi juurikaan lisätä, kun ei ole enää kameraa ja puhelimella tulee niin onnettomia kuvia. Koitan joskus saada jonkun ottamaan kuvia.

Nyt kun elämäni on rauhoittunut ja aikaakin on enemmän niin olisiko Teillä postausehdotuksia? 

Olen kaikelle avoin!

Kuulumisia!

Ihanaa, nyt mulla on taas toimiva tietokone. Mikään muu ei hyvin sitten olekkaan. Mikään ei mene niinkuin pitää, suunnitelmat senkun kippaa ympäri. Mussa on pakko olla joku iso vika tai sitten joku ylempi taho ei tahdo, että ratsastan. Mulle kun ei tahdo hevosta löytyvät tällä budjetilla.

Mietinnässä olisi ihan oikea ylläpitohevonen. Sitä varten pitäisi säästää, mutta tällä hetkellä se on mahdotonta. Rahaa ei jää pakollisten menojen jälkeen yhtään, mutta onneksi kesän lopulla helpottaa, kun vanhan autolainan maksu loppuu.

Aina kun olisi tilaisuus päästä ratsastamaan, on jotain muuta tai jokin este. Nytkin on niin kuuma, että olisi suorastaan eläinrääkkäystä mennä pyörimään kentälle. Kai se tästä joskus helpottaa.

Näin kuumalla ei paljon muuta voi tehdä kun maata pihalla tai puuhailla sisällä..