keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Laiska, saamaton ja väsynyt.
Musta on tullut hirveän laiska.. En ole jaksanut tehdä mitään, aikoihin en ole tallilla ollut, aina kun on pitänyt mennä olen ollut kipeä. Nyt kuitenkin perjantaina olisi tarkoitus mennä. Kova hinku olisi tallille ja kisoihin. En vain kehtaa vinkua keneltäkään hevosta kisoihin kun en ole tallillakaan käynyt.
Perjantaina olisi tarkoitus ratsastaa Pamelan jälkeläisellä Darlalla. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, kun en ole ikinä kyseisellä tammalla mennyt ja nyt on taas ollut taukoa. No se näkee sitten..
Veetin kanssa olemme edistyneet taas hieman agilityssä, nyt koira sentään hyppää ja sukeltaa putkeen, eikä istu keskellä kenttää tuijottaen minuna vammaisella ilmeellä..
Laitoin tähän pikkupätkää Veetin treeneistä. Menivät nyt ihan tyhmästi tohon, mutta kuitenkin.. Yritän olla aktiivisempi kirjoittelun suhteen.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013
lauantai 21. syyskuuta 2013
Uudistusta!
Nyt on sitten blogilla uusi nimi, joka on varmaan jo loppuun kulutettu. Uudesta upeasta kiitos Rosalle. Hänen blogissaan kannattaa käydä vierailulla jos esteratsastus kiinnostaa. Rosa kisaa Batella kansallisella tasolla 110-120cm. Olen hänen bloginsa lukija ollut jo pidemmän aikaan ja voin suositella kaikille :)
Blogiin pääset TÄSTÄ
maanantai 16. syyskuuta 2013
Hevoset Stadikalla!
| Käsiohjelma |
Koska odottamamme luokka alkoi vasta kolmelta kävimme ihan ensin tuolla tornissa. Sinne pääsi hissillä ja näkymät olivat huikeat.
| Mullakin on nykyään punainen tukka |
Tornista lähdettiinkin katsomaan esteluokkaa, jota katsoimme ensimmäisen kierroksen. Siitä lähdimme kiertelemään Expo aluetta, mistä en sitten ostanut kuin koiranruokasäkin. En kertakaikkiaan löytänyt mitään tarpeellista. Osallistuttiin Hööksin arvontaa, mistä saatiin sitten pyllyn alunen ja semmoinen sadepontson missä lukee isolla Hööks, myös kuvasto tarttui mukaan.
Tästä lähdettiinkin Tonin johdolla syömään ja käytiin kävellen Denniksessä pitsalla, tästä vielä reippailimme Tonin veljen luo joka sitten heitti meidät takaisin Stadikalle.
Suuntasimme taas katsomoon ja juuri alkoi kenttäratsastuksen näytös joka oli mahtava, tämän jälkeen alkoi Tuhkimo musikaali joka oli ihan ok. Kun Levoton tuhkimo pärähti soimaan teki mieli laulaa täysillä..
Ilta huipentui vielä korkeushyppyluokkaan, Six Bariin. Tunnella oli aivan mahtava ja itsekkin kannustin täysillä kaikkia viittä osallistujaa. Salossa oli tasokkaampi kilpailu tämän suhteen mutta silti oli hienoa katsoa.
Sitten lähdimmekin kotiinpäin, pysähdyimme taas Lohjan ABC:lle ja kävelimme siitä paikalliseen kapakkaan. Oli todella kiva päivä.
maanantai 9. syyskuuta 2013
Mietintätuokio..
Haluaisin uudistaa blogin ennen kuin 200 postausta tulee täyteen. Uusi nimi, uusi banneri ja joku kiva tausta :)
Olisitko sinä vapaehtoinen uuden bannerin ja taustan tekoon?
Lupaan tehdä kunnollisen esittelyn blogistasi omassani.
Viikonloppu tuli ja meni. Lauantain olin Marin luona kisoissa ottamassa kuvia ja hinku on taas kova hevosen selkään. Nyt kun olkapää alkaa olla jo parempi, ei ole aikaa mennä tallille. Tällä viikolla Jonne aloittaa päiväkodin, joka taas sotkee meidän normaalin rytmin.
Sunnuntaina sitten oltiinkin vain kotona ja rakennettiin miehen kanssa omia agilityesteitä Veetille. Tai no mies rakensi ja minä maalailin :)
torstai 5. syyskuuta 2013
Heppailua tiedossa..
Tänään torstaina makaan vielä kotona flunssan kourissa. Huomenna olisi tarkoitus mennä töihin iltavuoroon. Tämä päänsärky on vain jotain niin kamaa, etten pysty sanoin kuvailemaan. Mutta niin, takaisin aiheeseen. Lauantaina Marin luona on harjoituskisat, mihin olisi tarkoitus mennä kuvailemaan. Ensin tulee agilityluokkia, sitten muutama esteluokka ja lopuksi raviohjelma ja helppo C. Olisi kiva ollut itsekkin osallistua, mutta antaa toisten mennä, kun itse parantelen olkapäätäni.
Ensi viikolla hypätään Jutan ja miehen kanssa bussiin ja lähdetään kohti olympiastadionia. Lauantaina ohjelmassa on hevoset stadikalla ja me suuntaamme siis sinne. En ole ikinä ollut missään isossa hevostapahtumassa, ellei Salon Horse showta lasketa. Odotan innolla ensi viikkoa ja jätän työpaikan virkistäytymisillan väliin. Paljon mielummin vietän laatuaikaa miehini kanssa heppoja katsellen.
Kamalasti ei ylimääräistä rahaa ole, joten luulen, että jätän ostelut muille. Mulle ainakin pääasia siellä on ne hevoset, ei ne kojut missä myydään merkkikamaa.. Ajattelin omat rahani mennä tuhlamaan kuun lopulla Raisioon avattavaan Hööksin myymälään. Siellä on halpaa, mutta samalla laadukasta tavaraa..

Tietääkö joku saako tuolla stadikalla ottaa valokuvia?
En löytänyt järkestäjän sivuilta mainintaa..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Maastoilupelko
Lapsena ratsastin paljon maastossa. Toki siihen ei ollut vaihtoehtoja, sillä kotona ei ollut ratsastuskenttää. Oli siis pärjättävä metsässä...
-
Arvonta lähtee käyntiin nyt ja aikaa osallistua on 28.6. klo 22.00 asti.. 1 arpa: Olet rekisteröitynyt lukija ja kommentoit oman sähköpost...
-
Jo toinen kuukausi taputeltu tältä vuodelta ja kuukauden kulut on lyöty yhteen. Rahaa paloi tänäkin kuukautena paljon, ylimääräisten hankint...
-
Pian koittaa taas jokaisen hevosihmisen kevään kohokohta, Helsinki Horse fair. Pääsin jälleen mukaan bloggaajana ja ajattelin koostaa päiväo...